Suomi oli ensimmäisessä erässä kuskin paikalle lähes täydellisesti. Kanada pääsi paikoittain Pikkuleijonien alueelle, mutta Veini Vehviläinen oli hyvässä iskussa, vaikka joutui lainaamaan puolustajankin mailaa.
Pikkuvirheistä huolimatta Suomen puolustus toimi erittäin hyvin, eikä vaahterapaitojen vaarallisimmat pelaajat päässeet maalintekopaikoille.
Erän puolen välin tienoilla Kanada kesti rangaistuksensa, mutta siirretyllä jäähyllä Aleksi Saarela ehti survomaan Vili Saarijärven tolppalaukauksen Kanadan verkkoon.
Suomen hyvä painostus jatkui koko erän ja viimeisellä minuutilla Kanadan hyökkäyspään kiekonmenetyksestä Pikkuleijonat pääsi kahdella yhtä vastaan. Jesse Puljujärvi tarjoili oikeaoppisen poikittaissyötön Patrik Laineelle, jonka laukaus suoraan syötöstä ohitti täysin voimattoman kanukkiveskari Evan Cormierin.
Kanada heräsi otteluun
Pöydät olivat kääntyneet toiseen erään ja Kanada painosti enemmän ja tulostakin syntyi. Maalintekopaikkoja syntyi paljon enemmän ensimmäiseen kaksikymppiseen verrattuna, mutta Vehviläisen iitsevarma ja rauhallinen pelaaminen piti vaahterapaidat toistaiseksi nollilla.
Kanadalle tarjoutui mahdollisuus nousta otteluun mukaan kahden miehen ylivoimalla. Juuso Välimäen vielä istuttua jäähyaitiossa Matt Barzal iski komean kavennusmaalin Thomas Chabotin vielä komeammasta esityöstä. Vain hetki kului ja Välimäki lähti uudestaan kakkoselle. Eikä aikaakaan, kun Chabotin laukaus kimmoten suomalaispakista löysi tiensä maaliin ja tilanne oli jälleen tasan.
Loppuminuuteilla vaahterapaidat siirtyivät johtoon Tyler Bensonin erinomaisella yksilösuorituksella, jossa kanadalaishyökkääjä voitti suomalaispuolustajan ja ujutti helpon oloisesti etukulmasta Vehviläisen ohi.
Johto kesti loppuun asti
Pikkuleijonat aloitti kolmannen erän ylivoimalla, mutta Cormier piti joukkueensa johdossa varmoilla otteilla. Päästyään tasakentälliselle Kanada aloitti jälleen vahvan painostuksen, eikä Pikkuleijonat päässyt vaahterapaitojen alueelle pitkäjaksoisesti.
Vehviläinen teki kuitenkin kaikkensa pitääkseen Suomen mukana ottelussa tehden muutaman loistavan torjunnan. Viimeisellä minuutilla päävalmentaja Mika Marttila käytti aikalisän ja vaihtoi Vehviläisen kuudenteen kenttäpelaajaan. Hyvistä yrityksistä huolimatta Kanada selvisi lohkosta voittamattomana ja täten lohkovoiton.