Kanadan NHL-tähdet eivät olleet suuressa kaukalossa ottelun alussa parhaimmillaan ja myös asenteessa oli toivomisen varaa. Toisessa erässä Kanada kuitenkin ryhdistäytyi ja pystyi tekemään voittoon tarvittavat maalit. Ottelun päättyi lopulta lukemin 3−1 (0−0, 2−0, 1−1). Mitään erityisen häikäisevää kumpikaan joukkue ei Sotšin torstai-illassa esittänyt.
Norja pysyi ottelun ensimmäisessä erässä hyvin Kanadan vauhdissa mukana. Erän puolivälissä Kanada sai hyvän tilaisuuden tehdä helpottava avausmaali, kun Norja otti turhan jäähyn väärästä vaihdosta. Kanadan ylivoima oli kuitenkin varsin heikkoa ja Norjan maalivahti Lars Haugen pääsi suhteellisen helpolla. Erän lopussa Norja pääsi puolestaan ylivoimalle, kun melko lepsusti läpi ottelun surffaillut Ryan Getzlaf sai jäähyn kampituksesta. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt ja erätauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.
Kanada tuli uudella ilmeellä toiseen erään
Kanadalaiset saivat luultavasti melkoisen läksytyksen pukukopissa ensimmäisellä erätauolla, sillä toisessa erässä jäällä nähtiin aivan toisenlaisella ilmeellä pelannut tähtisikermä. Joukkue onnistui vihdoin maalinteossa, kun toista erää oli pelattu reilut kuusi minuuttia. Shea Weberin kova lyöntilaukaus siniviivalta painui vastustamattomasti Haugenin maalin vasempaan ylänurkkaan siirretyn rangaistuksen aikana.
Avausmaali vapautti Kanadan peliä selvästi ja vain Haugenin lukuisat hienot torjunnat reilulla onnella höystettynä pitivät lukemat siedettävinä. Erän loppupuolella Kanada kuitenkin onnistui. Jamie Benn vei joukkueen ratkaisevan tuntuiseen 2−0-johtoon Patrice Bergeronin hienosta poikittaissyötöstä.
Norja kavensi Pricen harhailtua maalinsa takana
Norja pääsi vielä hetkeksi peliin mukaan, kun joukkue onnistui kavennuksessa aivan kolmannen erän alussa. Tilanteessa Kanadan maalivahti Carey Price haparoi kiekon kanssa oman maalinsa takana. Mathis Olimb kävi hakemassa kiekon, kiersi maalin eteen ja laukoi. Maalin eteen ehtinyt Patrick Thoresen ohjasi etukulmasta lukemiksi 2−1.
Norjan ilo oli jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä vain hieman yli minuutin kuluttua kavennuksesta Kanada siirtyi uudelleen kahden maalin johtoon. Puolustaja Drew Doughty nosti rystyltä upean yksilösuorituksen päätteeksi lukemiksi 3−1. Enempää maaleja ei nähty ja näin ollen Kanada avasi turnauksensa odotetusti voitolla.