JYP-Akatemia lähtee hyvin alkaneen kevätkauden jälkeen kahden ottelun tappiot niskassaan illan otteluun. Perjantaina jyväskyläläiset saivat kokea sarjakärjen iskukyvyn, kun KooKoo kaatoi kotijoukkueen numeroin 2-4 ja lauantaina LeKi onnistui saalistamaan kolme pistettä lukemin 3-2.
Lauantaina jyväskyläläiset olivat hyvin pelissä mukana, mutta kolmannessa erän johtoasema kääntyi lopulta LeKin voitonjuhliin. Hurrikaaniryhmä haki ottelun lopussa tasoitusta yli kolme minuuttia ilman maalivahtia jääden kuitenkin ilman palkintoa.
Akatemia majailee sarjataulukon kolmannella sijalla neljä pistettä ottelun enemmän pelanneen Hokin edellä. Illan ottelussa riittää siis runsaasti panosta pudotuspelien kotietua silmällä pitäen.
Kajaanin Hokki taisteli edellisen viikon kolmesta kamppailusta kaksi voittoa nimiinsä. Lauantaina sarjanousija KeuPa kaatoi kuitenkin suuren saavillisen kylmää vettä linnapaitojen niskaan, kun keuruulaiset nousivat viimeisen kolmen minuutin aikana maalin tappioasemasta kolmen pisteen voittoon.
Lauantaina kajaanilaiset kärsivät sairasteluista ja loukkaantumisista joutuen pelaamaan ottelun vain kolmella kentällisellä. Akatemiaa vastaan joukkueen terveystilanne näyttää kuitenkin paremmalta.
Pitkäaikaispotilaiden lisäksi poissa kajaanilaisten vahvuudesta ovat kuitenkin ykkösmaalivahti Timo Niemi ja mahdollisesti hyökkääjä Riku Toivo, jonka pelikunto selviää keskiviikkoaamun aikana. Lisäväriä illan otteluun tuo maalilla torjuva Antti Lehtonen, joka nähtiin vielä viimekaudella torjuvan Akatemian riveissä.
Akatemia on onnistunut kaatamaan Hokin kolme kertaa kauden neljästä keskinäisestä kamppailussa. Joukkueet ovat olleet tylyjä vierailijoita, sillä jokaisella kerralla vierasjoukkue on lähtenyt kotimatkalle voitto taskussaan.