Ottelun jälkeen ei suuria tunnekuohuja nähty, vaikka ottelu sinällään oli tasaisen tiukka. Hokin valmentaja Vladimir Kolek tiivisti ottelun jälkeen pelin kajaanilaisvinkkelistä varsin selvästi.
- Olen erittäin tyytyväinen jatkoaikavoitosta. Ensimmäisellä puoliskolla ei päästy omaan suoritukseen. Jälkimmäisestä puoliskosta olen tyytyväinen.
Kolek voi syystäkin olla tyytyväinen, sillä vierailijat nousivat kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin ja jatkoajalla Oikarisen maali sinetöi pelin.
Haukkojen valmentaja Paul Högbacka oli hieman harmissaan tappiosta, mutta kokonaisuutena yksikin piste tyydytti miestä.
- Pisteeseen täytyy olla tyytyväinen. 3-1-johtoon asti meni homma ihan hyvin, mutta sitten kaveri nosti karvausta.
Haukkojen nousu...
Ensimmäinen erä oli pitkälti kotijoukkueen painostusta. Haukat siirtyikin johtoon erän puolen välin tietämissä Kaj Öhbergin ylivoimamaalilla. Siniviivaveto upposi helpohkon näköisesti maalin alakulmaan Joni Myllykosken ihmetellessä.
Jatkoa seurasi muutamaa minuuttia myöhemmin. Haukkojen pitkän pyörityksen jälkeen joukkue teki toisen maalinsa. Hokin puolustus epäonnistui purussa ja Tommi Sievers nappasi kiekon hyökkäyssiniviivalla. Sievers syötti Mikko Smuran vapaaksi b-pisteiden väliin ja haukkahyökkääjän tarkka laukaus meni yläriman kautta maaliin. Ottelu näytti tässä vaiheessa menevän vääjäämättömästi kotijoukkueelle.
Hokki onnistui kuitenkin kaventamaan ensimmäisen erän loppupuolella tilanteeksi 2-1. Iikka Törnvall ampui voitetun hyökkäyspään aloituksesta lyöntilaukauksen, jonka Heikki Kokkonen tiputti maaliviivalle. KalPa-laina Marko Ahosilta siirsi kiekon helposti Haukkojen maaliin.
Ensimmäistä erää värittivät useat käytösrangaistukset. Sekä Marko Sakko että Jarkko Heikkinen joutuivat istumaan väärästä varusteesta. Heikkisellä kypärä oli väärin päässä eikä hänen visiirinsä tullut tarpeeksi silmien eteen. Myös Marko Sakon visiiri oli vääränlainen.
..ja tuho
Toisen erän alku oli vielä kotijoukkueen kannalta mainiota peliä. Joukkue siirtyi Kaj Öhbergin toisella ylivoimamaalilla jo 3-1 johtoon erän puolen välin jälkeen. Tämän jälkeen ote siirtyi vierasjoukkueelle.
Hokin toinen maali syntyi hienon kuvion päätteeksi. Antti Halonen ja Juha Silvander syöttelivät nopeilla syötöillä Teemu Virtalan vapaaksi. Tämän tarkka rannelaukaus suoraan syötöstä ei jättänyt paljoakaan mahdollisuuksia Kokkoselle.
Edellisestä vain parisen minuuttia ja Hokki nousi tasoihin. Iikka Törnvallin löysä laukaus tippui Kokkosen hanskasta Haukkojen maaliin.
Tästä eteenpäin koko kolmas erä oli kotijoukkueen viivytystaistelua. Hokki sai useita paikkoja ja yhtä tilannetta käytiin kysymässä erikseen maalituomarilta, mutta onnella ja muutamalla Kokkosen loistotorjunnalla tilanne pysyi tasoissa.
Koska ratkaisua ei varsinaisella peliajalla saatu, siirryttiin jatkoajalle. Tätä ei ehditty pelaamaan kuin reilut minuutti ennen kuin vierasjoukkue pääsi juhlimaan voittoa. Haukkojen Ville Raatikaisella oli mahdollisuus ratkaista peli, kun hän pääsi vapaasta paikasta ampumaan. Raatikaisen laukaus kuitenkin meni ohitse. Vastahyökkäyksessä Haukkojen puolustaja hukkasi kiekon purkutilanteessa ja Jarkko Oikarinen ratkaisi ottelun vieraille.
Pelit jatkuvat
Kolek oli tyytyväinen jatkoaikavoittoon, mutta piti kotijoukkueen esitystä erittäin pirteänä. Sarjan tasoerot ei Kolekin mukaan ole kovinkaan suuria.
- Haukat pelasi hyvin ja suoraviivaisesti ja oli vaikea vastustaja meille. Jatkoajalla tuo maali on myös vähän tuuria. Tulimme hakemaan voittoa ja voitimme. Mestis on tiukka sarja. Erot eivät ole isoja.
Paul Högbacka puolestaan harmitteli muutamia virheitä. Pisteestä jäi joukkueelle vähän laimea maku.
- Omat sähläykset jäi harmittaman. Jatkoajalle lähdimme rohkeasti hakemaan kolmella hyökkääjää voittoa.
Haukoilta jää seuraavasta ottelusta kaksi miestä pois. Sami Tervonen sai luistimen viillon pohkeeseensa ja menee huomenna kuvauttamaan jalkansa. Mieheltä jää ainakin seuraava peli väliin. Myös Matti Luoma on sivussa kymppitilin täytyttyä.
Hokin pelaajista Antti Ylönen palaa takaisin Kärppiin. Veli-Antti Leinonen puolestaan palaa takaisin kokoonpanoon.
Haukat matkustaa huomenna Turkuun TuTon vieraaksi. Hokki puolestaan kohtaa Salamat Kirkkonummella.