Samuli Piiroinen rikkoi Antilan unelmapelin

MESTIS / Raportti
Krister Antilan huippupeli ei riittänyt pysäyttämään kovakuntoista Mikkelin Jukureita, joka teki yhden maalin ja se riitti torstaina. Kummatkin joukkueet pelasivat ehjän pelin puolustuksen kautta, eikä varsinkaan vieraiden paketissa ollut valittamista edes päävalmentaja Risto Dufvalla. Kotijoukkueen paidassa nähtiin pitkästä aikaa Jarkko Aaltonen.

- Hyvin onnistui tämä meidän tietoinen valinta, että lähdettiin ekassa erässä kovalla piikillä, Risto Dufva valotti avauserän tarkoitusperiä.

Jukurit aloitti ottelun vahvasti ja ensimmäiseen erään Krister Antilalle kirjattiin peräti 21 torjuntaa. Mikko Hakkaraisen johtama ykkösvitja pyöritti peliä suvereenisti vaihto vaihdon perään, mutta Antila oli kuitenkin kerta toisensa jälkeen mies paikallaan. Erän loppupuolella myös FPS sai mahdollisuutensa kun Simo Romo ja Lasse Kanerva joutuivat jäähyaitioon peräperää, mutta avopaikoista huolimatta FPS ei kyennyt johtomaalin tekoon.

- Antila oli maalissa tosi hyvä. Jukurit loi sen verran painetta varsinkin ensimmäisessä erässä, että pysyi hyvin lämpimänä, FPS-luotsi Timo Tuomi antoi tunnustusta erinomaisesti kopanneelle Antilalle.

Toiseen erään Jukurit tuli yhtä pirteällä ilmeellä kuin ensimmäiseenkin ja FPS yritti puolustaa tiiviisti. Edelleen Hakkarainen kentällinen dominoi peliä ja Antilalla oli kädet täynnä töitä. Kahteen otteeseen Jukurit pääsi pyörittämään ylivoimaakin, mutta Palloseuran aktiivinen alivoima ei antanut vierailijoille aikaa hautoa kiekkoa ja vieraiden ylivoimat jäivät suutareiksi.

Lopulta Palloseuran vastarinta petti 37:n peliminuutin kohdalla, kun Tero Koposen syötöstä Samuli Piiroinen pääsi nousemaan taustalta maalia kohti ja pian löysi itsensä nokikkain Antilan kanssa. Piiroinen sijoitti kiekon tarkasti tolpan juureen ja Antila oli vailla mahdollisuuksia.

Kolmanteen erään tuli passiivisempi ja selvästi pakkaansa tiivistänyt jukurilauma, joka ei enää lähtenyt hyökkäyksiin yhtä innokkaasti ja pyrki pitämään keskialueen tukossa. Taktiikka onnistui täydellisesti, eikä Palloseuralla ollut ensimmäistäkään kunnollista maalintekopaikkaa kolmannessa erässä. Lähimpänä kävivätkin vierailijat, joista Mikko Hakkarainen ja Juha Salmu kilautteli Antilan maalikehikkoa. Viime sekunneilla FPS sai pienen paineen aikaiseksi, mutta Mikko Strömbergilla ei ollut vaikeuksia pitää kotijoukkueen 122 minuuttia ja 22 sekuntia kestänyttä nollaputkea elossa.

Tyytyväinen koutsikaksikko

Lehdistötilaisuudessa nähtiin peräti liikuttavan yksimielinen valmentajakaksikko, joista vierasjoukkueen Risto Dufva sai tuttuun tapaan ensimmäisen puheenvuoron.

- Kotijoukkue on selvästi piristynyt, vaikka tiukka peli oli viimeksikin. Yleisilme oli kuitenkin parempi, koska mielestäni me pelattiin erittäin hyvin. Ottelu ei ratkennut ennen kuin summeri soi.

- Pystyttiin luomaan paljon maalintekopaikkoja. Ei ollut suurta hätää. Olen ihan tyytyväinen joukkueen esitykseen, Dufva tiivisti.

Vieraiden selvästi pirtein kolmikko oli Mikko Hakkaraisen vitja, joka oli ilmiliekeissä läpi ottelun. Erinomaisesti painanut kolmikko ei kuitenkaan lukuisista tekopaikoista huolimatta saanut tulosta aikaan.

- Laakso-Kanerva-Hakkarainen oli kyllä todella hyvä ja sai paikkoja luotua. Mutta ei se paljon lämmitä jos ei saa kiekkoja maaliin, Dufva hymähti.

Kotijoukkueen tekopaikat olivat todella kortilla, eikä harvoistakaan avopaikoista limppua saatu sisään. Yli kaksi ottelua on pelattu maaleitta, mutta se ei kuitenkaan näytä valmentaja Timo Tuomea suuremmin huolettavan.

- Olen ihan tyytyväinen. Tapettiin liike, taklattiin enemmän kuin muutamassa pelissä yhteensä. Maalintekopeli tämä kuitenkin on.

- Irtokiekkoihin päästiin hyvin ja blaa blaa blaa. Ihan hyvin se meni. Äijistä lähti irti se mitä on irrotettavissa, Tuomi totesi tyytyväisenä.

- Vastassa oli huippuluokan joukkue, joka ei hirveästi tekopaikkoja anna vaan ne pitää luoda. Niitä ei oikein tänään saatu.

FPS:n nykykokoonpano sai lisää historian lehtien havinaa, kun Jarkko Aaltonen pelasi ensimmäisen ottelunsa Palloseurassa parin vuoden poissaolon jälkeen. Dieselmäisesti liikkuneen Aaltosen otteet olivat peräti yllättävän hyviä näin pitkään sivussa olemisen jälkeen, vaikka liikkeessä puutetta onkin. Aaltonen pelasi muutaman vaihdon neloskentässä Ville Piltin ja Jesse Huuhanmäen laidalla. Onko näillä esityksillä luvassa enemmän vai vähemmän peliaikaa?

- Jaska oli tuossa aamulla jäällä. On ollut pitkään pois jäältä ja yllättäen ilmestyi aamujäille. Otettiin sitten mukaan kun halusi tulla pelaavaan kokoonpanoon kun on tämä otteluruuhka. Kunhan kuntoutuu paremmin niin lisätään vastuuta.

- Jaska on aika smartti pelaaja. Sijoittuminen ja pelin lukeminen on niin hyvää etten usko pelissä olevan liikaa vauhtia hänelle, Tuomi arvioi.

» Lähetä palautetta toimitukselle