Tšekki pelasi mainion Venäjän EHT-turnauksen. Se voitti turnauksen avausottelussaan Leijonat jatkoajalla Prahassa. Tämän jälkeen turnauksen isäntäkaupungissa Moskovassa tšekkiläisten käsittelyssä kaatuivat sekä Kanada että Ruotsi.
Ruotsille turnaus oli pettymys. Länsinaapurimme onnistui voittamaan turnauksessa ainoastaan Etelä-Korean lukemin 5-1, mutta sekään ottelu ei Tre Kronorilta ollut pelillisesti kovinkaan häikäisevää suorittamista. Päätöskierroksella Ruotsi siis hävisi Tšekille ja avausottelussaan isäntämaa Venäjälle.
Ottelun avauserässä Tšekki iski kahdesti ja ensimmäisellä erätauolle lähdettiin tšekkiläisten kahden maalin johdossa. Maaleista vastasivat Vojtech Mozik ja Michal Repik. Mozikin maali syntyi tasakentällisin ja Repik iski osumansa ottelun ensimmäisestä Tšekki-ylivoimasta.
Maalittomassa toisessa erässä kerättiin ainoastaan jäähyjä. Ison jäähyn otti Ruotsin Jonas Junland, joka tarjosi viiden minuutin ylivoiman tšekkiläisille päähän kohdistuneella taklauksellaan. Kaksiminuuttisia Tšekki puolestaan itse keräsi neljä kappaletta, joista keskimmäisen kaksikymmenminuuttisen lopulla Martin Erat napsi kaksi.
Toinen niistä jatkui päätöserään saakka ja sen Ruotsi pääsi hyödyntämään. Ruotsalaisten maalihanat avasi Johan Lindström. Tšekki pelasi kuitenkin tämän jälkeen hyvää kiekkoa, mutta muutama jäähy sotki hieman tšekkiläisten peliä erän puolivälin paikkeilla.
Ruotsi ei maalintekopaikoista huolimatta onnistunut niitä hyödyntämään, vaan seuraavan osuman iski Tšekki. Aloituksen jälkeen Jan Kolar laukoi viivasta ja irtokiekossa oli ensimmäisenä kaksi jäähyä kerännyt Erat.
Ruotsin kiri jäi melko vaatimattomaksi. Maalivahti Magnus Hellbergin Tre Kronor veti maalilta jo reilu kaksi minuuttia ennen loppua, mutta Hellberg ei ehtinyt edes kunnolla asettumaan aitioon, kun tšekkiläisistä Andrej Nestrasil toimitti kiekon tyhjään Ruotsin rysään.