- Syvällä on taaperrettu, mutta tänään pelattiin aika lähelle sitä vanhaa Jokipoika-kiekkoa ensimmäinen ja kolmas erä, Kari Rauhanen näki ottelun kulun.
Palloseura olikin vahvasti ottavana osapuolena avauserässä, eikä se tuntunut olevan lainkaan tietoinen, että tänään pelataan sarjapaikan säilyttämisestä. Jokipoikien peli sen sijaan sujui ja tilanteet olivat sen mukaiset, eikä Janne Kurikka aivan helpolla maalillaan selvinnyt.
Jokipojat myös avasi ottelun maalinteon neljän minuutin kohdalla, kun Tapio Ahtonen ja Jani Keränen karkasivat 2-1-hyökkäykseen maalivahti Ari Reunasen avauksesta. Ahtonen laukoi ja Kurikka torjui, mutta enää Keräsen paluukiekkoa forssalaisvahti ei kyennyt pysäyttämään. FPS-valmentaja Mikko Sokka ei ollut lainkaan tyytyväienn avauserän FPS-ilmeeseen.
- Ensimmäisessä erässä ei oltu ihan valmiita. Otettiin muutama hölmö jäähy, vaikka tiedettiin kuka oli tuomari (Ville Vuohtoniemi). Sitä painotettiin ennen peliä, mutta 28 sekuntia kului ja ensimmäisen kahva kiinni, josta mies boksiin.
Jokipojat asuu jäähyaitiossa
Toiseen erään tuli aivan toisenlainen Palloseura, eikä Jokipojat tuntunut pysyvän luistimilla mukana lainkaan. Vieraat joutuivat rikkomaan ja istuivat peräti 12 minuuttia rangaistujen aitiossa.
- Toisessa erässä tuli ne meidän perisynnit esiin, kun istuttiin tuolla boksissa ja peli menee ihan johonkin muuhun kuin jääkiekon pelaamiseen, Rauhanen päivitteli.
FPS nousi tasoihin ja ohi heti ensimmäisen seitsemän minuutin aikana, kun ensin Antti Aaltosen siniviivaveto kimposi onnekkaasti joensuulaismailasta Reunasen selän taakse. Muutama minuutti tästä jälkeen FPS sai alivoimalla 3-1-hyökkäyksen, joka muuttui Markus Leppäsen oivan roikkusyötön myötä Pekka Raution läpiajoksi. Kovassa vauhdissa kiitänyt Rautio kynäili Reunasen ulos tilanteesta ja sai laittaa kiekon tyhjään maaliin.
Vaikka erän maalit menivät kotijoukkueelle 2-0, oli myös vierailla omat avopaikkansa. Ykköstuhlaajapoikana toimi pirteän illan pelannut Toni Mustonen, joka höpötti forssalaispuolustajia mielensä mukaan, mutta ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan enää Kurikkaa.
Ronkainen ratkaisee jatkoajalla
Jokipojat pelasi hyvän kolmannen erän, mutta ohi se ei hyvästä yrityksestä huolimatta päässyt. Vieraat tasoittivat pelin ajassa 54.09, kun Jani Lahtinen löysi Perttu Ahvenaisen toisesta aallosta. Ahvenaisen jäänuoliainen ohitti helpon näköisesti Kurikan, joka tähän mennessä oli pelannut erinomaisen ottelun.
Kurikalle riitti tekemistä myös viimeisille minuuteille, kun Jokipojat haki tosissaan voittomaalia. Tapio Ahtonen pääsi kahdesti läpiajoon, mutta molemmilla kerroilla Ahtosen ratkaisu oli melko avuton ja Kurikka selvisi verrattain helpolla Ahtosen yrityksestä. Sen sijaan Matti Hietakankaan takatolpalta laukoma veto vaati varsinaisen paraatipelastuksen, johon Kurikka venyi ja vei forssalaiset jatkoajalle.
Jatkoajalla molemmat yrittivät ratkaisua kolmella hyökkääjällä, mutta jostakin FPS oli kaivanut paljon aggressiivisemman ilmeen kuin vierailijoilla ja myös maalipaikat siunaantuivat kotijoukkueelle. Lopulta ratkaisu saatiin vain kahdeksan sekuntia ennen loppua, kun Toni Ronkainen ehti tuijottaa muutaman sekunnin maalin kulmalla ypöyksin Ari Reunasta, ja malttoi laukaista kiekon ylänurkkaan.
Jatkoaika oli sikäli erikoinen, että Mikko Sokka päätti ottaa Kurikan pois maaliltaan 15 sekuntia ennen loppua. Mikäli Jokipojat olisi onnistunut maalinteossa, olisi FPS jäänyt pisteittä. Jos maalivahdin ottaa jatkoajalla pois ja vastustaja tekee maalin, ei nykysäännöillä maalivahdin pois ottanut joukkue saa pistettäkään. FPS olisi varmistanut sarjapaikkansa jo yhdelläkin pisteellä, kun samaan aikaan Hermes hävisi Kirkkonummella.
- Siinä otettiin ihan tietoinen riski. En halunnut tietää Hermeksen matsin tilannetta koko iltana, joten ihan omaa peliämme tässä pelattiin. Mutta meillä oli kiekko hyvin hallussa ja vastustajan päädyssä, joten siinä oli hyvä sauma ottaa Kurikka pois maalilta, Sokka perusteli uhkapeliään.
Kaksi voittajaa lehdistötilaisuudessa
- Olen erittäin tyytyväinen tähän pisteeseen mikä saatiin, edellisestä onkin jo aikaa. Tuo yrittäminen ja taisteluhalu on löytynyt vuorokauden sisään. Tosi hyvältä tuntuu tämä piste, voin sanoa että tuntuu jopa voitolta. Joskus ei ole tuntunut näin hyvältä edes voiton jälkeen. Iloinen asia on myös se, että perinteinen divisioonakylä Forssa ei joudu ainakaan karsimaan, Kari Rauhanen myhäili ottelun jälkeen.
Kotijoukkueen Mikko Sokka oli myös huojentunut, kun sarjapaikka säilyi kovan taistelun jälkeen.
- Aika tyhjä olo. Viimeiset viisi peliä kun alkoivat, niin pelattiin tavallaan omaa finaalisarjaa. Jos viidestä viimeisestä saadaan kolme voittoa, niin me klaarataan tämä homma. Vantaa ja KooKoo lähti kovaan lentoon, niin pudotuspelipaikka karkasi aika nopaesti sitä myötä. Lähdettiin pelaamaan omia finaaleja ja nyt neljä peliä on pelattu, ja jo niistä on kolme voittoa saatu.
- Kova taistelu tänään. Jokipojat pelasi hyvin ja jostain kumman syystä meillä ei ole kauhean näyttävää peliä, mutta kuitenkin kovaa vääntöä ja kääntöä.
- Pitää olla koko joukkueen puolesta tyytyväinen. Kyllä joukkue teki aika kovan urakan. Koko joukkue ansaitsee kiitoksen tästä taistelusta, Sokka suitsutti.
FPS paketoi kautensa perjantaina, kun KooKoo saapuu Forssaan. Jokipojilla on vielä edessään kaksi kapinaa, kun torstaina se matkaa Vantaalle ja heti seuraavana päivänä kohtaa kotonaan Kajaanin Hokin.