Jukurit jyräsi mestaruuteen
Jukurit sinetöi Mestiksen mestaruuden keskiviikkona Kalevankankaalla. Illan kamppailu oli finaalisarjan tasaisin ja KooKoo onnistuikin taistelemaan voitosta aina kolmannen erän lopulle saakka. Ottelu ratkesi pari minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä Henrik Koiviston iskiessä taululle lukemiksi 2-1. Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen voittoon maalein 4-1 (1-0, 0-1, 3-0).
Ottelun alussa vietettiin hiljainen hetki.
Pasi Järvinen vakavana ottelun alla.
Mikkeliläiset aloittivat terävästi...
...ja saivatkin unelmastartin peliin.
KooKoo ei kuitenkaan luovuttanut ja tasaista vääntöä nähtiinkin jatkuvasti.
Katse tarkkaan alaviistoon.
Mikkelissä ottelua jännitti 4260 katsojaa.
Jukurit oli tarvittavan askeleen vierasjoukkuetta edellä.
Mikko Rämölle torjuntoja kertyi 26 kappaletta.
Vaihtopenkillä oli odottava tunnelma.
Järvisen vakavuus alkoi vaihtua riemuun.
Halauksia sateli kentän puolella...
...kuin myös vaihtoaitiossa.
Jukureiden seurahistorian viides mestaruus on varmistunut.
Nilkkansa muranut Mikko Laine pääsi myös juhliin mukaan.
Riemua riitti.
Hopealle jäänyt KooKoo oli luonollisesti pettynyt.
Turo Asplund valittiin Mestiksen pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.
KooKoolle hopeiset mitalit kaulaan...
...ja kättelyt käyntiin.
Sitten kultamitalit esiin.
Hymy oli herkässä.
Kapteeni Mikko Hakkarainen sai pokaalin ensimmäisenä käsiinsä.
Ja "poika" kohti kattoa.
Jani Savolainen.
Iiro Memonen.
Mikko Laine.
Pelikieltoaan kärsivä Patrik Lostedt.
Kakkosvalmentaja Timo Turunen.
Ja kultatuoliin nostettu päävalmentaja Jarno Pikkarainen.
Mestiksen mestarit perinteisessä joukkuekuvassa.
Kaikki kuvakoosteet
Lukko katkaisi kaksi putkea kaatamalla HIFK:n Helsingissä
LIIGA | 12.2.2025 22:10
Suomi-sarjan PEPOn Pirkanmaan viikonloppu päättyi pisteittä
Suomi-sarja | 5.2.2025 11:01
Hattutemppu kruunasi Kingsin voiton Jetsistä
Muut Sarjat | 2.2.2025 12:00
- 1 / 1388
- ››
Muut timanttikuvat
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Liiga-kierros: Josh Melnickille hattutemppu, Erik Borgille Liiga-uran ensimmäinen maali ja Vincent Marleaulle tehoviikko
LIIGA | 14.12.2024 21:58
Uutinen
Liiga-kierros: Oulussa räpiköidään syvässä mudassa, HPK:n ja KooKoon maalivahdeille nollapelit
LIIGA | 30.11.2024 20:35
Uutinen
Liiga-kierros: Peter Abbandonatolle hattutemppu, Rami Määtälle maali ja Masi Härköselle debyyttivoitto
LIIGA | 27.11.2024 21:19