Jeff Carterille harvinainen onnistuminen

MAAJOUKKUE / Raportti
Carter yllätti Starkbaumin kolme kertaa.
Kuva © Getty Images
Kanada voitti perjantai-illan kamppailussa Itävallan maalein 6-0. Jeff Carterille ilta oli erityisen mieluinen, sillä tuloksena olivat peräkkäin tehdyt kolme maalia.

Avausottelussaan Norjan kaatanut Kanada jatkoi voitokkaasti myös Itävaltaa vastaan. Tuloksena oli selkeä 6-0-voitto, joten joukkue jatkaa puhtaalla pelillä. Kanada saa sunnuntaina vastaansa samanlaisen saldon keränneen Suomen.

Ottelun sankareita olivat erityisesti nollapelin pelannut Roberto Luongo ja luonnollisen hattutempun kolmella peräkkäisellä maalilla tehnyt Jeff Carter.

Kyseessä oli ensimmäinen hattutemppukerta sitten vuoden 1956, jolloin Paul Knox onnistui vastaavassa tempussa. Myös kyseinen onnistuminen tuli Itävaltaa vastaan.

Erikoista oli se, että Carter pelasi ottelussa vain alle yhdeksän minuuttia. Patrick Marleau sai syöttöpistee jokaiseen Carterin maaliin.

− En tiedä, olenko kertaakaan onnistunut hattutempussa näin. Otan tällaiset onnistumiset vastaan ihan missä muodossa tahansa, kehui Carter.

− Ketjukaverini tekivät hyvin töitä voittaakseen kisan kiekosta ja saadakseen kiekon häkkiin. Voidaan sanoa, että se oli heidän kovan työnsä resepti.

Kanada kokeili useita ketjukokoonpanoja pitkin ottelua. Ykkösketjussa nähtiin Sidney Crosbyn ja Chris Kunitzin rinnalla Carterin ohella myös John Tavares. Ensimmäisen pelinsä näissä olympialaisissa pelasivat P.K. Subban, Luongo ja Matt Duchene.

Itävallan ensimmäisessä pelissä Suomea vastaan onnistuneet maan NHL-tähdet jäivät tällä kertaa ilman tehoja. Maalivahti Bernhard Starkbaum torjui tappiopelissä 40 kertaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle