Iisalmen Peli-karhut saa historiansa ensimmäiseen Mestis-kamppailuun vieraita suoraan sarjan kärjestä, kun mestarisuosikkeihin lukeutuva Kajaanin Hokki saapuu Kankaan monttuun. Pelkkiä voittoja harjoituskaudella napsinut kajaanilaisryhmä haluaa takuulla jatkaa putkeaan myös runkosarjassa.
Molemmat joukkueet pääsevät otteluun näillä näkymin lähes parhaalla kokoonpanolla. Ainoastaan Teemu Huttu on Hokin kokoonpanosta poissa käsivamman vuoksi todennäköisesti pitkälle marraskuulle. IPK:n puolelta huojentava uutinen on, että jalkansa juuri Hokkia vastaan loukannut Otto Huttunen pääsi takaisin askiin viimeisessä harjoituspelissä Hermestä vastaan ja on näin ollen mitä todennäköisimmin mukana.
Peli-Karhujen puolelta poissa ovat Adam Zboril pelikiellon vuoksi ja Jevgeni Fofanov lievän loukkaantumisen tähden.
Yhteistyö Kärppien kanssa tuo lisäksi muutoksia, kun Hokin riveissä pelituntumaa pitkän loukkaantumisen jälkeen hakenut Miska Humaloja palaa Ouluun. Paluukyydillä Kajaaniin puolestaan tulee 20-vuotias Tuomas Vartiainen, joka on kajaanilaisille jo tuttu viime kaudelta kahdeksan Hokissa pelatun ottelun verran. Iisalmelaisten riveissä puolestaan nähdään KalPan miehistä maalivahti Denis Godla ja jo harjoituskaudella pariin peliin pukenut nuori Otto Leskinen.
Jatkaako Hokki voittoputkessa?
Koko harjoituskauden pelkkiä voittoja napsinut Hokki on kauden avauskamppailuun kiistaton suosikki. Tosin nimenomaan IPK:ta vastaan sillä oli puolustussuuntaan välillä yllättäviä vaikeuksia aggressiivisesti karvanneen karhulauman kanssa. Tosin hyökkäyspäässä peli sujui mallikkaasti, eikä pelinopeudessa Peli-Karhut pysynyt kajaanilaisten kyydissä.
Kotijoukkueen mahdollisuus on, että se pystyy kaukaloremontin myötä kaventuneessa kaukalossaan paineistamaan Hokin pakkeja virheisiin. Parhaimmillaan tämä pakottaa vastustajan hätäisiin avauksiin ja tuo tilaisuuksia vastaiskuihin. Toisaalta aggressiivinen karvauspeli on avannut pahimmillaan vastustajille ylivoimahyökkäyksiä, joten paketin tulee olla karhulaumalla kasassa heti alusta lähtien. IPK:n energinen neloskenttä Ilkka Heikkilän johdolla on isossa roolissa Hokin kärkikenttien pimentämisessä.
IPK:n kokoonpano:
Heiskanen – Virtanen – Aa. Hämäläinen
Kurkinen – Al. Hämäläinen – Putkonen
Savolainen – Komulainen – Katosalmi
Riihola – Heikkilä – Patronen
Kinnunen – Huttunen
Pälve – Tolvanen
Heinonen – O. Leskinen
Kokkonen
Godla (A. Leskinen)
Jatkoajan Hokki- ja IPK-toimitukset laativat kauden alla analyysit molemmista joukkueista.
Hokki
Analyysi: Hokki 2016-2017: Vuoden kokeneempi runko janoaa mestaruutta
Haastattelu: "Tavoitteena on johtaa joukkue mestaruuteen"
IPK
Analyysi: IPK 2016-2017: Haastajana Mestikseen
Haastattelu: Juha Virtanen ja Ilkka Heikkilä luottavat IPK:n iskukykyyn