Pitkästä aikaa sarjan häntäpäästä löytyvä isäntäjoukkue on esittänyt kauden Mestis-otteluissa ailahtelevaisia otteita. Ajoittaisista huippupeleistä joukkue saattaa sukeltaa heikkoihinkin esityksiin. Viimeisestä viidestä ottelustaan turkulaiset ovat voittaneet vain yhden.
Sunnuntaina TuTo kärsi sarjataulukon kannalta pahan tappion Kajaanissa. Hokki pääsi voittonsa turvin hivuttautumaan ainoastaan pisteen päähän turkulaisista. Sarjanousija haluaakin nousta karsijan paikalta ja passittaa jonkin muun ryhmän UJK:n seuraksi. TuTon on alettava napsia pisteitä mikäli joukkue aikoo pysyä Hokin edellä.
Isäntien ehdoton syömähammas on kokenut turkulaishyökkääjä Tero Forssell. Mies on pelannut jälleen hyvän kauden tehden yli pisteen per ottelu. Tähän mennessä pelatuista 21 ottelusta Forssell on napsinut 25 (6+19) tehopistettä.
Turkulaispuolustusta vahvistaa uutena miehenä 20-vuotiaiden maajoukkuepuolustaja Jussi Timonen. Turun Palloseuraan KalPasta täksi kaudeksi siirtynyt Timonen ehti pelata SM-liigassa 16 ottelua tehden yhden maalin.
Forssassa himoitaan pudotuspelejä
Illan vierailija on sarjassa samoissa asemissa isäntien kanssa. Pisteitä on kasassa samat 15, mutta forssalaiset ovat pelanneet ottelun vähemmän. Viime ottelut eivät ole vihreiltä miehiltä sujuneet toivotulla tavalla. Joukkue onnistui katkaisemaan kuuden ottelun voitottoman putkensa lauantain kotiottelussa Jääkotkia vastaan.
UJK:ta ei voida Mestiksessä kovin erikoisena tason mittarina käyttää. Lauantain ottelua lukuunottamatta Palloseuran hyökkäyspeli on ollut saamatonta, eikä puolustuspää ole pitänyt tarvitulla tavalla. Heppoisesta vastuksesta huolimatta lauantainen ilotulitus saattaa kuitenkin johtaa ketsuppipullon aukeamiseen.
Voimahyökkääjä Jarno Kanteluksen panos myös pisteiden valossa on kasvanut viime peleissä. Kantelus on viidessä viimeisessä pelissä kerännyt 4 (3+1) tehopistettä ja on ollut joukkueensa toiseksi tehokkain yhdessä veteraanihyökkääjä Matti Raunion kanssa.
Forssalaishyökkääjistä sivussa illan ottelusta ovat nivusvammainen Juha Nurmisto sekä pitkäaikaispotilas Rami Jokinen. Lisäksi Jukka-Pekka Koistinen on kiinni armeijassa ja täydentää forssalaisten pahan sentteripulan.
Juhamatti Yli-Junnilan paluu HPK:n riveihin ja Ville Hämäläisen palautus Tapparaan eivät myöskään ainakaan paranna Palloseuran hyökkäyskalustoa.
Keskiviikkoillan ottelussa on jaossa kummankin kannalta tärkeät kaksi pistettä. Joukkueet tarvitsevat niitä pysyäkseen mukana kilpajuoksussa playoff-paikasta. Kumpi joukkue on hereillä tärkeässä paikassa ja nappaa potin? Vai meneekö potti puoliksi?