Pelaajien lisäksi Palloseuralla on uusi mies penkin takana, kun Kai Rautio pestattiin joukkueen uudeksi käskyttäjäksi Pekka Laksolan saappaisiin. Raution taival FPS:ssa alkoikin varsin mallikkaasti, kun Palloseura haki elintärkeät pisteet Järvenpäästä. Voitollaan FPS pakotti KJT:n taistoon karsintasarjaan joutumisesta, kun FPS:n ero KJT:hen supistui vain yhteen pisteeseen putoamisviivalla.
Alunperin oma kasvatti Harju pelasi ensimmäisen edustusottelunsa kolmeen vuoteen KJT:ta vastaan ja selvisi koitoksesta puhtain paperein. Myös Virkki ja Pekkola täyttivät paikkansa, eikä kumpikaan sortunut suurempiin mokiin. Ensiesiintymisen kotona saattaa tehdä myös maalivahti Salminen, vaikkakin Taposen hyvät otteet ykkösvahtina pitäisi taata miehelle pelaavan maalivahdin paikka myös tänään.
FPS:lla on puolustajia enemmän kuin kotitarpeiksi, vaikka joukkue lähettikin Tuomo Hirvosen Ahmoihin metsästämään suurempia peliaikoja. Nyt joukkueella on kahdeksan puolustajaa, kun Harju, Virkki ja aiemmin Juha Sinkkonen liittyivät joukkueeseen. Vielä yhdeksäs pakki on tulossa, kunhan Janne Juppo palaa kehiin kuun puolessavälissä. Tämä tietää taistelua peliajasta ja varsinkin Vesa Lehtinen lienee ensimmäisten joukossa liipaisimella, kun aletaan jakamaan pelipaikkoja puolustajien kesken.
Tsekkikaksikko suurennuslasin alla
Myös vierailija Kokkolan Hermeksellä on heittää jäälle uusia naamoja. Hyökkääjä Martin Lamich ja puolustaja Jiri Dobrovolny ovat aivan siirtorajan kynnyksellä hankitut vahvistukset. Kaksikko suuntasi kimpassa Suomeen Tsekin Extraliigan peränpitäjästä Havirovista, joka leikkasi palkkamenojaan viimeisen päälle.
Ensiesiintymisessään laituri Lamich ei tarvinnut kuin 55 sekuntia avata maalihanansa, joten FPS:n on syytä olla tarkkana vikkelän tsekkilaiturin kanssa. Myöskään muuta Hermeksen hyökkäysarsenaalia kotijoukkueen ei liene syytä painaa villaisella, sillä Hermeksen vahvuudet löytyy nimenomaan hyökkäysosastolta entisen forssalaisen Jani Uskin johdolla.
Playoff-taistossa kohtuullisen tukevasti mukana oleva Hermes tarvitsee kuitenkin pisteitä, sillä takana yhdeksäntenä TuTo hengittää neljän pisteen perässä. TuTon peli on parantunut roimasti sitten alkukauden ja Hermeksellä täysi työ pitää kiinni viimeisestä playoff-paikasta. Nyt pisteet olisi haettava Forssasta, jonka nikseistä Hermes-luotsi Pasi Arvonen lienee hieman perillä joukkueen ex-luotsina.
FPS:n kokoonpanot
Jaakko Kallio- Tapio Ahtonen- Henri Pekkola
Jussi Kulmala-Asko Rantanen
Juha Nurmisto - Jukka-Pekka Koistinen - Jarno Kantelus
Pasi Harju - Anssi Rantanen
Matti Raunio- Rami Jokinen- Marko Ronkainen
Juha Sinkkonen - Heikki Saarinen
Janne Kinnunen - Rami Mattila- Jesse Huuhanmäki
Joni Kujala - Jussi Tapio
Pasi Keinänen
Ville Salminen
Poissa kokoonpanosta:
Jarno Virkki (maajoukkuessa)
Toni Vähämäki (selkä)
Juha-Matti Taponen (kuumeessa)
Vesa Lehtinen
Jussi Eloranta (sormi murtunut)
Muokattu 13:05