Jokipoikien tuskainen kotipelien taival sai keskiviikkona helpotusta, kun KeuPa HT kaatui Mehtimäellä tällä kaudella toistamiseen. Tällä kertaa ottelun ratkaisi yksi ainokainen maali, sillä Jokipojat vei kolme pinnaa maalein 1−0 (0−0, 1−0, 0−0).
Ottelu oli alusta loppuun melko tasaista vääntöä, eikä kumpikaan joukkue pystynyt missään vaiheessa pitämään totaalista kontrollia kenttätapahtumista. KeuPa takasi tiiviillä puolustuspelillään sen, ettei Jokipojat päässyt myllyttämään hyökkäyspäässä kovinkaan vapaasti.
− Pitkästä aikaa kotivoitto äärimmäisen kovan taistelun jälkeen! Tiedettiin, että KeuPa tulee kovasti päälle, emmekä olleet ensimmäisen kymmenen minuutin kohdalle ihan hereillä, kotijoukkueen päävalmentaja Ari "Turbo" Aaltonen kertasi.
− Sen jälkeen saatiin pakka tiiviiksi ja puolustettiin hyvin.
Vaikka KeuPa jäi vierasottelussa jälleen tyhjin käsin, päävalmentaja Ville Nieminen ei suinkaan ollut pettynyt omiensa esitykseen. Päinvastoin.
− Tänään oli kaikki linjassa. Jos ei ole yritystä, ei ole mitään. Tänään sitä oli 110 prosenttia, paitsi ilman tappajan vaistoa, Nieminen pohti.
− Mehän yritämme kaikkemme. Totta kai täytyykin yrittää. Se on ihan päivänselvä asia, ei ole muuta tietä, hän filosofoi.
Tällä kertaa panos ei konkretisoitunut tulostaululle asti, sillä kotijoukkueen maalivahti Samuel Jukuri torjui mainion pelin. Paremmalla viimeistelyllä keuruulaisnippu olisi hyvinkin voinut kaapata pisteitä matkaan.
− Tämä on maalintekopeli, ja juuri sen kanssa tässä ollaan taisteltu, Nieminen jatkoi.
Ottelun ainokaisen iski puolustaja Joel Olkkonen. Mikäli ylivoima on aiemmin ollut joensuulaisten heikko kohta, onnistui Jokipojat siinä tänään sataprosenttisesti − yksi ylivoima, yksi maali.
Jokipojat sai toisessa erässä mukavan pyörityksen päälle, ja kiekko jäi pyörimään Antti Karjalaisen vartioiman maalin eteen. Janne Väyrynen yritti nostaa etuyläkulmaan, mutta kiekko päätyi toiselle kulmalle, jossa Olkkosella oli helppo työ nostaa peliväline maalin kattoon.
− Peräänkuuluttasin vielä sitä kropan likoon laittamista ja uhrautumista, Aaltonen pohti.
KeuPalla oli omat paikkansa tulla tasoihin, mutta tulosta ei syntynyt. Viimeisillä minuuteilla ilman maalivahtiakin hallinta oli lähinnä näennäistä.
Jokipoikien viikko sisältää pelkkiä kotipelejä, sillä lauantaina Mehtimäelle saapuu RoKi. KeuPan kausi jatkuu perjantai-iltana Hokin isännöimisellä.