Parantuuko RoKin kiekollinen peli?
Perjantaina rovaniemeläisjoukkue joutui Mikkelin Jukurien kovaan käsittelyyn. Vaikka 1−7-tappio kotihallissa muodostui pitkälti vierasjoukkueen rutiininomaisesta suorittamisesta, niin huomioitavana oli lappilaisten vaikeudet syöttämisessä, sen vastaanottamisessa ja kiekonhallinnassa.
Karsintarajan ylittämistä ajatellen syöttöjen täytyisi napsahtaa keskiviikkona sinipaidoilla oikeisiin lapoihin ja rauhallisuuteen tulisi kiinnittää huomiota. Myös viimeistelyyn tulisi panostaa, sillä kolmessa edellisessä ottelussa RoKi on kyennyt viimeistelmään yhteensä neljä maalia. Edellä mainitut kolme peliä ovatkin päättyneet rovaniemeläisjoukkueen tappioihin.
Akatemian osalta tärkein vierasottelu
JYP-Akatemia painii isäntien tapaan karsintarajan ylittämisestä. Jyväskyläläisten silmin se edellyttäisi LeKin ohittamista ja RoKin pitämistä aisoissa. Pikkuhurrikaaneilla on lähimuistissa kirvelevä rangaistuslaukauksiin päättynyt tappio Turussa, kun Topi Taavitsainen ratkaisi voiton TUTOlle.
Jyväskyläläisten tulee keksiä vaihtoehtoisia valmistautumismenetelmiä otteluun, sillä kauden aikana vieraspelit eivät ole menneet maireasti. 24 vieraspelissä Akatemia on kerryttänyt neljä varsinaisen peliajan voittoa, mikä on Mestiksen heikoin suoritus.
Kotihalli on ollut voittojen takeena
Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella yhteensä viisi kertaa, joissa voittaja on pelannut aina kotonaan. Akatemia on isännöinyt kolme kertaa, kun vuorostaan Rovaniemellä joukkueet ovat otelleet kahdesti.
RoKin ja JYP-Akatemian väliset ottelut ovat olleet joko tiukkoja muutaman maalin kisailuja, tai murskapelejä. Tammikuussa pikkuhurrikaanit voittivat lukemin 6-1, ja vastaavasti sinipaidat joulukuussa 7-0. Näitä kahta ottelua aiemmat ovatkin olleet niitä tasaisia vääntöjä.