Orastaneelle kotikammolle kyytiä

MESTIS / Raportti
Ykköspakkiparin Antti Nyrhinen (2+2) ja Tommi Pelkonen (2+1) sekä nollapelin torjunut Blues-laina Jere Myllyniemi olivat suuressa roolissa, kun Salamat oli kontrolloidusti tulta ja tappuraa kotikaukalossaan. Virkamiesmäisempi Jokipojat möyhentyi peräti 5-0 (3-0, 1-0, 1-0).

Salamat oli kärsinyt vaihtelevista ongelmista ja osin epäonnestakin kauden aiemmissa kotiotteluissaan, joista oli saldona vain kaksi voittoa ennen keskiviikkoa. Jokipoikia vastaan askelmerkit kuitenkin loksahtivat kohdilleen.

Ylemmän kastin Jokipoikien piti olla hankala vastustaja, mutta joensuulaisten paras osaaminen jäi alun tyrmäyshoidon takia näkemättä. Salamat karkasi 11 minuutissa 3-0-johtoon, ja kotijoukkueen ilme säilyi erinomaisena läpi illan.

Avausmaalinsa Salamat iski ensimmäisestä hyökkäyksestään. Puolustaja Antti Nyrhisen terävä rannelaukaus b-pisteen kaarelta vieraiden Jarkko Immosen jaloista yllätti vierasmaalilla aloittaneen Jocelyn Guimondin.

Siistissä ottelussa jaettiin vähän rangaistuksia, mutta Iippo Suutarinen hankki nopeudellaan kotijoukkueelle kaksi ylivoimaa. Niistä heti ensimmäinen toi tulosta.

Jokipojat selvitti tilanteen maalinsa edustalta, mutta purku päätyi suoraan viivamies Ari Katavistolle. Katavisto toimitti kiekon takaisin maalille, josta Tommi Pelkonen iski läheltä sisään.

”Salamat oli saamarin nälkäinen”

Kolmannen kerran Guimond joutui ohitetuksi, kun kirkkonummelaisten suorassa hyökkäyksessä Antti Tevasen mainio rystylätty vapautti Pelkosen. Guimond tipahti aikaisin jäihin, ja Pelkonen löysi yläkulmasta tilaa illan toiselle osumalleen.

- Tuntuu olevan tapana täällä, ettei lähde pisteitä mukaan, vaikka mitä tehtäisiin. En sanoisi välttämättä, että meiltä jäi jalat bussiin, vaan Salamat oli saamarin nälkäinen. Saivat näyttämään meidät aika huonoilta, tunnusti Jokipoikien valmentaja Jami Kauppi.

- Kolmeen ensimmäiseen maaliin voi suoraan näyttää, kuka teki virheen. Ei tarvitse edes dvd:tä katsoa.

Guimond ehti torjua 3-0-tilanteeseen mennessä vain kolme kertaa, ja Kauppi herätti joukkojaan vaihtamalla maalille Teemu Seppäsen.

- Guimondia ei voi maaleista hirveästi syyttää. Maanantaina tehtiin maalivahtivalmentajan kanssa ratkaisu, että Guimond laitetaan maaliin. En tiedä, olisiko pitänyt tehdä toisin. Sitä on hyvä spekuloida, mutta homma oli päätetty aikaisemmin, Kauppi pohdiskeli.

Maltilla loppuun asti

Lopullisesti ottelu ratkesi, kun toisen erän alussa kiekko toimitettiin myös luotettavasti esiintyneen Seppäsen taakse. Maali oli erikoinen, sillä Timo-Pekka Römpötin ja Jarno Niinimäen tilanteen torjunut Seppänen ajautui lähes b-pisteelle asti. Takaa tullut Nyrhinen pamautti laidalta kiekon maaliin.

- Onhan tämä tällainen peruspallopelien laki, että onnistumiset siivittävät aina eteenpäin. Pelattiin Kouvolassakin äärimmäisen hyvä peli, mutta ei vain tullut onnistumisia, ja nyt niitä tuli heti alkuun, Salamoiden päävalmentaja Jyrki Tuukkanen lausui tyynesti.

- Meillä oli tarkoitus lähteä aika nöyrästi tähän peliin ja pelata keskialue erittäin tiiviisti, ja se onnistui erittäin hyvin. Pakotettiin Jokipojat tekemään välillä vähän hölmönnäköisiäkin syöttöratkaisuja, jotka poikkaistiin ja käännettiin aika nopeasti.

Neljä maalia viidestä viimeistellyt ja parrasvalot varastanut pakkipari Nyrhinen-Pelkonen oli syöttäjän roolissa, kun Tero Koskirannan nousi päätöserässä laitaa pitkin ja laukoi tarkasti lopputulokseksi 5-0.

Eleetön ja ohittamaton

Avainpelaajien loistoillan ohella kirkkonummelaisten vahvuus oli koko joukkueen kokonaisvaltaisen onnistunut ilta. Salamat pelasi jatkuvasti tilanteet huomattavasti vierailijoitaan terävämmin. Hyökkäyspäässä kolme ketjua neljästä oli rakentamassa maaleja, ja ilman täysosumaa jääneen Jarno Koskirannan ketjun laiturit Iippo Suutarinen ja Sami Tervonen olivat yhdet näkyvimmistä pelaajista.

Kirkkonummelaiset pelasivat myös kauden eheimmän puolustuspelinsä, mutta paljosta joukkueella on kiittäminen myös Bluesin lainavahti Jere Myllyniemeä. Etenkin tasaisessa toisessa erässä Jokipojillakin oli omat mahdollisuutensa, muun muuassa ylivoimahyökkäys kolmella yhtä vastaan.

Normaalitehoisella viimeistelyllä keskitason Mestis-vahtia vastaan Jokipojat olisi luultavasti tehnyt ottelussa pari maalia, mutta 27 kertaa torjunut Myllyniemi oli eleettömän varmaotteinen. Etenkin Juho Kurosen ja Juhana Revon suoraan poikittaissyötöistä lähteneiden laukausten torjuminen oli huippusuoritus.

- Myllyniemi toi rauhallisuutta touhuun, mutta joukkue kokonaisuutena pelasi hyvin. Puolustuspäässä taisteltiin pirun hyvin. Vaikka välillä oli merkit ihan sekaisin, niin aina joku ehti sinne eteen, Jyrki Tuukkanen kiitteli.

Samoilla linjoilla Bluesin lainavahdista oli myös Jami Kauppi.

- Myllyniemi hoiti aivan loistavasti sen ohuen korren, joka meillä oli.

- Pelattiin vähän kuin isossa kaukalossa. Pelattiin paljon poikittain, kun olisi vain pitänyt lyödä kiekkoa päätyyn ja sitä kautta nöyremmällä pelaamisella toimittaa kiekkoa maalille, Kauppi tuumi.

Salamat ei jäähyillyt

Onnistujien etsiminen tasapaksusta jokipoikalaumasta oli sen verran haasteellinen tehtävä, että Jatkoajan toimittaja turvautui valmentaja Kaupin apuun. Pienen pohdinnan jälkeen löytyi neljä nimeä.

- Ensimmäisiä Mestis-pelejään pelaava puolustaja Jani Oinonen hyppäsi kesken kaiken toiseen erään. On uskomattoman hyvä luistelemaan, mutta perhanan kevyt vielä tähän sarjaan. On tulevaisuuden pelaaja.

- Karlssonin Kake tekee työntänsä niin, ettei tarvitse sormella osoittaa. Mutasen Sami aiheuttaa kovalla liikkeellään ongelmia, ja maalivahti Seppänen ehkä viimeisenä.

Näkyvimmin esillä oli Markku Flinckin johtama ykkösketju, mutta enemmänkin pahassa kuin hyvässä. Hyökkäyspäässä ketjua johtanut ex-salama tuhlasi ottelun alkupuolella pari hyvää tilannetta, ja miinuksia kertyi kolmesta takaiskumaalista.

Yksi ottelun erikoispiirteistä oli vähäinen jäähyjen määrä. Joukkueiden kurinalaisuuden lisäksi myös kouvolalaisen päätuomari Petri Lindqvistin sallivahko linja vaikutti siihen, että kaksiminuuttisia vihellettiin yhteensä vain kuusi kappaletta.

- Erittäin maistuvat pisteet nollapelillä ja toivottavasti yleisölle näytti siltä, että Salamat pystyy pelaamaan myös kurinalaisesti ja pysymään pois myös boksista. Se on iso teema meille. Meillä ei Kouvolassa ollut kuin kolme jäähyä ensimmäisessä erässä, toisessa ja kolmannessa ei yhtään. Se alkaa tuoda uskoa koppiin, että tämä on se tie, jolla mennään, alleviivasi Jyrki Tuukkanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle