Tarkkaa ja tasaista
Vaasan illassa haettiin jo asetelmia tuleviin playoffeihin, ja yli 2500 paikalle tullutta näkivät tarkan ja tasaisen väännön. Vaasan Sport aloitti ottelun vahvemmin, mutta mitä pidemmälle mentiin, sitä paremmin KooKoo tuli mukaan.


Nickersonilla oli asiaa Sportin pelaajille pitkin peliä.


Jesse Laaksonen vie Sportin 1-0 johtoon avauserässä.


Jarno Laitinen oli vireessä heti alusta lähtien.


Rämö päästi yhden maalin ja sen jälkeen laittoi luukut kiinni.


Rämö esittelee kilpitekniikkaa.


Maalien edustoilla ei turhaa tilaa ollut.


Mattilla on asiaa, osa kaksi.


KooKoo tulee tasoihin ylivoimamaalilla toisessa erässä.


Toiselta puolen maali näytti tältä.


Ilmassa oli jännitettä alusta lähtien.


Gröndahl ja Alikoski väänsivät jäähyjen arvoisesti.


Maalin tekemisen tuska jatkui Iloviidan kohdalla.


Kovaa vääntöä KooKoon kulmilla.


Sportin junnut esittelivät taitojaan erätauolla.


Laitinen tarjosi Sportille mahdollisuutta voittaa torjuen jokusen läpiajon.


Sportille käy täydellinen nukahdus ja Peltonen pääsee tuikkamaan maalin kulmalta KooKoon johtoon.


Johtoon mentyään KooKoo puolusti antaumuksella.


Heikkinen sai osumaa.


Nickerson ja Gröndahl pistivät pysty-painiksi.


Nämä herrat saivat herkkua koko rahan edestä.
Kaikki kuvakoosteet
SaiPa ryösti voiton Helsingistä kotijoukkueen sorruttua jäähyilyyn ratkaisevilla hetkillä
LIIGA | 26.3.2025 22:23
Ilves vyöryi voittoon Tampereen paikallisessa
LIIGA | 26.3.2025 21:49
Hallitseva mestari lähetti sarjanousijan lomille – Kiekko-Espoo suli karusti kotikaukalossa
LIIGA | 25.3.2025 6:30
Lappeenrannassa kello ei lyönyt vielä puoltayötä ja SaiPan tuhkimotarina jatkuu
LIIGA | 24.3.2025 22:20
- 1 / 1400
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Arvostusta yli seurarajojen
LIIGA | 12.3.2025 21:21
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
- 1 / 133
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: SaiPa ja HPK sysättiin kuilun partaalle, Tappara jyrähti tennislukemiin
LIIGA | 19.3.2025 21:43
Haastattelu
Sportin päävalmentaja Juuso Hahl: “Olemme sopineet, että tavoitteenamme on pelata Sportin seurahistorian paras kausi”
LIIGA | 18.3.2025 15:30
Artikkeli
Dialogi: KooKoo ja Sport verestävät muistoja Mestiksestä, mutta kumpi voittaa väistämättömät maalikarkelot?
LIIGA | 18.3.2025 8:00
Uutinen
Ässät, HPK ja Sport ovat Liigan lisäpistesurkimukset – KooKoo tienasi 13 sarjapistettä
LIIGA | 17.3.2025 19:16