Norja taipui taistelustaan huolimatta, Itävalta nousi lohkon kolmanneksi

MAAJOUKKUE / Raportti
Grabner juhli maalintekoa useampaan kertaan.
Kuva © Getty Images
Sekä Kanadalle että Suomelle hävinneet joukkueet ratkaisivat lohkon kolmannen sijan sunnuntain kamppailussa. Räväkästi ottelun aloittanut Itävalta oli parempi 3–1-lukemin.

Itävalta otti ottelun ohjakset käsiinsä ennen kuin kuusi minuuttia oli kulunut umpeen. Michael Grabnerin ja Michael Rafflin maalien välillä ehti pelikello käydä vain noin puolitoista minuuttia.

Itävallan ehkä kirkkain NHL-tähti Thomas Vanek jatkoi aavistuksen verran turhautuneita olympiakisojaan. Norja sai ensimmäisen ylivoimansa heti ensimmäisellä minuutilla, kun Vanek päätti napauttaa Ole-Kristian Tollefsenia päähän. Tätä seuranneen erikoistilanteen paras paikka osui kuitenkin Itävallalle, kun Grabner pääsi yksin läpi.

Rafflin tekemässä 2−0-maalissa näkyi yksi selkeimmistä eroista joukkueiden välillä. Norja ei onnistunut 5−3-ylivoimallakaan, kun taas Itävalta käytti tilaisuutensa välittömästi. Raffl sai nousta aivan vapaasti Lars Haugenin maalille, kun Mats Trygg ja Tollefsen nuokkuivat lähietäisyydellä.

Norjan nousujohtoinen erä kuitenkin pakotti Itävallan rikkomaan. Norjalaislaukausten teho ja tarkkuus vain pitivät tilanteen ennallaan, lisäksi myös Mathias Lange otti tarvittavat torjunnat.

Norja sai palkinnon vaivannäöstään

Hieman ennen ottelun puoliväliä Itävallan Andreas Nodl onnistui rikkomaan pleksin täysin normaalissa taklaustilanteessa. Jonas Holøs oli vastaanottavana osapuolena, ja ihmiset säästyivät kolhuilta.

Pian korjaustalkoiden jälkeen Norja onnistui vihdoin kaventamaan pelin. Patrick Thoresen syötti maalin takaa ja Per-Åge Skrøder iski kiekon maaliin lähietäisyydeltä.

Noin kuusi minuuttia ennen toista erätaukoa Itävallan maalissa pelannut Lange "otti osumaa". Morten Askin laukauksen jälkeen Ken Andre Olimb ajoi maalille ja ohjasi samalla Robert Lukasin päin omaa maalivahtiaan. Olimb lähti jäähylle ja Langekin pystyi jatkamaan peliä.

Grabner sinetöi ottelun

Norja sai ylivoiman heti kolmannen erän alkuun, mutta Thoresen otti melko hölmön estämisjäähyn. Tämä vaikeutti Norjan kiriä. Tryggille avautui tasavajaalla kelpo maalipaikka, mutta Lange jatkoi hyvää pelaamistaan Itävallan maalilla.

Kuten yleensä tappioasemassa, Norja joutui hieman tinkimään puolustamisesta. Näin ollen Itävallalle tarjoutui muutama maukas vastahyökkäys, ja Grabner viimeistelikin toisen osumansa tähän otteluun läpiajosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle