Kouvolan jäähallissa on tarjolla tänään pelin lisäksi ekstraa. Otteluemäntä Lola Odusoga haastattelee KooKoon junioreita sekä heidän valmentajiaan ennen peliä ja erätauoilla. Hallin ovet avataan jo kello 15.00 ja tarjolla on sekä suolaista että makeaa.
Viime kauden runkosarjassa KooKoo voitti forssalaiset kolme kertaa, maalit neljästä ottelusta 15-8 runkosarjakakkosen hyväksi. Kuumia pelaajia keskinäisissä otteluissa olivat lähinnä muutenkin pistepörssissä kunnostautuneet miehet: Tomi Pöllänen (3+2), Aki Sinkkonen (2+3), Matti Raunio sekä Reino Soijärvi (3+1) ja Ville Kiiskinen (2+2).
Kesän aikana miehiä tuli ja meni. Niinpä viime kauden tehomiehistä Kouvolan jäällä nähdään tänään vain Raunio ja Soijärvi. Joukkueet kohtasivat myös pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, jossa FPS laittoi tiukasti hanttiin sittemmin hopealle kivunneelle KooKoo-laumalle. Viiteen otteluun venyneessä sarjassa KooKoolta onnistuivat parhaiten Tomi Pöllänen 6+2, Tatu Kattelus 3+4 ja Mikko Kinnunen 1+4.
KooKoolla ongelmia maalinteon kanssa?
KooKoon kausi alkoi loistavasti kolmella voitolla, sen jälkeen kolmen (vieras)ottelun tappioputki. Peli on vasta kolmas kotiottelu, ja voittojen tielle pitäisi palata. Maalinteko on ollut vaikeaa: ennen tätä peliä joukkue on maalannut vain 14 kertaa.
Ylivoimakaan ei ole kulkenut läheskään samoin kuin viime kaudella, jolloin KooKoo oli sarjan tehokkain. Tähän mennessä joukkue on tehnyt ylivoimamaaleja vain kolme. Se on vähiten sarjassa, mikäli ottelua vähemmän pelannutta FPS:ia ei lasketa mukaan. Joukkue on myös istunut rangaistusboksissa liikaa: alivoimaa on jouduttu tahkoamaan 53 kertaa. Tässä tilastossa sen edelle menee vain UJK.
Kaataako Koistinen kouvolalaiset?
FPS on tehnyt pelaamissaan viidessä pelissä 17 maalia. Joukkueen tehokkain on ollut tehot 4+2 keränyt Jukka-Pekka Koistinen. 20-vuotias forssalaissentteri iski kiekon kahdesti KalPan sekä KJT:n reppuun.
Myös kokeneempaa kalustoa edustava Marko Ronkainen on ollut hyvässä vireessä alkukaudesta. Pisteitä on kertynyt 1+2, ja +/-saldo on kova +6. Ronkaisen kentällä ollessa omassa päässä ei ole soinut kertaakaan.
Maalivahdeista Pasi Keinänen on pelannut neljä ottelua. Nuori Juha-Matti Taponen pelasi kuitenkin vakuuttavasti viime kierroksella forssalaisten hakiessa pistepotin Hyvinkäältä.