Nuoret häkkipäät Patrik Laine ja Jesse Puljujärvi keräsivät suurimman huomion yhdessä hieman vanhemman Sebastian Ahon kanssa. Noste on sataprosenttisesti ansaittua, mutta hyvässä joukkueessa aina joku mahdollistaa esiinnousuja.

Suomen nuorilla oli poikkeuksellisen vahva nelosketju. Juho Lammikosta on parin OHL-kauden aikana kuoriutunut esiin voimahyökkääjä sanan jokaisessa merkityksessä.

Ässien junioreissa kelpo tehoja iskenyt noormarkkulainen näytti nauttivan vääntötilanteista, jollaisiin hänen ei ole aina nähty edes menevän.

Miska Siikonen nosti koko joukkueen lailla tasoaan turnauksen edetessä. Aloitukset olivat kaikille senttereille vaikeita paikkoja, mutta välillä raivoa riitti niissäkin kelpo suorituksiin. Kasper Björkqvist täydensi Nuorten leijonien sissiosaston omalla panoksellaan.

Kolmikolta nähtiin yhteispelinä juuri sitä, mitä voittava joukkue tarvitsi. Periksiantamatonta karvauspelaamista, taklauksia ja niiden vastaanottamista ja vastustajalle aiheutettuja jäähyjä. Lammikolle siunaantui myös muutama loistava tekopaikka, mutta niissä tulos jäi uupumaan.

Kohutun nuorisoketjun tie on auki tähtiin asti, mutta pelaajatarkkailijat arvioivat muitakin suorituksia. Koko kolmikko sai varmasti positiivisen merkinnän papereihin.

Joukkuelajeissa on aina hahmoja, joiden todellinen arvo tiedetään kunnolla vain joukkueen sisällä. Nämä pelaajat eivät voita pistepörssejä, mutta ovat silti korvaamattoman arvokkaita.

Joukkuepelien suola on siinä, että jokaista tarvitaan, kun halutaan menestyä.

Ei voi olla yhtään vapaamatkustajaa tai nurkassa murjottajaa. Nuoret leijonat näytti tästä malliesimerkin suomalaiseen jääkiekkoiluun poikkeuksellisella asenteella.

Uskaltamalla ylpeästi olla oma paras itsensä juuri siinä roolissa, mikä on suunniteltu.