Ottelun ratkaisu nähtiin viisi minuuttia ennen loppua. Tilanne oli tasan 2-2, kun D-Kiekon ykköskentällisen pelinrakentelu tyssäsi siniviivalla Titaanien karvaukseen. Vieraiden Brad Mehalko syötti Jaakko Niemensivulle, joka nousi kohti maalia ja ohitti D-Kiekon maalivahdin Ville Vähäsalon napakalla rannelaukauksella. Tilanteessa kolme D-Kiekon pelaajaa esti Mehalkoa, Niemensivua ei yksikään.
- Meille tarjottiin mahdollisuutta ottaa pisteet, mutta kokemus ei vain riittänyt. Pelattiin 60 minuuttia suht koht hyvää peliä, mutta tehtiin muutama virhe, joista vastustaja rankaisi, D-Kiekon valmentaja Jukka Ahvenjärvi summasi.
haastattelu Toni Rautakorpi: kaksi maalia, kolme tähteä.
[lue lisää] |
D-Kiekko sai mahdollisuuksia etenkin ylivoimalla, sillä Titaanit hankki ottelussa 13 kaksiminuuttista D-Kiekon seitsemää vastaan. Kotijoukkue pääsi pelaamaan 5-3-ylivoimaa yhteensä yli kolme minuuttia, mutta tulosta ei syntynyt.
- Lähdettiin siitä, ettei oteta jäähyjä, mutta eihän se toiminut ollenkaan. Ihan oikein tuomittuja ne vielä olivat enimmäkseen, kommentoi Titaanien valmentaja Pasi Eväkoski.
- Iso kiitos meidän veskarille ja alivoimapelaajille. Harvoin tälläisella jäähymäärällä voitetaan.
Fyysisyys vastaan nopeus
Ottelun käsikirjoitus paljastui heti ensimmäisessä erässä. Iso ja kovaotteinen Titaanit karvasi ja taklasi kovaa ja pyrki sillä tavoin estämään D-Kiekon pelinrakentelun. D-Kiekon vikkelät hyökkääjät puolestaan yrittivät haastaa vieraiden kankeita puolustajia.
kuvakooste Parhaita paloja karsinta-avauksesta.
[katso kuvat] |
Osittain molemmat onnistuivat taktiikassaan. Titaanien karvaus hyydytti D-Kiekon hyökkäyksien rakentelun kauaksi siitä, mitä Suomi-sarjassa on nähty, ja kotijoukkueen puolustuspään virheet avasivat vieraille maalipaikkoja. Titaanien puolustajilla sitä vastoin oli toistuvasti vaikeuksia pysyä D-Kiekon hyökkääjien vauhdissa. Ongelmien ruumiillistuma oli neljä kaksiminuuttista hankkinut amerikkalaispuolustaja James Jernberg.
Ottelun avausmaali nähtiin runsaan viiden minuutin pelin jälkeen. D-Kiekon Timo-Pekka Heikkinen taisteli ylivoimapelin viimeisillä sekunneilla itselleen tilaa laidassa ja syötti Toni Rautakorvelle vetopaikan b-pisteen alakaarelle. Titaanien maalivahti Kai Tillanen torjui Rautakorven rannevedon epäonnekseen suoraan vieressä seisseen puolustajan luistimeen, josta kiekko pomppasi juuri ja juuri maaliviivan yli.
Vieraiden 1-1-tasoitus tuli nopeasti. D-Kiekon Anssi Paltamaa antoi omalla alueella harhasyötön Titaanien Mikko Kansikkaalle, joka pelasi vapaan vetopaikan Mikko Hortolle. Tämän rannelaukaus parhaalta maalintekosektorilta ohitti Vähäsalon.
Toinen erä oli dramaturgialtaan kovasti ensimmäisen kaltainen. D-Kiekko siirtyi muutaman minuutin jälkeen ylivoimalla 2-1-johtoon, mutta Titaanit kuittasi nopeasti.
D-Kiekon osuman viimeisteli tälläkin kertaa Toni Rautakorpi. Oivan esityön maaliin teki ylivoimassa viivamiehenä pelannut Marko Laurikainen, joka yllätti Titaanien alivoimanelikon syöttämällä selvässä vetopaikassa maalin eteen Rautakorvelle. Titaanien maalineduspelaaminen oli tilanteessa heikkoa, sillä vaikka maalinedusta oli tiukkaan miehitetty, Rautakorvella oli aikaa ottaa kiekko haltuun ja sijoittaa se ohi Tillasen.
Titaanien 2-2-tasoituksesta vastasi voittomaalin pohjustanut Brad Mehalko. D-Kiekon ykköskentällisen epäonnistunut pelinrakentelu päästi Mehalkon ja Niemensivun 2-1-ylivoimahyökkäykseen, jonka kiekkoa kuljettanut Mehalko päätti omaan ratkaisuun. Kanadalaishyökkääjä nosti kiekon maalin edestä etuyläkulmaan.
Valmentajat yksimielisiä: Tästä on hyvä jatkaa
Voitosta huolimatta Titaanien peliesitys ei suuremmin vakuuttanut. Joukkueen pelinrakentelu oli heikkoa, maalipaikat luotiin karvaamalla tai kulmapelin kautta. Näillä pelin osa-alueilla vieraiden isot hyökkääjät olivat elementissään. Puolustajat voittivat oman pään väännöt, mutta liike oli kankeaa.
- Kolmeen pisteeseen olen tyytyväinen, ja tästä on hyvä jatkaa. Jäähyjen takia ei kuitenkaan saatu tänään omaa peliämme käyntiin lainkaan, Pasi Eväkoski valitteli.
D-Kiekko pyrki taktiikkansa mukaisesti kiekolliseen viisikkopelaamiseen, mutta tasakentällisin tulokset jäivät laihoiksi. Suhteellisen kokemattomat puolustajat eivät pystyneet saman tasoiseen pelin avaamiseen kuin Suomi-sarjassa. Hyökkäyspäässä kiekko liikkui välillä näyttävästikin, mutta vedot menivät usein maalin ohi tai hyvin pelanneen Kai Tillasen syliin.
- Viimeinen silaus jäi puuttumaan ylivoimapelistä ja hyökkäyksistä. Meidän pitäisi vielä nopeammin pystyä kääntämään peliä ja päästä sitä kautta laadukkaammille maalipaikoille, Jukka Ahvenjärvi analysoi.
Molemmat valmentajat olivat illan otteluun kuitenkin suhteellisen tyytyväisiä. Titaanit sai tärkeät pisteet, D-Kiekko uskoa sarjassa menestymiseen.
- Tästä on hyvä jatkaa. Uskon, että tappion vaikutukset ovat pelkästään positiivisia, Ahvenjärvi päätti.