Perjantain keskeytetyn ottelun tulos mitätöitiin, ja potentiaalisen voittonsa menetyksestä sisuuntunut leijonalauma aloittikin sunnuntaina vahvasti. Tehokas liike toi Leijonille avauerässä kaksi ylivoimaa ja pakotti kruunupaitojen päävalmentaja Pär Mårtsin ottamaan aikalisän jo avauserän puolivälissä. Väkevästä alusta huolimatta ottelu ratkesi Suomen tehottomaan ylivoimaan ja henkilökohtaisiin virheisiin.
− Ensimmäinen erä oli hyvä ja sitten törttöiltiin pari maalia, muuten se erä oli sellaista kuin halusimmekin. Toiseen erään pudotettiin tasoa kamppailussa, taisteluilmeessä ja pelivauhdissakin. Kolmannen erän takaa-ajo kaatui jäähyihin. Kaikki kunnia Ruotsille, puolustivat hyvin, päävalmentaja Kari Jalonen summasi MTV:n haastattelussa.
Ruotsi rankaisi virheistä
Suomi aloitti maalinteon avauserässä, kun Mikko Kousa nousi vahvasti hyökkäykseen ja huomasi toisessa aallossa pakkiparinsa Kristian Näkyvän, joka pääsi täysin vapaasti laukomaan kiekon ohi erinomaisesti torjuneen ruotsalaisvahti Markus Svenssonin.
Sitten keskittyminen hävisi. Ruotsi iski kahdesta seuraavasta paikastaan itsensä ensin kapteeni Staffan Kronwallin johdolla tasoihin ja heti perään Nicklas Danielssonin osumalla johtoon suomalaispuolustuksen ylipelatessa juniorityyliin molemmissa tilanteissa. Kaikki avauserän kolme maalia syntyivät 37 sekunnin sisällä.
− Annettiin ilmaiseksi maalit. Vähän nukahdettiin ja se kostautui siinä erän lopussa. Jäi kaivelemaan, Petri Kontiola kuvaili MTV Sportille.
Ruotsi kasvatti johtoaan toisen erän lopulla, kun Janne Niskala sähläsi kiekon tällä kaudella 21 SHL-maalia iskeneelle Martin Johanssonille. Örebron maalitykki ei erehtynyt päästessään nokikkain Atte Engrenin kanssa, ja lirutteli kiekon Suomen maaliin. Samassa yhteydessä Ruotsi vaihtoi maalivahtia, kun ilmeisesti jalkakramppien vuoksi pukukoppiin luistelleen Svenssonin tilalle astui Leksandin Oscar Anselfelt.
Jotain hyvääkin - alivoima
Leijonat kavensi vielä muutamia sekunteja ennen toisen erän päätöstä ylivoimalla. Ruotsin 2-1-johtomaalissa sählänneen Anssi Salmelan laukaus kimposi maaliin kahden ruotsalaisen kautta, joten erityistä sulkaa maalista ei voi Suomen vaisun ylivoimapelaamisen hattuun viritellä.
Ruotsi sai mahdollisuuden ratkaista ottelu lopullisesti kolmannessa erässä, kun Janne Jalasvaaran maila nousi Oscar Sundqvistin kasvoihin neljän minuutin rangaistuksen arvoisesti. Koska Teemu Ramstedt istui jo valmiiksi jäähyllä, Ruotsi pääsi pyörittämään ylivoimaa viidellä kolmea vastaan, mutta ei onnistunut maalinteossa. Jos oli sinivalkoisten ylivoima ympäripyöreää, Leijonat onnistui nollaamaan myös Ruotsin erikoistilanteet.
Heti perään Suomelle tarjoutui ylivoimamahdollisuus kuusi minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta viimeisten minuuttien rynnistys ei tuonut toivottua tulosta. Ykkösketjun sentteri Kontiola näki ottelussa hyvääkin.
− Pelattiin ja liikuttiin hyvin, Kemppaisen kenttä oli hyvä. Ihan hyviä aineksia, pitäisi vaan laittaa kiekkoa maaliin, niin olisi ollut tasan, Kontiola kuvaili ottelun ratkaisuja.
Parhaat näytöt?
Ottelusta ei suurempia merkintöjä historiankirjoihin kirjata. Kärppien Joonas Donskoi sekä NHL:n suuntaan ensi kaudeksi huhuttu Joonas Kemppainen esiintyivät edukseen, vaikka tolppaa lähemmäksi Olli Palolan täydentämä kolmikko ei kiekkoa saanutkaan.
Lisäksi kevättä kohti heräilevä Juhamatti Aaltonen ja Skellefteåssa uuteen kukkaan puhjennut Janne Pesonen osoittivat haluavansa MM-kisoihin. Ketjun sentterinä pelanneen Petri Kontiolan nykyinen taso ei riitä ainakaan ykkössentterin paikkaan.
− Parannettavaa jäi, ei tämä maailmaa kaada. Koska saamme vastuuta, olisi meidän hommamme tehdä maaleja. Emme saaneet hirveästi aikaiseksi. Mutta ei lyödä päätä pensaaseen, vaan jatketaan hommia, huomenna jo KHL:ssä pelaava Kontiola kertoili.
Pari väkevää avojään taklausta toimittaneelle Jesse Joensuulle voi ennustaa nelosketjun roolia kevään karkeloissa. Ruotsissa pelanneista puolustajista ainakin Topi Jaakola on yksi vahvimmista MM-kandidaateista. Atte Engrenin EHT-peliminuuteista päätellen hänestä ollaan leipomassa MM-vahtia.