Kaksi hyvää erää riitti Vaasan Sportille
Vaasan Sport aloitti vuoden 2013 pelit ottamalla 6-4 (2-1, 4-1, 0-2) kotivoiton Peliittojen pyristelyistä huolimatta. 2304 maksanutta katsojaa saivat kahden ensimmäisen erän aikana nauttia taistelutahtoisesta Sportista ja vastaiskuilla maaleja kärkkyvän Peliittojen yhteenotosta. Kotijoukkue tuntui jo ratkaisseen ottelun johtamalla kahden erän jälkeen 6-2, mutta heinolalaisten parin maalin ja vaasalaisten puolustuskaluston remontin vuoksi viimeisessä erässä pelin painopiste kääntyi loppua kohti enemmän ja enemmän moottoritien päätyyn.
Jonathan Iilahti johti Vaasan Sportin illan otteluun.
Jani Kiviniemi yllätti Rasmus Rinteen heti ensimmäisen erän alussa.
Tomi Pekkalan estelystä huolimatta Joni Kainulainen pääsi tekemään 1-1 tasoituksen.
A-katsomon kuvaajan linssin läpi tilanne näytti tältä.
Kim Nabb rykäisi reboundin reppuun ja Sport johtoon 2-1.
Tämä aiheutti luonnollisesti juhlintaa vaasalaisten keskuudessa.
Aki Nurminen halusi varmistaa että olihan jäähyn syynä koukkaaminen.
Ensimmäisen ja toisen erän aikana Rasmus Rinne torjui 23 kertaa.
Matti-Pekka Pelkonen sivalsi lämärillä Sportin 3-1 johtoon kun toista erää oli pelattu seitsemän sekuntia.
Peliitat kaventaa 3-2 Tuukka Rajamäen toimesta.
Toni Jalo näytti tuomarille miten osaa imitoida Lauri Tähkän perusilmettä.
Ihan jokainen läpiajo ei mennyt reppuun...
Tomi Pekkalan ylivoimamaali vei Sportin jo 4-2 johtoon.
Ville-Matti Koponen yritti yllättää kaukolaukauksella...
...jonka Iilahti sai vaivalla estettyä.
Riska, Kiviniemi ja tavoite.
Näin lähellä oli Samuli Virkkusen maali one-timerista, reboundiin pääsi Riska ja kuittasi maalin.
Sama 5-2 tilanne toiselta puolelta kuvattuna.
Juuso Mörsky ja pujottelurata.
Mörskyn laukaus lipui Rinteen kainalon alta maaliin.
Tommi Laine pääsi läpiajoon...
...ja yritti tehdä samankaltaisen maalin kuin Ruotsin Peter Forsberg Kanadaa vastaan Lillehammerissa 1994.
Kolmannessa erässä heinolalaisten maalia vartioi Heikki Tuomisto.
Niko Tuhkanen ja Niklas Westerlund seurasivat läheltä kuinka Peliittojen 6-4 kavennus syntyi.
Ari Gröndahl sai tällin keskialueella ja jäi hetkeksi jäihin.
Antti Uitto otti osumaa kiekosta kipeännäköisesti päähän.
Keinäsen Jani poistui pukukoppiin jäätyään hyökkäspäässä jyrätyksi.
Ottelun loppuhetkillä Peliittojen aikalisä aiheutti kuhinaa vaihtoaitioissa.
Ari-Pekka Pajuluoma käskytti Sportin puolustuskuviot.
Manninen ei osunut loisto-passiin kun olisi pitänyt.
Erik Riska johdatti joukkoaan pelin jälkeen kohti Red Armyn päätyä ja toivotti heidät myös lauantaina tervetulleeksi.
Kaikki kuvakoosteet
TPS ja HIFK ottivat yhteen Kupittaalla: Eevi Ilvonen ja Pauliina Salonen häärivät joukkueidensa tehokkaimpina
Auroraliiga | 27.1.2025 8:00
Tappara taipui kovaäänisen hämeenlinnalaisyleisön edessä — HPK:n voittoputki jatkuu
LIIGA | 26.1.2025 15:12
Vahva maalivahtipeli nosti alakynnessä olleen Ilveksen voittoon TPS:stä
LIIGA | 25.1.2025 20:28
Erinomainen 20 minuuttia on parempi kuin hyvä 40 minuuttia
Auroraliiga | 25.1.2025 17:58
- 1 / 1386
- ››
Muut timanttikuvat
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Martin Hanzl ei jatka Sportissa omasta aloitteestaan − seura laittaa verkot vesille
LIIGA | 28.1.2025 10:38
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Sportin miehistöön täydennystä ECHL:stä − Nolan Orzeck liittyy vaasalaispuolustukseen
LIIGA | 16.1.2025 12:18