SaPKo jäi Laserin ylivoiman jalkoihin

MESTIS / Raportti
Oululainen Kiekko-Laser jatkoi vahvaa menoaan Mestiksessä, kun joukkue jyräsi tällä kertaa Savonlinnan SaPKon yli. Oululaisten voiton takeena oli vahva ylivoimapeli, sillä kamppailun kaikki neljä osumaa syntyivät miesylivoimalla.

Kotijoukkue K-Laser oli keskiviikkoillan kamppailussa koko ajan hieman niskan päällä. Viimeistelyssä joukkue ei kuitenkaan onnistunut kuin ylivoimalla, mutta pakkopelissä ladotut neljä osumaa takasivat täydet sarjapisteet.

Vierailijallakin oli oman mahdollisuutensa ottaa peli haltuun, kun Laserin pelaajia istui jäähyaitiossa parhaimmillaan kolme samaan aikaan. SaPKon ratkaisut olivat kuitenkin heikkoja, eivätkä pässipaidat saaneet luotua kovinkaan monta hyvää maalipaikkaa miesylivoimasta huolimatta.

Kun vierailijalle ei maalinteko maistunut, kääntyi ottelu kotijoukkueella. SaPKo sai pari jäähyä, ja Laser latoi kylmästi kiekon pari kertaa verkkoon ja peli oli käytännössä taputeltu.

– Meille annettiin avaimet voittaa tämä ottelu. Saimme ylivoimia, joissa
me pyörimme kulmissa emmekä toimittaneet kiekkoa maalille. Vastustajan ylivoima oli simppeliä ja helppoa, nykyaikaista jääkiekkoa kovine
syöttöineen ja laukauksineen viivasta. Jos he eivät tehneet suoraan
laukauksella maalia, niin hakkasivat riparit sisään. He tekivät juuri
sen, mitä meidän piti tehdä, huokasi SaPKon valmentaja Marko Leinonen.

– Jos edellisessä pelissä SaPKoa vastaan he opettivat meille miten
pelataan ylivoimaa, niin tällä kertaa me olimme parempia erikoistilanteissa. Olen erittäin ylpeä joukkueen alivoimapelaamisesta, hymyili puolestaan Laser-luotsi Mikko Manner.


Nättinen taiteili ottelun kolmannen osuman.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

SaPKon jäähyily koitui turmioksi

Vierasjoukkue otti avauserässä neljä kaksiminuuttista, joista kaksi tuli peräjälkeen erän loppupuolella. Kotijoukkue ei jättänyt mahdollisuutta käyttämättä, kun Jyri Junnila ampui b-pisteen kohdalta suoraan syötöstä kiekon verkkoon.

SaPKolla oli hyvä mahdollisuus ottaa peli haltuunsa toisen erän puolivälissä, kun Laser sortui jäähyilyyn. Vieraiden tällä kaudella kovaa tuhoa niittänyt ykköskenttäkään ei pystynyt luomaan kunnon tilanteita edes kahden miehen ylivoimalla.

Kuten urheilussa usein käy, momentum kääntyi hukatun mahdollisuuden jälkeen. K-Laser iski armotta erän lopun ylivoimillaan. Ensin onnistui Iiro Memonen, joka pommitti viivasta kiekon verkkoon. Pian tämän jälkeen taiteili puolestaan Jussi Nättinen, joka ohjasi ensin Markus Himangan viivavedon, ja jatkoi tämän jälkeen rauhassa hääräämistä maalin edessä nostaen lopulta limpun sisään.

Kolmannessa erässä molemmat joukkueet keskittyivät lähinnä pelailuun, eikä suurta taistelua enää nähty. Laserin Aku Joki-Erkkilä pääsi vielä kaunistelemaan komealla rannelaukauksellaan loppulukemiksi 4-0.

Laser ansaitsi voittonsa

Kotijoukkue oli keskiviikkona liikkeellä paremmalla jalalla kuin vastustajansa. Oululaiset hallitsivat ottelun tapahtumia tasaviisikoin, mikä pakotti vieraat rikkeisiin.

– Onnittelut kotijoukkueelle, joka näytti meille miten jääkiekkoa pelataan. Valmistauduimme viisi tuntia tähän iltaan, jotta saisimme hyvän pelin täällä aikaan. Nyt meillä on viisi tuntia aikaa miettiä mitä me emme
tehneet tänään, huokasi Leinonen taiston tauottua.

Laserin leirissä täydet sarjapisteet ja loppujen lopulta helpohkosti tullut nollapeli luonnollisesti lämmittivät mieltä.

– Hieno peli joukkueelta, jossa jokainen pelaaja täytti paikkansa
loistavasti. Taistelu oli sellaista luokkaa, että tuollaisella pelillä
voi voiton ansaita.

– Meidän pelin viimeisenä lukkona oli tänään Antti Rautiola, joka piti
meidät toisessa erässä Jesper Piitulaisen läpiajon nollaamalla maalin
johdossa. Saatuamme toisen maalin peli alkoi pikkuhiljaa kääntyä meille.

Laserin pelit jatkuvat lauantaina, kun Vaasan Sport saapuu Ouluun. SaPKo kohtaa samana päivänä kotihallissaan HeKin.

» Lähetä palautetta toimitukselle