Rivo ele tuhosi mahdollisuudet

MESTIS / Raportti
Akatemian ja Sportin kohtaamisen antisankarista ei ollut epäselvyyttä. Simon Kostnerin tyhjänpäiväinen jäähy katkaisi isäntien taistelun.

Keskiviikkoillan ottelu aloitettiin hiljaisella hetkellä erotuomarilegenda Karl-Gustav Kaislan muistolle. Suomen Jääkiekkoleijona numero 73 menehtyi viime viikolla vaikean sairauden uuvuttamana. Samasta syystä tuomarinelikko kantoi käsivarressaan mustaa surunauhaa.

Itse ottelu alkoi isäntäjoukkue JYP-Akatemian osalta lupaavasti. Joukkue loi paikkoja, mutta viimeinen silaus jäi uupumaan, ja laukaukset olivat aivan liian heikkoja. Sport - vahti Jarno Laitinen otti muutaman hyvän torjunnan, muutoin Akatemian laukauset viuhuivat metrikaupalla ohi. Lähimmäksi maalia pääsi Olli Suoraniemi, joka kolisteli Laitisen maalin ristikkoa.

Kun isännät tuhlasivat maalipaikan toisensa jälkeen, iski Sport. Esityön 0-1 - maaliin teki Matti-Pekka Pelkonen, joka antoi tarkan poikittaissyötön Tommi Laineelle. Laineen rystylaukaus yllätti täysin Akatemia-vahti Joni Myllykosken. Maalin jälkeen palattiin jälleen päiväjärjestykseen: isännät loivat maalipaikkoja, mutta tarkkuus oli luokattoman heikko.

Myllykoski piti pystyssä

Toisessa erässä samaa teemaa jatkettiin. Paikkoja siunaantui niin ylivoimalla kuin tasakentällisin, mutta tulos uupui. Välillä kiekko pyöri jopa Laitisen maalin maaliviivalla, mutta sisään se ei lipunut.

Erän puolessavälissä myös Sport pääsi peliin mukaan ja loi paikkoja. Viime kaudella liigassa pelannut Myllykoski oli kuitenkin mies paikallaan, ja mainioilla torjunnoillaan hän piti joukkuetta pystyssä.

Kolmannen erän teema olivat jäähyt. Akatemia sai täydellisen tilaisuuden tasoitukseen, kun vieraiden Kim Nabb huitoi kapteeni Valtteri Hotakaista pelirangaistuksen arvoisesti. Tilaisuus tuhlattiin kuitenkin noloimmalla mahdollisella tavalla. Katkaistuaan täysin yllättäen pelin erotuomarit passittivat Akatemian Simon Kostnerin jäähyaitioon, josta mies jatkoi matkaansa pukukoppien suuntaan. Hämmentynyt yleisö sai kuulutuksesta vastauksen kysymyksiinsä: ottelurangaistus, syynä "rivo ele".

-Pelaaja on jo tätä anteeksi pyytänyt kopissa. Tämmöinen ei meidän arvomaailmaan kuulu, ja tuomari teki varmasti oikean päätöksen, kommentoi Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi ottelun jälkeen.

Päästyään ylivoimalle Sport ei tilaisuuttaan tuhlannut. Toni Jalo pääsi aivan liian helposti purjehtimaan maalille, ja muutoin kelpo ottelun pelannut Myllykoski oli täysin voimaton millintarkan rannelaukauksen edessä. Ottelun viimeisiä minuutteja värittivät Akatemian jäähyt, ja Sport pääsi kotimatkalle 0-2-voitto takataskussa.

Ei puhtaita papereita kummallekaan

Mitä ottelusta sitten jäi käteen? Isäntien tapauksessa paljon hyvää, mutta vielä enemmän huonoa. Joukkueen liike oli hyvää ja ilme positiivinen, mutta mikäli viimeistelyn taso ei tästä nouse, on Ahvenjärven päähän kasvava koko joukko harmaita hiuksia kauden aikana.

-Tänään ei oltu sillä tasolla millä pitäisi. Meillä ei ollut tarpeeksi viisautta ottaa linjoja pois, ja loppuhetkien episodit ovat anteeksiantamattomia Nyt mennään perjantain peliä kohti, tiivisti Ahvenjärvi.

Myöskään Sport ei saa ottelusta puhtaita papereita. Paikoitellen Akatemia pääsi suorastaan luvattoman helposti maalipaikkoihin, joista Laitinen kuitenkin suoriutui mainiosti.

-Toisessa erässä jäätiin jalkoihin, mutta puolustettiin hyvin ja Laitinen oli loistava maalilla. Kolmas erä oli rikkonainen, mutta meiltä ehkä parasta peliä. Tyytyväinen olen, totesi Sport-luotsi Pasi Räsänen.

» Lähetä palautetta toimitukselle