Kiekko-Laser jatkoi voittojen tiellä

MESTIS / Raportti
Suomi-sarjasta toisilleen tutut Kiekko-Laser ja KJT TuusKi kohtasivat Oulussa Mestiksen karsintasarjan toisella kierroksella. Vaisuhkosti alkanut peli pysyi tasatilanteessa aina toisen erän puoliväliin saakka, jonka jälkeen kotijoukkue meni menojaan lasketellen lopulta arvokkaaseen 2-0 (0-0, 1-0, 1-0) -voittoon.

Liekkö edellispäivän ottelut olleet vielä painolastina jaloissa vai missä oikein syy, sillä peli alkoi kummankin joukkueen osalta vaisusti. Otteet näyttivät laiskoilta ja keskialuetta tukittiin milloin Kiekko-Laserin, milloin KJT TuusKin pelaajien toimesta. Kummankin joukkueen peli oli aluksi huolimatonta. Syötöt eivät napsahdelleet lapaan ja avaukset eivät käynnistyneet kunnolla.

Ensimmäisen erän puoliväliin mennessä kunnon maalitilanteita oli saatu vain muutama aikaiseksi, joista yksi päättyi lopulta tolppalaukaukseen. Laser pääsi ylivoimalle erän loppupuolella, mutta tuhri sen väärällä vaihdolla. Joukkueiden ylivoima tuntui olevan kummallakin tukossa.

Kiekko-Laserilta parasta esitti pelipäällä ollut kakkoskenttä, kun taas tuusulalaiset olivat koko joukkueen voimin vaisulla tuulella. Kiekko-Laserin Sami Eero esiintyi avauserässä edukseen, mutta paljon hehkutettu ykköskenttä oli tehoton. KJT TuusKin puolelta kakkoskentän pakki Fredrik Vara väläytti pariin otteeseen ja tuusulalaisten kakkoskenttä oli selvästi joukkueen paras.

Taistelemalla pisteet kotiin

Toisessa erässä Kiekko-Laserin taisteleva asenne nousi vihdoin esiin. Joukkue joutui kaksi kertaa peräkkäin alivoimalle, mutta onnistui tekemään KJT TuusKin yritykset tehottomiksi. Monesti käykin niin, että jos tilaisuuksia maalin tekoon tarjoutuu ja niitä ei käytä, niin silloin vastustaja saa kiekon verkkoon. Näin kävi myös tällä kertaa.

Toisessa erässä hyvin pelannut Laserin kolmoskenttä oli asialla, kun kuparinen viimein rikkoutui Antti Maaningan avatessa ottelun maalihanat ajassa 29:40 syntyneellä 1-0-osumallaan. Myös tuusulalaisten kakkoskenttä teki erässä kovasti töitä ja saikin ihan hyvää jälkeä aikaiseksi, mutta palkinto – eli maali – jäi puuttumaan.

Pelin tempo nousi toisen erän aikana ja kummankin otteet näyttivät ensimmäiseen erään verrattuna jo paremmilta, sillä huolimattomuutta kentällä ei näkynyt enää yhtä paljon kuin avauserässä. Maali sytytti oululaisia siihen malliin, että KJT TuusKi ei saanut peliään kunnolla pyörimään Laserin päädyssä, vaan ottelussa mentiin joko päästä päähän pyörimään kulmissa tai sitten pysyttiin vieraiden maalin lähettyvillä.

Kiekko-Laser oli kolmannessakin erässä parempi osapuoli, mutta peli pyöri erän puoleenväliin asti paljon kulmissa ja maalinedustilanteissa kiekkoon ei osuttu oikealla hetkellä. Laserin ottelun paras kenttä, eli Niko Kähönen–Sami Eero–Petri Halme, joka lopulta onnistui saamaan kiekon toistamiseen tuusulalaisten maaliverkkoon. Halme pääsi vippaamaan kiekon reppuun maalin edestä, jonka miehen peli-ilme virkistyi onnistumisen myötä entisestään.

Ottelun loppu meni lopulta siihen, että Laser turvasi voittoaan ja puolusti Mika Norjalle nollapeliä. KJT TuusKi vaikutti myös erän lopulla jälleen ihmeen vaisulta, aivan kuten pelin alussakin. Vieraat ottivat maalivahdin kuitenkin pois ja joukkue koetti kaventaa pelin, mutta kuudennesta kenttäpelaajasta ei ollut tällä kertaa apua. Kiekko-Laser taisteli lopulta itselleen 2-0-voiton ja näytti samalla, ettei joukkue ole pelkästään ykköskenttänsä varassa.

”Pojat pelaa syksyllä, miehet keväällä”

KJT TuusKin päävalmentaja Pekka Siikala sanoi joukkueensa parantaneen peliään edellispäivän RoKi-ottelusta, mutta myönsi ettei heillä ollut paras peli tänään.

– Todellisia maalipaikkoja oli viidestä kymmeneen, että ei silloin kyllä voi pärjätä, hän totesi.

Siikala kiitteli joukkueensa maalivahtia, Joonas Lindbergiä, joka piti tuusulalaisten peliä pystyssä. Joukkueen otteissa ei ollut Siikalan mukaan riittävästi lentoa ja se sama lento oli puuttunut myös RoKia vastaan.

– Jos olet lentokelissä, niin kyllä niitä tilanteita silloin tulee enemmän, oli vastassa kuka tahansa.

Kiekko-Laserin päävalmentaja Teemu Käyhkö totesi, että joukkueen ykköskenttää on hehkutettu hulluuteen saakka ja illan ottelu oli osoitus siitä, että Laserissa on paljon muitakin poikia.

– Ilolla katsoo vanhoja konkareita, kuten Eeroa ja Halmetta, jotka nostavat tasoaan, kun pelit kovenevat. Olen aina sanonut, että pojat pelaavat syksyllä, miehet pelaavat keväällä. Tämä on vain sellainen laji, Käyhkö veisteli.

Kiekko-Laserin seuraava vastus on Rovaniemen Kiekko, joka on tänään nollapelin pelanneelle Mika Norjalle tuttu joukkue. Maalivahti onkin odottanut rovaniemeläisten kohtaamista kolmesta ensimmäisestä pelistä kaikkein eniten.

– Hauska pelata, kun on paljon vanhoja kavereitakin vastassa. Ja mikäs se olisikaan sen mukavampaa, kuin kaataa RoKi ja ottaa pisteet kotiin.

Vaikka RoKin pelaajien temput ovat tuttuja, niin hirveästi niille ei kannata antaa sijaa ajatuksissa.

– Jos sitä ajattelee liikaa, niin ne todennäköisesti tekee jotain ihan muuta ja sitten sitä onkin ihan kahvilla. Pitää vain yrittää pelata tilanteen mukaan, Norja kertoi.

Kiekko-Laserin ja RoKin ottelu pelataan ensi viikon keskiviikkona (10.3.) Oulun jäähallissa, kun taas KJT TuusKin seuraava peli on samana päivänä, sillä tuusulalaiset saavat kotiottelussaan vastaansa HeKin.

» Lähetä palautetta toimitukselle