Vain pisteen ero
Kuntokäyrät
LeKi on tämän vuoden puolella pelatuista yhdeksästä ottelustaan kerännyt 13 pistettä ja joukkue on vahvasti mukana taistelemassa kotiedusta pudotuspeleihin, kun LeKin tammikuun viimeinen ottelu on käsillä.
Kuluva viikko on sisältänyt LeKille kovia vastuksia, kun maanantaina joukkue matkasi Vaasaan ja perjantaina Mikkeliin. Sportin peli ei ole kulkenut odotuksien mukaisesti ja lempääläiset ottivat täydet pisteet Vaasassa lukemin 1-3. Ottelun voittomaalista vastasi Jose Nippala kolmannen erän puolivälissä. Perjantaina sarjaykkönen oli kuitenkin liian suuri pala purtavaksi ja Jukurit vei voiton lukemin 4-2.
K-Laserille kulunut viikko on ollut hyvin raskas. Pakka on hajonnut ja tulosta ei synny. Taisteluilme tuntuu hukkuneen jonnekin tervakaupungin syövereihin, kun joukkue sai kyytiä sarjataulukon molemmista päistä. Keskiviikkona Jukurit myllyttivät Oulussa joukkuetta lukemin 1-5 ja perjantaina sarjajumbo TuTo nöyryytti kotkapaitoja Turussa lukemin 5-2.
K-Laser on onnistunut vain kerran ottamaan pisteet lempääläisistä, kun LeKi on puolestaan vienyt kaksi ottelua nimiinsä. Joukkueiden viimeisimmästä kohtaamisesta on kulunut vain kolme viikkoa, kun kuluvan kuun alussa LeKi teki tuhoja Oulussa lukemin 3-5.
Sarjataulukossa tilanne joukkueiden välillä on tiukka, sillä LeKi tulee vain pisteen päässä oululaisista sijalla kuusi.
Ratkaisun paikat
Molemmat joukkueet luistelevat lauantaina halliin suivaantuneina perjantaisesta tappiosta. LeKi on kasvattanut pistesaldoaan jo viikon aikana, joten voitonmaku on tuoreemmassa muistissa.
K-Laserin tulisi nostaa pää ylös suosta ja taistella kolme tärkeää pistettä itselleen. Joukkueen asennoituminen täytyy laittaa täysremonttiin. Kun joukkueessa yksi lenkki pettää, vaikuttaa se koko joukkueen ilmeeseen.
K-Laserin peli-ilmeestä puuttu intohimo ja tunne. Syötöt tulisi saada kohdilleen sekä tekemiseen enemmän nopeutta.
Kokoonpanot
K-Laser lähtee otteluun perjantaisella kokoonpanolla. Turussa maalilla torjui ensimmäisen ottelunsa kotkapaidassa Matti Hakonen, mutta lauantaina torjuntavuorossa on jälleen Antti Rautiola.
LeKi kuumeaallosta kärsivä miehistö ei koe suuria muutoksia. Sami Holappa ja Veli-Matti Talonen ovat loukkaantuneiden listoilla, mutta kapteeni Anssi Tieranta palaa yhden ottelun huilin jälkeen kehiin.