Fyysinen ja suoraviivaista nopeaa pystysuunnan peliä esittänyt Ruotsi jyräsi komeaan 5−2-voittoon Kanadasta. Ottelun ratkaisu tuli erikoistilanteilla, sillä Ruotsi iski peräti kolme ylivoimamaalia. Ruotsin viimeinen maali tuli tyhjiin Kanadan hakiessa kavennusta ilman maalivahtia.
Ruotsi oli läpi ottelun siivun verran parempi kiekollisena ja selkeästi jykevämpi päätypeleissä. Kanada sortui yllättävän helppoihin virheisiin hakemalla hyökkäyksissä vaikeita ja valmiiksi haastavia ratkaisuja.
Ottelussa vihellettiin peräti kymmenen jäähyä Kanadalle. Ruotsin lujilla syötöillä kiekkoa liikuttanut ylivoimaviisikko myllytti Kanadan alivoimakuviot puhki. Tehokkaimpiin pelaajiin kuului taas pistepörssin kärjen tuntumassa keikkuva Alexander Nylander. Fyysistä Ruotsin puolustusta johti kookas Gabriel Carlsson.
− Pärjäsimme aika hyvin etenkin päätypeleissä. Oli mukavan fyysistä kamppailua, kertoi Carlsson pelin päätyttyä.
Ottelun jälkeen kaukalon laidalla nähtiin pettyneitä kanadalaisia.
− Alivoimapelimme oli heikkoa. Emme saaneet pelaamistamme tasapainoon tasakentällisin. Nyt pitää sitten keskittyä puolivälierän voittamiseen, kiteytti Kanadan Mitch Marner ottelun jälkeen.
Ruotsi voitto lohkonsa puhtaalla pelillä ja se kohtaa puolivälierässä Slovakian lauantaina. Kanada pelaa puolestaan Suomea vastaan. Perjantaina kisoissa on välipäivä.