Viimeisen näytön KalPan voimasta antoi keskiviikkoinen Hermes-ottelu. Kuopion pojat rökittivät vastustajansa 6-3, eikä Ari Luostarisen tarvinnut juuri hikoilla veräjänsä suulla. Kuusi osumaa jakautuivat mukavasti eri miehille, sillä ainoastan puolustaja Antti Hintikka pyssytti kaksi häkkiä.
Hermes-voitto oli KalPan kolmas tappioton ottelu putkeen. Historiatilastot puoltavat neljättä tälle illalle, sillä forssalaisryhmä on onnistunut viimeksi napsimaan pisteitä Kuopiosta itsenäisyyspäivänä 1983. Tuolloin silloinen FoPS kaatoi KalPan maalein 2-6. Sen jälkeen forssalaiset ovat käyneet häviämässä Kuopiossa seitsemän kertaa, joista viimeisin lokakuun 9-2 tappio.
Mika Pieniniemen tekemät ketjumuutokset ovat näyttäneet herättäneen KalPan ennen joulua nähdylle tasolle. Alkuvuoden positiivisin yllätys on ollut kahden vuoden takaisen Mestis-pistepörssin kolmosen Jani Väänäsen herääminen pelaamaan. Mies on takonut tehot 3+2 kahdessa viime ottelussa tehden mm. voitto-osumat UJK:n ja Hermeksen verkkoihin.
Kuopiolaisten vemppamiehistä ovat tämänhetkisen tiedon mukaan sivussa ainakin Juho Kuronen ja Jarno Niinimäki. Antti Riekkisen pelaaminen on myöskin epävarmaa. Keskiviikon kamppailun jälkeen Mika Pieniniemi uskalsi luvata, että Veli-Pekka Pekkarinen pystyy perjantaina pelaamaan suurella todennäköisyydellä.
Karsintoja odotellessa?
Palloseuran kausi ei ole tällä kertaa ollut vuoristorataa. Fopsin possujuna on laahannut vuoristoradan alamaissa käytännössä koko kauden. Vain muutamia pieniä pilkahduksia on nähty, mutta otteista on iloisuus huolestuttavan kaukana.
Edellisestä seitsemästä ottelusta FPS on voittanut ainoastaan yhden, senkin UJK:ta vastaan. Tappioputki on tällä hetkellä "vain" kaksi ottelua, joista maaliero on surullinen 1-10.
Maanantain tv-ottelussa Vaasassa Palloseura menetti sairastuvalle kaksi tärkeää hyökkääjää, Jussi Elorannan sekä Matti Raunion. Eloranta loukkasi sormensa ja Raunio olkapäänsä. Elorantaa ei illan kokoonpanoon ole merkitty, Raunio puolestaan pelaa kakkosketjussa Marko Ronkaisen ja Tapio Ahtosen kanssa.
Suurella todennäköisyydellä KalPa tulee totuttuun tapaan syöttämään Palloseuralle kalakukkoa oikein aimo annoksen. FPS:n mahdollisuudet piilevät tolppien välissä, sillä KalPan Ari Luostarisen ei ole helppoa säilyttää keskittymistään mikäli oma joukkue hallitsee kiekkoa. Juha-Matti Taposen tulokaskausi puolestaan on sujunut mukavasti, mutta toistaiseksi nuori tamperelainen ei ole pystynyt pelastamaan horjuvaa joukkuetta.