- Kyllä latinki oli aamujäällä ja eilen oikein hyvä, kun otettiin tuossa loppiainen ensin huilia. Nyt hakemaan voittoa onnistuneen suorituksen kautta. Vastaan tulee kova nippu, mutta kova kovaa vastaan mennään, FPS-luotsi Timo Tuomi pohti ottelun lähtöasetelmia.
Vantaa oli kuitenkin paremmalla jalalla liikkeellä heti alusta lähtien ja hallitsi peliä. Heti avausminuutilla vieraiden Tuomas Jääskeläinen pääsi nokikkain FPS-vahti Tommi Kelan kanssa, mutta Kela veti pidemmän korren. Vantaalle suorastaan tarjottiin johto-osumaa, mutta lukuisista tekopaikoista huolimatta vieraat saivat sudittua tyhjistäkin ohi.
Kun Vantaa ei paikoistaan maaleja tehnyt, iski kotijoukkue. Antti Nyrhinen passitettiin kakkoselle korkeasta mailasta, ja FPS:n ylivoima lähti pyörimään tehokkaan oloisesti. Se ehti jauhaa lähes täydet kaksi minuuttia, kun Tero Alminojan kova lyöntilaukaus ohitti ensimmäisen kerran Antti Niemen. Tämänkin jälkeen Vantaa hallitsi erää, mutta kärsi tehottomuudesta.
Toisessa erässä pelattiin erikoistilanteita enemmän kuin kotitarpeiksi ja olikin erikoista, ettei ylivoimilla tehty maaleja vaikka molempien joukkueiden ylivoima pyöritti useaan otteeseen vaarallisen näköisesti. Parhaat vierailijoiden tekopaikat tulivat heti erän alussa, mutta Kela oli jälleen lohipaitoja etevämpi.
Kotijoukkueen maalintekomahdollisuudet olivat todella harvassa, mutta tehokkutta löytyi. Neljä minuuttia ennen erän loppua Tuomo Jääskeläiselle merkattiin jäähy maalivahdin estämisestä, mutta Jääskeläinen ei koskaan jäähyboksiin asti päässyt. Siirretyn rangaistuksen aikana kuudentena miehenä kehiin hypännyt Niko Nikkilä sai vetää sydämensä kyllyydestä b-pisteeltä vastapalloon ja Nikkilä sai korjata kiekon talteen ensimmäisen Mestis-maalinsa merkiksi. Jääskeläinen suivaantui hänelle merkatusta jäähystä sekä kotijoukkueen maalista ja kävi työntämässä maalia juhlineen Nikkilän takaapäin poikittaisella nurin. Tämän erotuomari Jussi Leppänen palkitsi suihkukomennuksella.
- Jääskeläinen turhautui siinä ensin siihen vihellykseen ja sitten tuli maalikin omiin, ihan normaali reaktio... tai tyhmäkin reaktio toisaalta, Vantaan Jarmo Kauppi näki lehdistötilaisuudessa.
Työnteko palkittiin
- Täytyy olla kuitenkin tyytyväinen joukkueen ilmeeseen ja viimeiseen erään. Ketjumuutoksilla saatiin pieni noste millä päästiin tasoihin. Uskoin siihen, että kun neljällä kentällä painetaan ja tehdään töitä, niin se palkitsee. En muista koska ollaan 0-2:sta noustu 3-2:een, Kauppi kertasi kolmatta erää.
Koko illan liukuhihnalta paikkoja tuhlannut Vantaa tuli kenttämuustosten myötä pirteällä ilmeellä kolmanteen erään ja erän puolivälissä alkoi tapahtua. Ensin Mikko Kainulainen löysi maalin edessä päivystäneen Tuomas Nikoskelaisen ja tämä sijoitti kiekon komeasti yläkulmaan. Vain puolitoista minuuttia tästä ropisi jälleen, kun Janne Lehtisen ja Olli Julkusen syöttöpeli löysi toisesta aallosta nousseen Kimmo Pikkaraisen, joka sivalsi lukemat tasoihin Kelan längistä.
Vantaan kolmas osuma viimeisteltiin myös pikavauhdilla, kun Jussi Kulmala oli saanut heppoisen kiinnipitäsmijäähyn minuuttia aiemmin. Illan hahmon Matias Lopin b-pisteen kaarelta lähettämä tarkka veto oli juuri sopivan korkuinen menemään Kelan patjan yli, eikä maskissa ollut Kela voinut johto-osumalle mitään.
Tässä vaiheessa forssalaisyleisö alkoi menettää toivoaan, mutta kuitenkin ennenaikaisesti. Ensimmäisen maalin viimeistellyt betonikätinen puolustaja Tero Alminoja nousi yli keskialueen ja lähetti vaarattoman oloisen rannarin kohti Niemeä, joka haroi tyhjää ja Alminojan tarkka rannelaukaus kilahti takarautaan.
Vielä erän lopussa nähtiin pieni tappelun poikanen, kun Anssi Rantanen poltti totaalisesti kääminsä Riku Rahikaiseen ja pian miehet olivat toistensa kimpussa. Rantanen heitti hanskansa pois nanosekunnissa ja tämä tappelu näytti lähinnä yksipuoliselta päällekarkaukselta ja Rahikainen koitti lähinnä suojella itseään linjamiesten tultua ripeästi kaksikon väliin. Samasta tilanteesta vihellettiin vielä Tero Alminojalle kaksiminuuttinen väkivaltaisuudesta ja näin Vantaa pääsi aloittamaan jatkoajan 5-3-ylivoimalla, kun minuutti aiemmin Asko Rantanen oli saanut kakkosen kiekon sulkemisesta.
Jatkoajan alettua Vantaalla ei kauaa nokka tuhissut, kun Olli Julkusen syötöstä Kimmo Pikkarainen laukoi viivalta terävän vedon, joka lipsahti Kelan längistä verkon perille.
Hernekeittokuurilta vältyttiin
- Jos me oltaisiin tänään hävitty, niin jätkät olisivat saaneet syödä hernekeittoa loppuvuoden. Tikkurilasta kun lähdettiin, niin meillä oli niin hyvät safkat ettei mitään rajaa. Jätkät veti toistakymmentä lihapullaa per nuppi, Kiekko-Vantaan valmentaja Jarmo Kauppi hymyili.
Kokonaisuutena Kauppi piti kolmatta erää joukkueeltaan hyvänä, mutta maalinteko oli kaksi erää vaikeata.
- Aika kaksijakoinen ottelu. Kaksi erää meillä oli saman verran maalintekopaikkoja kuin Forssalla, mutta me ei laitettu sisään. Tiedettiin tämän paikan henkinen vaikeus.
- Forssalle täysi kymppi hyvästä taistelusta ja tuosta ilmeestä. Koko 60 minuuttia saatiin kahteen pinnaan tehdä töitä. Kela oli myös hyvä maalissa ja koko Forssan puolustuspelaaminen oli loistavaa, ei päästy juuri yhtään ylivoimahyökkäyksiin vaikka niitä vähän haettiinkin.
Kotijoukkueen Timo Tuomi oli tyytyväinen lopputulokseen.
- Pisteeseen olen tyytyväinen, kun vielä noustiin tasoihin. Vaikeahan se on jatkoajalle lähteä, kun kaveri on painanut neljällä erittäin hyvällä kombinaatiolla. Peliin yleisesti ihan tyytyväinen, kun tavoite taas oli sekin, ettei kukaan poistu ennen 60 minuuttia katsomosta. Eikä varmaan lähtenytkään, kun viisi sekuntia ennen loppua siinä oli pieni hässäkkä, Tuomi naureskeli.
Kolmannessa erässä peli oli katkonaista ja FPS:n päähän tuli peräti 25 aloitusta. Näistä Vantaa voitti kymmenen ja pääsi rakentamaan osan vaarallisista tekopaikoistaan aloitusvoittojen kautta. Tuomen suunnitelmat kolmanteen erään lähdettäessä olivat hieman erilaiset, mitä lopulta jäällä nähtiin.
- Kolmannen erän rikkonaisuus... oli tarkoitus heittää vähän lisää bensaa neloskentän myötä, mutta sitten peli meni niin rikki ettei sitä voinut käyttää. Ja aina kun katko tuli, niin sattui aloitus olemaan meidän päässä, niin vähän huono oli nuoret pojat sellaiseen paikkaan laittaa. Prosentuaalisesti hävittiin aloituksia luvattoman paljon.
Oliko kolmanteen erään mennessä liikaa varmistelun makua?
- Varmaan tiedostamattomasti saattoi mennä sellaiseksi. Mutta pitää kuitenkin muistaa, että osa niistä aloituksista tuli ihan puhtaiden harhasyöttöjen seurauksena, Tuomi muistutti.
- Näkisin vähän eri tavalla tuon homman, kun meillähän oli tarkoitus toimittaa kiekkoa maalille kolmannessa. Kela otti pois niitä maalille heitettyjä kiekkoja ja niistä sitten tuli aloituksia, Vantaan Kauppi tähdensi.
Joka erän alussa FPS näytti olevan askeleen vieraita perässä. Olisiko eriin lähdöissä voitu tehdä jotakin toisin?
- Tietysti, mutta ne keinot ovat laittomia. Jää dopingista kiinni, Tuomi veisteli.