Slovenia ratkaisi pelin itselleen tasaisella suorittamisella läpi ottelun. Maalivahti Robert Kristan piti nollapelin 30 torjunnalla ja kenttäpelaajista Sabahudin Kovacevic (1+1), Jan Mursak (1+1) sekä David Rodman (0+2) kantoivat päävastuun tehopisteistä.
Itävalta oli puolestaan tehoton ja hukkasi muun muassa kolme ylivoimaa. Kaiken kukkuraksi joukkue päästi myös alivoimamaalin. Joukkueen NHL-pelaajistakaan ei ollut vastuunkantajiksi, vaan itävaltalaiset eivät kyenneet haastamaan slovenialaisia kunnolla.
Slovenia rykäisi eroa jo avauserässä
Slovenia aloitti ottelun vahvasti ja Itävalta oli vaikeuksissa. Slovenia pääsi reilun neljän minuutin jälkeen ylivoimalle ja hyödynsi sen ajassa 5.29 Anze Kopitarin maalilla, joka upposi helponlaisesti.
Tämän jälkeen Itävalta sai hieman otetta ja pääsi kahteen kertaan ylivoimallekin. Jälkimmäisellä ylivoimalla oli tosin nolo lopputulos, kun Slovenian Jan Urbas pääsi iskemään vastahyökkäyksestä joukkueensa jo kahden maalin karkumatkalle.
Slovenia sai taas otteensa takaisin erän loppupuolella, mutta ei onnistunut lisäämään johtoaan edes ylivoimalla. Ottelun kannalta oleellinen karkumatka oli kuitenkin jo saatu aikaan.
Slovenia piti Itävallan takanaan loppupelinkin ajan
Slovenia lisäsi johtoaan toisessa erässä jo reilun kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Kovacevic pommitti kiekon hienosti maaliin. Slovenian ote oli hyvin vahva koko erän ajan, eikä Itävalta saanut hyödynnettyä maalipaikkojaan, vaikka se kymmenen laukausta saikin aikaan maalia kohti.
Slovenia pääsi puolestaan kahteen kertaan ylivoimalle, mutta Itävalta sai estettyä lisämaalit maalivahtinsa Mathias Langen johdolla. Asetelmat eivät kuitenkaan olleet kovin lupaavat Itävallan kannalta kolmatta erää ajatellen.
Kolmas erä oli luonteeltaan hyvin samantyyppinen kahden ensimmäisen erän kanssa. Slovenia oli vahvempi edelleen, mutta Itävaltakin yritti saada kiriä aikaan parhaansa mukaan. Muun muassa Thomas Vanek pääsi koettamaan maalintekoa läpiajosta, mutta Slovenian maalivahti Kristan nollasi NHL-hyökkääjän.
Itävallan takaa-ajoa hankaloittivat myös erän aikana kärsityt kolme jäähyä. Joukkue otti maalivahti Langen ulos maaliltaan reilut kolme minuuttia ennen loppua, sekä aikalisän vain hetkeä myöhemmin, mutta ne eivät riittäneet. Lange ehti olla poissa maaliltaan vain 22 sekuntia, kun Slovenian Mursak löi viimeisen naulan itävaltalaisten arkkuun 4-0-maalillaan.
Täten Slovenia eteni puolivälieriin, jossa joukkuetta odottaa valtaisa haaste, kun vastaan asettuu Ruotsi. Itävallan kisat päättyivät tähän ja edessä on kotimatka.