FPS sai peliin hyvän alun, kun ykköskenttä avasi kotijoukkueen maalitilin. Tsekkivahvistus Jan Sochor nousi vahvasti vasenta laitaa pitkin Riihisen maalille ja sai vedon aikaiseksi, jonka paluukiekosta Marko Ronkainen siirsi kotijoukkueen 1-0-johtoon.
Erä jatkui varsin tasaisissa merkeissä ja ensimmäisen kolmanneksen puolinvälin jälkeen vantaalaiset kirivät tasoihin. Sinikypärä Mikko Kainulainen pääsi laukomaan b-pisteeltä, jonka Tommi Kela vielä sai torjuttua, mutta ei enää ehtinyt Miikka Lindholmin reboundiin.
Sen koommin ensimmäinen kuin toinenkaan erä eivät kaksista kiekkoa tarjonneet ainakaan katsojille, vaikka tarkka pelailu oli varmasti valmentajien mieleen. Kumpikaan joukkue ei aivan tuhannen taalan paikkoihin päässyt, ja seuraavaa maalia saatiin odottaa yli pelin puolenvälin. Kotijoukkue siirtyi taas johtoon, kun Timo Willmanin loistavasta pystysyötöstä Ronkaiset pääsivät 2-1-hyökkäykseen ja hyökkäyksen päättäjänä oli Marko, joka veti napakasti Riihisen kilpipuolelle siirtäen FPS:n jälleen maalin johtoon.
Kolmas erä alkoi näyttää jo katsomonkin puolelle kiekolta, kun päästä päähän mentiin vauhdilla. 44:n minuutin kohdalla Juha Nurmisto otti kahden minuutin jäähyn kiinnipitämisestä, jonka seurauksena vantaalaiset pääsivät ylivoimalla. Vierailijat kehittivät Kelan maalille hyvän maskin ja siniviivalta lähtenyt Matias Schantzin ropellikiekko löysi Kelan kilpipuolen ylänurkkaan.
Erän puolivälissä FPS meni ottelussa jo kolmannen kerran johtoon. Jälleen kerran esityön tekijänä oli Willman, jonka nappipassista Juha-Pekka Loikas pääsi tälläämään b-pisteiden välistä vihreät takaisin piikkipaikalle. Forssalaisten juhlaa ei kuitenkaan kauaa kestänyt, kun Matti Luoman voittaman hyökkäyspään aloituksen jälkeen Lindholm näki takanurkalle unohdetun Tuomas Forssin, jonka hallittu jäänuoliainen ohitti Kelan kolmanteen otteeseen.
Kolmannessa erässä joukkueiden viimeisteltyä kolme maalia, alkoi peli jälleen näyttää kahden ensimmäisen erän tarkalta pelaamiselta. Jatkoajalle mentiin sulassa sovussa, eikä jatkoajallakaan nähty maailmoita mullistaneita hyökkäyskuvioita.
Vajaamiehinen Vantaa pelillisesti parempi
Vaikka Vantaa tahkosi kahdella pakkiparilla ja kakkosdivarista taiotulla maalivahdilla, ei vierasjoukkue kenttätapahtumissa hävennyt pätkääkään. Vaikka jatkuvasti Schantz ja Tuomas Luotonen vaikuttivatkin olevan kentällä, ei kuitenkaan tekemisen taso laskenut minnekään korkeiden peliminuuttien myötä. Maalilla Jani Riihinen hoiti leiviskänsä varsin mallikkaasti, eikä vantaalaisvahdin piikkiin mennyt forssalaisosumia. Hyökkäyspäässä edukseen esiintyi sinikuuppa Mikko Kainulainen sekä hänen laidallaan pelannut Miikka Lindholm, joka viimeisteli maalin ja syötti toisen.
Forssalaisittain suurin mielenkiinto kohdistui naftaliinista kaivettuun Jouni Ventoon, joka kunnioitettavassa 37 vuoden iässä palasi veteraanisarjoista Mestikseen. Jo toissa kaudella FPS:ssa muutaman ottelun koittamassa käynyt Vento pelasi erittäin varmaa oman pään peliä ja sai vastuuta Kai Rautiolta. Vielä jatkoajallakin Ventoa käytettiin ainoana puolustajana, kun Rautio peluutti kolmen hyökkääjän systeemiä neljällä miehellä pelattavassa jatkoajassa.
Ykkösvitja Marko Ronkainen - Jan Sochor - Toni Ronkainen sai lyötyä painetta vieraiden päätyyn vaihdosta toiseen, joskin tällä kertaa kentällisen nokkimisjärjestys oli ikään kuin ylösalaisin. Marko Ronkainen oli tällä kertaa se ratkaisempi Ronkainen, ja Sochor nousi useampaan otteeseen erittäin pirteästi haastamaan vantaalaispuolustusta. Puolustuksen selkeä pelillinen johtohahmo oli Timo Willman, joka jämäkän fyysisen pelin lisäksi antoi kaksi erinomaista syöttöä maaleihin johtaneisiin tekopaikkoihin.