– Olen pettynyt tulokseen ja joukkueen suoritukseen. K-Laser on kärkipään joukkue ja siitä pitää antaa tunnustusta. Oma pelaaminen ei ollut siellä missä piti, mutta tekosyyt päätettiin jättää Joensuuhun. Täysi tunnustus kaverille, Jokipoikien päävalmentaja Jukka Varmanen sanoi.
Ottelun voittomaalista vastasi Teemu Metso kolmannen erän loppupuoliskolla. Maaliin merkittiin syöttäjiksi erittäin hyviä otteita näyttänyt varakapteenikaksikko Iiro Memonen ja Ville-Matti Koponen. Erikoistilannepelaamisen vahvasti taitava Koponen näytti jälleen esimerkillistä ali- ja ylivoimapelaamista.
Ottelun ensimmäinen erä oli nopeaa kiekkoa päästä päähän. K-Laser hallitsi peliä hienoisesti, mutta Jokipojat sai rakennettua muutaman vaaratilanteen Antti Rautiolan vartioimalle maalille. Jokipoikien Heikki Puustinen oli kovassa vauhdissa illan ottelussa ja hän saikin sekoitettua muuten K-Laserin hallitsemaa erää.
Vain vähän pelikatkoja sisältänyt ensimmäinen 20-minuuttinen oli taidollisesti näyttävä. K-Laser onnistui rakentamaan loistavia kuvioita Jyri Junnilan johdolla. Jokipoikien puolustus oli kuitenkin vahvaa ja maalivahti Antti Härmä torjui varmasti oululaisten yritykset.
K-Laserin nukahdus ja herääminen
Toisen erän alkuun Kärppien A-junioreista lainassa oleva hyökkääjä Tomi Körkkö tuuletti ensimmäistä Mestis-maaliaan. Toni Kirénin ja Teemu Metson syötöstä Körkkö viimeisteli ottelun avausmaalin. Tasan kaksi minuuttia myöhemmin Henri Kivioja onnistui tuomaan Jokipojat tasoihin pomppukiekolla.
Vierailijoiden latvialaisvahvistus Roberts Jekimovsin 1-2-johtomaalin myötä joukkue sai otetta pelistä ja K-Laserin pakka meni hieman sekaisin. Kotkapaitojen nukahdukset ja huolimaton pelaaminen omalla alueella antoivat Jokipojille hyviä maalintekopaikkoja.
Joensuulaisten ylivoima ei ollut tänään aivan parhaasta päästä. Kuvio pyöri, mutta laukaukset jäivät puuttumaan. K-Laserin alivoima oli vahvaa ja joukkue sai aikaiseksi kaksi vaarallisen näköistä alivoimahyökkäystä. Pelin alun pirteästi pelannut K-Laserin Tomi Ståhlhammar joutui jättämään leikin kesken toisessa erässä loukkaantumisen vuoksi.
Jokipoikien löytämä vire kantoi kolmanteen erään saakka, kunnes Junnila näytti, miksi kotkapaitojen ylivoima on tällä hetkellä Mestiksen toiseksi tehokkainta. Koposen ja Aku Joki-Erkkilän pohjustuksesta Junnila toi isännät tasoihin.
Metson voittomaali ajassa 54.25 vapautti joukkueen ja puolustajan itsensä pelaamista. K-Laserin tunnettu kotikaukalon vire syttyi pelin lopulla ja minuutti Metson maalin jälkeen Tomi Peltonen viimeisteli loppulukemat 4-2.
– Meillä oli iso halu voittaa. Olin varma toisen erän jälkeen, että jossain vaiheessa joukkueen hyvä pelaaminen palkitaan maalilla. Metson maalista olen ylpeä, hän on tärkeä pelaaja meille pitkässä juoksussa, joukkueensa peliesitykseen tyytyväinen K-Laserin päävalmentaja Mikko Manner sanoi.
Myös Iiro Memosen otteet pelissä tekivät vaikutuksen valmentajaan.
– Iiro katsoo paljon NHL:ää ja on nyt saanut siirrettyä televisiosta opittua omaan toimintaansa.
Molempien joukkueiden ottelut jatkuvat perjantaina. Jokipojat isännöi SaPKoa ja K-Laser matkustaa Lempäälään LeKin vieraaksi.