Salamat joutui lähtemään otteluun vain viidellä puolustajalla, sillä kuumeinen Tommi Pelkonen ei ollut pelikuntoinen. Vajaata miehistöä karsi entisestään heti ensimmäisellä minuutilla Ari Kataviston ulosajo. Katavisto taklasi Jokipoikien Matti Hietakangasta kädet ylhäällä, ja ottelun tuominnut Marko Kovanen passitti tämän 5+20-minuuttiselle rangaistukselle.
Kun Jokipoikien Jarkko Immonen onnistui viimeistelyssä parin minuutin ylivoimapyörityksen jälkeen ja tshekkivahvistus Otakar Janecky nosti isännät 2-0-johtoon jo ennen kuudennen peliminuutin täyttymistä, sai kotijoukkue peliin oivan alun.
Ensimmäisessä erässä aivan hukassa ollut Salamat pääsi peliin loppua kohti paremmin mukaan, mutta voitosta ei käyty missään vaiheessa todellista taistelua. Viimeisenä niittinä kirkkonummelaisten selkärangan katkaisivat Jokipoikien kaksi alivoimamaalia ottelun toisessa ja kolmannessa erässä.
- Onhan se kieltämättä helppoa lähteä otteluun, kun sieltä pamahtaa heti vitonen tauluun jäähyn muodossa. Ensimmäisessä erässä oltaisiin voitu karata ihan kunnolla, mutta maalinnälkä oli vähän huonohkoa ja tuli paljon hutilointia, Jokipoikien valmentaja Jami Kauppi totesi.
- Toisaalta pitää olla tyytyväinen, kun saadaan paikkoja luotua, mutta siinä maalin tekemisen laadussa on vielä paljon työnsarkaa, Kauppi jatkoi.
Jokipoikien tehoista vastasi tänään ehkä hieman yllättäenkin Sami Mutasen, Markku Flinckin ja Otakar Janeckyn muodostama nelosketju, joka oli osallisena neljässä isäntien viidestä maalista. Lisäksi muodollinen ”ykkösketju” eli Sami Puruskaisen, Tapio Ahtosen ja Jani Keräsen muodostama trio onnistui vihdoin aukaisemaan pistetilinsä, kun Puruskaisen tälläsi kiekon sisään Ahtosen syötöstä ottelun toisessa erässä.
Katavisto heti pihalle
Heti ensimmäisessä vaihdossa salamahyökkääjä Ari Katavisto taklasi kädet ylhäällä Jokipoikien Matti Hietakangasta. Katavisto ajettiin suihkuun, ja Hietakangas loukkasi tilanteessa itseään, mutta palasi tositoimiin ottelun toisessa erässä.
- Kyllä sillä silmät pyöri kuin hedelmäpelissä, mutta tiesi kuitenkin, mikä päivä on. Lääkäri teki omat tarkistuksensa erätauolla, ja siitä se virkosi, Jami Kauppi selosti Hietakankaan tilannetta.
Kun myös Jarno Niinimäki huitoi itsensä jäähypenkille hetken kuluttua, joensuulaiset pääsivät pyörittämään 5-3-ylivoimaa. Parin minuutin pyörityksen jälkeen puolustaja Jarkko Immonen pääsi siirtämään kiekon tyhjiin maalin edestä. Kataviston rangaistuksen jo umpeuduttua Jokipoikien tshekkivahvistus Otakar Janecky väläytteli peliälyään ja viimeisteli komean ”vanhanaikaisen” Salamoiden Juha Korhosen selän taakse.
Jokipojat piti peliä suvereenisti hallinnassaan myös avauserän edetessä. Paikkoja joukkue sai luotua runsaasti, mutta huomattava osa laukauksista suuntautui maalin ohi; Markku Flinckin kanssa alivoimalla läpi karanneen Sami Mutasen tolppalaukaus jäi parhaaksi yritykseksi kasvattaa johtoasemaa.
- Oli meille aika vaikea alku Pelkosen kuumeilun ja Kataviston rangaistuksen myötä, ja siitä Jokipojat sai sitten hyvän lähdön peliin, mutta saivat kuitenkin tehtyä vain 2 maalia ekaan erään. Kyllä me oltiin liikkeellä selvästi huonommalla jalalla liikkeellä, Salamoiden kakkosvalmentaja Paul Högbacka myönsi.
Vasta aivan erän viimeisillä minuuteilla isäntien kova painostus alkoi laantua ja Salamat sai pikkuhiljaa otetta pelistä. Todellisiin maalipaikkoihin kirkkonummelaiset eivät kuitenkaan päässeet.
Toinen erä Jokipoikien jäähyilyä
Toisessa erässä Jokipojat kärsi peräti viisi kaksiminuuttista rangaistusta, minkä seurauksena Salamat sai väkisinkin hieman otetta pelistä. Isäntäjoukkueen maalivahti Jocelyn Guimond kuitenkin piti joukkuettaan pystyssä nappaamalla kiinni tärkeitä koppeja. Kirkkonummelaisten pelaajavajetta pahensi entisestään kiekon naamaansa saaneen Matti Luoman loukkaantuminen.
- Toinen erä lähestulkoon istuttiin oikeastaan boksissa. En tiedä, tuliko sitten myös vähän hyvän olon tunnetta, kun ei liikuttu, mutta Salamat pääsi hyvällä jalalla mukaan peliin. Me vaan seistiin ja jouduttiin rikkomaan; tuomarityöskentely oli siinä vaiheessa kyllä ihan kohdillaan, Jami Kauppi myönsi.
Ennen jäähyilynsä aloittamista Jokipojat ehti kuitenkin kasvattaa johtonsa 3-0:aan reilun kahden minuutin pelin jälkeen. Sami Puruskainen laukoi kiekon Juha Korhosen ohi suoraan Tapio Ahtosen syötöstä kaksikon karattua ylivoimahyökkäykseen Salamoiden kenttäpäätyyn.
Salamat pyöritti ylivoimamyllyään tehottomasti, mutta Jokipojat hyödynsi paikkansa tällä kertaa alivoimallakin. Kovalle kuormitukselle joutunut vierailijoiden puolustaja Antti Nyrhinen menetti kiekon puolustussiniviivalla Sami Mutaselle, joka karkasi läpi ja sijoitti pikkumustan Juha Korhosen längistä sisään.
Kolmas erä kosmetiikkaa
Ottelun kolmas erä ei enää pelillisiä ihmeitä tarjonnut. Peli oli käytännössä jo ratkennut isäntäjoukkueelle, joka pyrki vain turvaamaan johtonsa. Hienokseltaan peliä hallinnut Salamat sai avattua maalitilinsä vasta kymmenisen minuuttia ennen ottelun loppua, kun kapteeni Immo Suutarinen survoi kiekon sisään maalinedusruuhkan keskeltä.
- 4-0-tilanteessa tuli sellainen olo, että nyt tämä homma on paketissa, mutta ainahan sitä saa olla varpaillaan kun naapuri pääsee kaventamaan. Onneksi kavennus tuli nyt niin myöhään, ettei tullut enää mitään salamahurmosta, mikä on heille ominaista, Jami Kauppi sanoi.
Lopullisesti ottelun ratkaisi isäntien eduksi erinomaisesti pelannut Markku Flinck, jonka rannelaukaus upposi alivoimalla salamavahti Korhosen ohi vajaat viisi minuuttia ennen pelin loppua.
- Alivoimamaaleihin olen erittäin tyytyväinen. Niitä ei viime vuonna montaa tehty, mutta nyt ollaan tehty niitä jo kolme vai neljä. Ne koituivat sitten pelin ratkaisuksi, Kauppi myhäili.
Salamat yöpyy Joensuussa ja matkaa lauantaina Kajaaniin, missä vastaan asettuu hallitseva mestari Hokki. Varsin mukavasti kolmella voitolla neljästä ottelusta kautensa avannut Jokipojat sen sijaan pelaa kotona myös lauantaina, jolloin vieraaksi saapuu TuTo Turusta.