Lauantai-illan kamppailussa Jokipojat osoitti selkeitä ryhdistymisen merkkejä perjantain pelistä. Kotikaukalossaan joensuulaiset saivat maalihanansa viimein auki ja hallitsivat peliä etenkin ensimmäisessä erässä ja päätöserässä. Savonlinnalaisvieraalta maininnan arvoista oli puolestaan toisen erän maali-ilottelu.
− Pelasimme perjantaina vain yhden erän. Tänään pelasimme kaksi. Se ei riitä, ei missään tapauksessa, Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen summasi viikonloppua.
Jo pelkästään ottelun avauserästä olisi saanut täysimittaisen otteluraportin, vaikka maaleja nähtiinkin vain yksi. Ensimmäinen parikymmenminuuttinen oli täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita molempien luodessa potentiaalisia maalipaikkoja toistensa päätyihin.
Tunteetkin kävivät kuumana jo heti ensimmäisestä erästä lähtien. Avauserässä Anton Fonsen ja Ville Silvast veivät pikku tönimisen aina pystypainiin asti ja molemmille vihellettiin kaksiminuuttiset.
− Molemmin puolin varmaan elettiin niitä hetkiä. Välillä oltiin ihan jyrän alla ja sitten päästiin jyrän alta pois, totesi SaPKo-käskijä Pasi Räsänen.
SaPKon neljä maalia oli sinetöidä koko pelin...
Ensimmäisessä erässä neljä ylivoimamahdollisuutta saanut Jokipojat oli kovasta vireestään huolimatta tehoton. Neljäs kerta toden sanoo, oli Joensuun avauserän teemana, sillä illan avausmaalin iski Joel Olkkonen joensuulaisten neljännen ylivoiman aikana.
Toisessa erässä tahtipuikkoa heilutti SaPKo. Ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana Rasmus Hämäläinen ja Janne Kettunen veivät joukkueensa 2-1-johtoon.
Toinen kymmenminuuttinen tarjoili pari maalia lisää: ensin Kettunen nosti kiekon taidokkaasti ylänurkkaan alivoimalla, ja tämän jälkeen samainen mies iski rangaistuslaukauksesta valotaululle 4-1-lukemat.
− Joukkue tuli tänään taistelemaan ja etenkin ensimmäisen erän jälkeen näytti siltä, että halutaan viedä pisteet. Juhana Aho oli loistava maalissa ja Kettuselle kolme maalia. Siihen pitää olla tyytyväinen, Räsänen summasi.
− Toinen erä oli aivan katastrofi. Näytettiin SaPKolle, että viekää pojat pisteet Savonlinnaan, tuhisi Aaltonen.
...mutta Jokipojat nousi taistelemaan
Hetken vaikutti siltä, että isäntien peli oli pelattu. SaPKon toisen maalin jälkeen Oskari Lehtiselle avautui tilaisuus, kun hyökkääjä pääsi läpiajoon. Lupaavalta näyttänyt tilanne päättyi kuitenkin yläriman kilautuksiin.
Mutta kun taistelutahtoa oli, antoi Jokipojat sen myös näkyä. Vaikka kolmannen erän alku olikin isännille hankalan näköistä tahkoamista, alkoi 46. peliminuutin kohdalla tapahtua. 41 sekuntiin Jokipojat iski kaksi maalia. Ensin onnistui Joonas Larinmaa, jonka jälkeen verkot tötterölle laittoi Oskari Lehtinen.
− Kolmannessa erässä tuli yksi virhe, siitä kaverille maali ja sitten ylivoimamaali. Meni jännäksi, Räsänen tuumasi.
− Onneksi meillä oli sen verran ryhdikäs viimeinen erä, että pääsimme vielä taistelemaan jopa tasapelistä ja sitä kautta jatkoajasta, totesi Aaltonen.
Tästä alkoikin varsinainen myllytys SaPKon päädyssä. Jokipojat painoi päälle hullun tavalla ja SaPKo-puolustus Juhana Aho viimeisenä lenkkinään sai rehkiä toden teolla.
Joensuulaismyllytys ei kuitenkaan tuottanut tulosta, ei edes kahden miehen ylivoimalla. Näin ollen SaPKo vei molemmat revanssiviikonlopun kohtaamiset ensin 4-0- ja lauantaina 3-4-lukemin.
− Ei tämä vain voi mennä niin, että pelataan yksi erä helvetin hyvää jääkiekkoa ja muutamia ihan ohieriä, Aaltonen päätti.