Ahmojen ja Hokin Hyvinkään runkosarjakohtaamisten pistejakauma 0-4 on ahmalaisittain tyly ja hokkilaisittain yhtä juhlaa, sillä joukkueiden kohtaaminen Etelä-Suomessa oli jo toistamiseen hyvin tasaväkinen.
Kummallakin joukkueella oli lauantailta alla tappio-ottelu Kymenlaakson-Savon akselilla, mutta vaikka kaukalossa painettiin puolin ja toisin ainoastaan kolmen kentällisen voimin, oli lukemiin 4-5 päättynyt ottelu varsin viihdyttävä.
Kenttäpelissä puntit olivat kutakuinkin tasan, mutta maalivahtipelissä Hokki veti hivenen pidemmän korren. Henkilökohtaisen esteen jälkeen kajaanilaisten kokoonpanoon palannut kookas kärppälaina Pekka Rinne joutui ohitetuksi neljästi, mutta suoriutui silti urakastaan yhtä helpohkoa takaiskua lukuun ottamatta puhtain paperein.
Ahmojen maalilla aloitti lauantaina Mikkelissä kolmannessa erässä 21 kertaa torjunut Aki Kemppi, mutta vire ei kantanut enää sunnuntaille. Ensimmäinen Hokki-maali upposi kovin helposti, ja kolmen takaiskun jälkeen Ahmat herätteli joukkojaan vaihtamalla tolppien väliin hyvän iltapuhteen otelleen Tommi Niemelän.
Lehtinen osuu kahdesti
Ahmojen parin murskatappion jälkeen terästäytynyt asenne näkyi heti ottelun alussa. Kotijoukkue oli hallitsevampi osapuoli, vaikka ei erityisen vaarallisia maalipaikkoja onnistunutkaan rakentamaan.
Hokin ensimmäinen laukaus ahmamaalia kohti tuli vasta ottelun kuudennella minuutilla, mutta jo hetkeä myöhemmin kainuulaiset avasivat maalitilinsä. Juho-Tuomas Appelin laukaus pienestä kulmasta laidalta livahti luvattoman helposti ahmavahti Aki Kempin taakse.
Huomattavasti avausmaaliin johtanutta tilannetta vaarallisempi paikka Hokilla oli, kun Jani Tuppurainen rynni vaarallisesti Jarmo Hämeenahon hyvän laukauksen paluukiekkoon. Ahmat joutui rikkomaan, ja Hokki pääsi ylivoimalle, mutta Ahmat säväytti iskemällä pelin tasoihin alivoimalla.
Erinomaista kautta pelaava ahmalaituri Tuomas Tikkanen riisti kiekon Hokki-pakki Jarkko Heikkiseltä ja vapautti Janne Lehtisen läpiajoon. Kokenut sentteri laukoi kiekon maaliin kookkaan Hokki-vahti Pekka Rinteen längistä. Edellisessä Hyvinkään ottelussaan nollapelin torjunut kärppälaina oli ennen Lehtisen osumaa pitänyt Ahmat nollilla reilut 68 minuuttia.
Ahmojen aktiivisuus tuotti joukkueelle kaksi perättäistä ylivoimaa, kun Patrik Forsbackan hyvä puolustajan haastaminen ja Kim Sjöblomin hieno avaussyöttö Raine Pulkkiselle pakottivat kajaanilaiset rikkomaan.
Jälkimmäisellä ylivoimalla Ahmat iski 2-1-johtomaalin. Tuomas Tikkanen ja Antti Uitto tekivät poikittaissyötöillään Janne Lehtiselle tilaa nousta maalille, ja Lehtinen laukoi illan toisen osumansa ranteella läheltä ylös.
Haloselle ja Appelille tuplat
Erätauolta Hokki tuli terävästi. Puolentoista minuutin pelin jälkeen Jani Tuppurainen avasi hyökkäyssinisellä kärkkyneen puolustaja Antti Halosen läpiajoon, ja Halonen laukoi kiekon ohi Aki Kempin.
Kemppi paikkasi päästettyjä maaleja venymällä hienosti Juho-Tuomas Appelin suoraan poikittaissyötöstä tulleen kudin eteen, mutta joutui hetkeä myöhemmin nöyrtymään jo kolmannen kerran.
Maalintekoon mieltynyt puolustaja Halonen laukoi erän toisessa vaihdossaan toisen maalinsa. Jani Tuppurainen vei puhtaasti hyökkäyspään aloituksen, ja Halosen ruuhkan takaa laukoma kiekko yllätti Kempin, joka sai luovuttaa torjuntavastuun Tommi Niemelälle.
Niemelä aloitti tärkeällä torjunnalla Hokin Rolle Viljasen syötettyä kiekon maalin eteen vapaaksi unohdetulle Jarmo Hämeenaholle.
Ahmojen 3-3-tasoitusta edelsi joukkueen ykkösketjun upea vaihto. Puolustaja Antti Uitto syötti Raine Pulkkisen puolittain läpi, ja jatkotilanteessa maalintekoa pääsivät yrittämään Janne Lehtinen ja Pulkkinen toistamiseen. Rinne loisti maalillaan, mutta joutui lopulta antautumaan, kun Pulkkinen maalin kierrettyään pääsi vielä kertaalleen yrittämään. Kainuulaisista vietävänä oli jo toisen takaiskunsa kokenut Niko Papinahon ykkösketju.
Papinahon ilta ei helpottanut, kun Patrik Forsbacka ja Janne Lehtinen rakensivat loistavat maalipaikat hänen rangaistuksensa aikana, mutta Hokki säästyi, ja erän lopulla oli Papinahollakin syytä hymyyn. Hänen voittamansa hyökkäyspään aloituksen jälkeen Juho-Tuomas Appel pääsi ahmavirheen seurauksena nousemaan vapaasti maalille ja ujuttamaan joukkueensa jälleen maalin johtoon.
Maalituomarin mukaan kiekko ei maalissa käynyt, mutta hyvin sijoittunut päätuomari Sebastien Auger oli tuomiostaan varma.
- Minä näin selvästi, kiekko oli sisällä, totesi myös Hokin päävalmentaja Vladimir Kolek.
Tuppurainen järjestelee alivoimalla
Päätöserän alkupuoliskolla molemmilla oli pari erinomaista tilannetta lisämaaleihin. Ahmoista Joni Hakosen kakkosketju loi hyvän paineen Hokki-maalille, ja nopeassa hyökkäyksessä Raine Pulkkinen syötti Janne Lehtisen oivaan tilanteeseen, mutta Pekka Rinne torjui maalillaan.
Hokki karkasi hyökkäämään jopa kolmella yhtä vastaan, mutta vahvasti pelanneen Jani Tuppuraisen syöttö kilpistyi ahmapuolustaja Kim Sjöblomin luistimeen. Loistopaikan järjesti myös kainuulaisten sinikypärä Tomi Mustonen, mutta hieno oli Tommi Niemelän torjuntakin.
Ratkaisun makua oli ilmassa kotijoukkueen päästyä ylivoimalle. Hurjat minuutit ottelussa pelannut Ahmojen ykkösketju ei ollut tarpeeksi terävänä, ja aiemmin jo kaksi maalia alustanut Hokin Jani Tuppurainen nousi väkisin laidasta ylös ja löysi syötöllään puolustaja Mikko Palomäen. Niemelä oli suoraan poikittaissyötöstä lähteneen vedon edessä voimaton, ja Hokki siirtyi alivoimalla ratkaisevan tuntuiseen 5-3-johtoon.
Ahmat ei kuitenkaan luovuttanut, vaan onnistui nousemaan vielä maalin päähän. Joni Hakosen hyökkäysketju järjesti vetopaikan Pasi Tammiselle, ja isokokoisen puolustajan laukaus livahti helpohkosti muutoin hyvin torjuneen kärppävahti Rinteen taakse.
Viime minuuteilla tarkasti puolustaneet kajaanilaiset onnistuivat pitämään Ahmat poissa parhaalta maalintekosektorilta, eikä maalivahdin poisottokaan enää auttanut hyvinkääläisiä jatkoajalle asti nousemaan.
Voitto ei-niin-hyvällä pelillä
- Jääkiekko on erittäin mielenkiintoinen peli. Eilen pelasimme hyvän pelin ja hävisimme. Tänään emme olleet ihan niin hyviä, mutta voitimme, Hokki-valmentaja Vladimir Kolek tuumaili.
- Ensimmäisessä erässä peli ei toiminut yhtään. Toisen erän alussa saimme lisää virtaa, ja 3-5-maali alivoimalla oli ottelun ratkaisu, Kolek kertasi.
Kainuulaisten sankareita olivat Jani Tuppurainen ja Antti Halonen.
Tuppurainen (0+3) ansaitsi erinomaisesti kaikki syöttöpisteensä, jotka kertyivät läpiajoon johtaneesta pitkästä avauksesta, 100-0-aloitusvoitosta hyökkäyspäässä ja hienosti järjestetystä nopeasta hyökkäyksestä alivoimalla.
Puolustaja Halonen iski kauden kolmannen ja neljännen maalinsa parin minuutin välein eikä ollut pakkiparinsa Jari Puustisen kanssa kertaakaan vastaanottavana osapuolena tasakentällisin.
Päänvaivaa kapealla materiaalilla taiteilevalle kajaanilaisjoukkueelle toivat hyökkääjien Mikko Karjalaisen ja Rolle Viljasen loukkaantumiset. Polvea poteva Karjalainen ja ranteensa satuttanut Viljanen joutuivat jättämään kaukalon kesken ottelun.
- Ahmat taisteli loppuun asti, loistava peli tuolla materiaalilla, aikanaan Ahmojakin puolustajana edustanut Kolek kehaisi.
Lehtinen ja Tikkanen top-5:een
- Nostan hattua pojille, että vetivät noin komean pelin, 110 prosenttia lasissa. Hyvä merkki, että alkaa taas virtaa löytyä, kun täytyy valmistautua karsintoihin, jotta Hyvinkäällä pelattaisiin Mestis-kiekkoa ensi talvenakin, ahmaluotsi Kari Lehtinen antoi tunnustusta.
Ahmojen parhaat ketjut olivat jälleen kerran Janne Lehtisen ja Joni Hakosen johtamat hyökkäyskolmikot. Lehtisten kolme maalia nostivat maestro Jannen pistepörssin kolmanneksi ja Tuomas Tikkasen viidenneksi.
Hakosen, Timo Korhosen ja Patrik Forsbackan muodostaman kolmikon ansioihin lukeutuu tehdyn maalin lisäksi nolla takaiskua omiin. Kolmosketjun osalta tammikuu jatkuu kuitenkin synkkänä, sillä vitja oli jälleen useiten vastaanottamassa takaiskuja.
Päätuomari Sebastien Auger ei ollut illan ihailluimpia. Ensimmäisellä erätauolla raitapaitaa puhutti ahmavalmentaja Lehtinen, toisella hokkiluotsi Kolek. Lehtinen ihmetteli Augerin vihellyksiä vielä lehdistötilaisuudessakin – ja aiheesta.
Esille nousivat etenkin kolmannen erän tuomiot, joissa kenttäpelaajat puolustivat maalinedusruuhkassa maalivahtiaan. Ahmojen Kim Sjöblom pääsi huitaisustaan yksin jäähypenkille, mutta vain paria minuuttia myöhemmin kaukalon toisessa päässä käytännössä identtisestä tilanteesta jaettiin Salomonin tuomio.
Kentälliset
Ahmat
19 Tuomas Tikkanen – 25 Janne Lehtinen – 24 Raine Pulkkinen
31 Timo Korhonen – 15 Joni Hakonen – 10 Patrik Forsbacka
16 Kimmo Hokkanen – 21 Tero Willström – 17 Joni Heiskanen
9 Antti Uitto – 7 Kim Sjöblom
23 Pasi Reunanen – 2 Pasi Tamminen
6 Lauri Mattila – 5 Olli Tukonen
4 Ilkka Koivisto
Maalissa 33 Aki Kemppi ja 35 Tommi Niemelä
Hokki
24 Juho-Tuomas Appel – 96 Niko Papinaho – 9 Kimmo Happo
10 Tomi Mustonen – Jean-Philippe Pare – 12 Jani Tuppurainen
4 Jarmo Hämeenaho – 11 Sauli Kela – 55 Rolle Viljanen
34 Miikka Kuusela
7 Jani Södö – 95 Jarkko Heikkinen
28 Jari Puustinen – 18 Antti Halonen
31 Mikko Palomäki – 8 Ville Nissinen
Maalissa 33 Pekka Rinne (1 Lauri Rämet)