Kajaanin Hokin rimpuilu kantoi lopulta helmikuun loppupäiviin saakka. Neljä tasaista ja kaksi vähemmän tasaista peliä puolivälieräsarjassa KooKoota vastaan pelannut Hokki ei voinut lopulta paremmalleen mitään. KooKoon rutiini ja kylmäpäisyys sulattivat lopulta isännät jo kuudennen kohtaamisen ensimmäisellä kolmanneksella.
Jesse Koskisen ja Jouni Virpiön osumat ensimmäisessä erässä katkaisivat Hokin selkärangan ehkä jopa yllättävän helposti. Toisen erän muutamat hyvät mahdollisuutensa hukanneiden kajaanilaisten loppukiri ei saanut lopulta kasvoja missään vaiheessa.
KooKoo-valmentaja Juha Juujärvi näki puolivälieräsarjan ratkaisun siemenen kylvön tapahtuneen tappiollisen neljännen ottelun jälkeen.
– Neljännen pelin käsittely oli iso asia. Kasvoimme siitä ottelusta paljon. Pääsimme tämän sarjan ytimeen kiinni viimeistään kun nousimme lauantaina voittoon tappioasemasta, Juujärvi näki.
Hokki-valmentaja Petri Mattila myönsi heikon avauserän syöneen joukkueessa vallinneen vahvan tahtotilan.
– Tämän ottelun ensimmäinen erä huonoin näissä kekkereissä. Paine ja jännitys ottivat vallan meidän nuoresta joukkueesta. Taivas on rajana monelle asialle ja taivas tuli meidän kohdallamme vastaan tässä vaiheessa, Mattila myönsi.
– Paljon saimme aikaiseksi hyvää, vaikka se ei nyt riittänytkään.
Rutiini ja rationaalisuus
KooKoo osoitti maanantaina olevansa paitsi Hokkia kokonaisvaltaisesti edellä, myös kajaanilaisia kypsempi joukkue. Vahvan mentaalisen puolen turvin kouvolalaiset pitivät päänsä kylmänä ja tekivät jäällä voittamisen kannalta oleelliset siirrot.
– Tällä kertaa käytimme järkeä, ja se auttoi, kun onnistuimme alussa kahdesti. Siinä oli tietysti vaara, että passivoidumme, ja siinä toisessa erässä siitä näkyi jo merkkejä. Kolmas erä oli meiltä jämäkkä esitys, ja saimme pidennettyä omia hyökkäyksiämme, ettei koko ajan tarvinnut puolustaa. Hokki pelasi sarjassa hyvää kiekkoa, mutta tässä viimeisessä ottelussa kokemus voitti, Juujärvi summasi.
Puolivälieräsarjavoitto oli Juujärvelle ensimmäinen joukkueen kanssa yhdessä voitettu etappi. Side joukkueeseen vahvistuu päivä päivältä. Tilastojen valossa side on muotoutumassa vahvaksi. Vaikeudet on pystytty selättämään ennen kaikkea yhdessä.
– Valmentajana sitä tarvitsee niitä onnistumisen ja epäonnistumisen hetkiä, että syntyy joukkueen kanssa luottamus, Juujärvi pohti.
Mattila katsoi joukkueen ottaneen itsestään irti sen mitä siitä oli otettavissa. Tappio itseään vahvemmalle oli tällä kertaa väistämättömyys.
– Poljimme tätä mopedia lujaa ja otimme kaikki kuutiot käyttöön, ehkä vähän ylikierroksiakin. Olen hemmetin ylpeä omasta joukkueesta, joka venyi parhaimpaansa silloin kuin tarvitsi, Mattila sanoi viitaten oletettavasti runkosarjan päätöstaistoihin.
KooKoo kohtaa perjantaina alkavissa välierissä Vaasan Sportin.