- Meinasi raitapaidat taas pilata urheilutapahtuman, Sport-ottelun jälkeenkin päätuomaria voimakkain sanakääntein kritisoinut Hermeksen valmentaja Jarmo Jamalainen tyytyi sanomaan.
Ennen kuin Laitisen vihellyskonsertti alkoi, pelattiin kuitenkin vähän jääkiekkoakin. Sensaatiomainen voitto Vaasassa oli selvästi antanut kovia kokeneille Hermes-pelaajille aimo annoksen lisää itseluottamusta, ja peli pyöri heti alusta asti Hokin päädyssä.
Looginen 1-0-maali ei kuitenkaan tullut minkään hienon hyökkäyssuunnitelman ansioista. Jukka-Pekka Koistinen yritti syöttää maalin eteen nousseelle Mikko Uusitalolle, mutta Hokki-puolustaja Antti Halonen pääsi väliin. Kajaanilaispuolustajan kosketus kiekkoon oli kuitenkin epäonnekas ja peliväline kimposi yllättäen ohi hölmistyneen Joni Myllykosken.
Pari minuuttia myöhemmin Myllykoski joutui taas antautumaan Hermeksen pelatessa ylivoimalla. Hokki-veskari torjui vain puolittain Jouni Kulosen taidokkaan ohjauksen, ja maskimiehenä maalin edessä ollut puolustaja Mikko Jortikka iski paluukiekosta kotijoukkueen jo 2-0-johtoon.
Tommi T. taas parrasvaloissa
Toisen maalin jälkeen ottelu sai kuitenkin odottamattoman juonenkäänteen tuomari Laitisen noustessa päärooliin. Laitinen passitti Hermesläisiä kahden minuutin istunnoille viisi kertaa peräkkäin, eivätkä aina läheskään vedenpitävin perustein. Laitisen puolustukseksi on kuitenkin todettava, että molemmat joukkueet kärsivät yhtä paljon ennennäkemättömän tarkasta linjasta.
Hermes sai kaiken lisäksi joukkuerangaistuksen pelin viivyttämistä vaihtotilanteessa kun toista erää oli pelattu kokonaiset kolmetoista sekuntia, mutta Hokin ylivoimamylly jauhoi tehottomana.
Mutta Hokin ryhtiliike vaisun alun jälkeen tuotti kuitenkin lopulta tulosta. Jarkko Oikarinen syötti, ja Markus Haverinen tuikkasi takatolpalla kavennuksen siirretyn rangaistuksen aikana, 2-1.
Ansaitun kavennuksen jälkeen oli kuitenkin Hokin vuoro kuluttaa jäähypenkkiä. Hermes pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan puolisen minuuttia kun Laitinen lähetti Tuomo Kortelaisen kahden minuutin istunnolle Markus Haverisen seuraksi todella heppoisin perustein.
Hermes ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Yhtäkkiä arvoasteikossa nelosketjun laiturista ykkösylivoiman pyörittäjäksi noussut Jesper Söderholm laukoi tolppaan, ja Olli-Pekka Kopiloff nosti paluukiekosta kylmän viileästi Hermeksen 3-1-johtoon.
Uskomaton jäähysuma ei kuitenkaan siihen loppunut. Päinvastoin, Ville Meriläisen päähän kohdistunut taklaus palkittiin suihkukomennuksella, ja Hermekselle avautui mahdollisuus karata jo kolmen maalin johtoon.
Toisin kuitenkin kävi, Jukka-Pekka Koistinen menetti kiekon lapsellisen helposti omalla alueella ja Tuomas Nikoskelainen karkasi läpiajoon. Tarkka rannelaukaus löysi tiensä Vesa Lahtosen hanskakäden yläkulmaan, 3-2.
Mutta Hermes kuittasi tilanteen nopeasti pelatessaan neljällä kolmea vastaan Laitisen passittaessa miehiä jäähypenkille entistäkin tiuhempaan tahtiin. Tommi Jäminki syötti maalin eteen ja Jarno Kantelus toimitti kiekon suoraan syötöstä ohi voimattoman Myllykosken.
Lahtonen jaksaa yllättää
Hokki ei kuitenkin lannistunut. Toisen erän lopussa Kajaanilaiset tulivat uudestaan peliin mukaan hienon hyökkäyksen jälkeen. Matti Tiihonen syötti maalin takaa luukulle nousseelle Teemy Kolehmaiselle, ja tämä tinttasi kiekon komeasti maalin kattoon suoraan syötöstä.
Mutta sen jälkeen Hermeksen maalille yllättävän paluun tehnyt Vesa Lahtonen päätti, että takaiskumaalit jäävät siihen. Viimeksi joulukuun puolessavälissä torjunut Lahtonen ei voinut takaiskuille mitään, ja oli etenkin ensimmäisen erän jälkipuoliskon ja kolmannen erän alun Hokki-pyörityksessä Eero Kilpeläisen veroinen maalivahti.
Lahtosen paras näyttö tuli kolmannen erän alussa Hermeksen johtaessa maalilla. Kajaanilaiset hakivat liukkaan Ville Vimparin johdolla tasoitusta kaikin keinoin. Paikkojakin oli ihan riittävästi, mutta Lahtonen teki samanlaisen triplapoiston kuin Markku Uusipaavalniemi Torinon Olympiakisoissa.
Siihen kajaanilaisten oljenkorsi katkesi. Maalintekopaikkoja Hokilla oli vähintään saman verran kuin Hermeksellä, mutta sarjataulukossa toiseksi viimeisenä oleva joukkue oli tällä kertaa kärkipäänjoukkuetta huomattavasti terävämpi molempien maalien edessä.
Hokki ei saanut myöskään apua maalivahdeiltaan, vaikkei yksikään maali suoraan mennyt Myllykosken tai häntä 4-2-tilanteessa korvanneen Tuomas Lohtanderin piikkiin, kaksitoista torjunta ja kuusi päästettyä maalia on kuitenkin luvattoman heikko saldo.
Hermes siirtyi kolmannen kerran kahden maalin johtoon kolmannen erän puolessa välissä kun Matti Pesonen syötti hienosti toiseen altoon Sami Nummelle, joka nosti kiekon kattoon ja tilanteeksi 5-3.
Lopullinen niitti tuli viisi minuuttia ennen loppua kun Jarno Kantelus karkasi läpiajoon Joni Lindlöfin syötön jälkeen. Kapteeni Kantelus kantoi vastuuta aivan kuten perjantaina Vaasassa, ja Hermes oli karannut jo kolmen maalin johtoon ja toiseen peräkkäiseen voittoon.
Hermes hakee ”valekuntoa”
Vaikka Hermeksen voitto olikin ansaittu, mitään propagandajääkiekkoa kokkolalaiset eivät esittäneet. Sitä lieneekin turhaa odottaa sarjassa toiseksi viimeisenä olevalta joukkueelta.
- Pelattiin nöyrää kiekkoa. Tein päätöksen muuttaa pelityyliä edellisen Hokki-pelin kolmannen erän jälkeen. Meillä ei riitä kunto aktiiviseen hyökkäyspelaamiseen, Jarmo Jamalainen totesi.
Jamalaisen mielestä Hermes ei ole harjoitellut kunnolla kesällä, ja tilannetta ei voi enää paikata.
- Nyt haetaan ”valekuntoa”. Ollaan lisätty lepoa, ja lyhennetty harjoituksia. Oli pakko tehdä radikaali muutos tuon Kajaanin pelin jälkeen, Jamalainen jatkoi.
Jamalainen oli myös tehnyt muutosta kokoonpanoon. Joukkueen ykköspuolustaja Ismo Siren seurasi peliä katsomosta. Koko kauden jatkunut jäähyily oli ilmeisesti Jamalaisella liikaa.
- Siren ei mahtunut tänään kokoonpanoon, Jamalainen tyytyi toteamaan.
Hokin valmentaja Vladimir Kolek oli vähäsanainen.
- Ei minulla ole paljon sanottavaa. Surkea, surkea esitys, oli kauden jälkeen Kouvolaan siirtyvän Kolekin analyysi illan kajaanilaisesityksestä.
Joukkueet kohtaavat uudestaan jo tiistaina. Ennen sitä Hokki kohtaa tosin Sportin kotijäällä.
- Huomenna on uusi peli. Tiistaina maksetaan sitten tämä peli takaisin, Kolek lupasi.