TuTo pieksi Kiekko-Laserin

MESTIS / Raportti
Kahden edellisenä päivänä pelanneen kohtaaminen tarjosi peilikuvan joukkueiden edellisen päivän otteista. Kajaanissa selkäsaunan saanut TuTo pöllytti Joensuussa eilen voittaneen Kiekko-Laserin selvin lukemin.

– Kaikki meni pieleen. Se oli munaton ja surkea esitys. Anteeksi täytyy pyytää kannattajilta, jotka vaivautuivat tulemaan katsomaan peliä. Heiltä, jotka tulivat katsomaan hyvää jääkiekkoa joukkueelta, joka oli eilen Joensuussa. Tänään paikalla oli pelkät paidat, eikä yhtään pelaajaa mukana. Täysin surkea ja anteeksiantamaton esitys, Kiekko-Laserin päävalmentaja Mikko Manner latasi.

– Olen erittäin iloinen, että saimme sen nollan sarjataulukosta pois ja saimme tehtyä mukavasti maaleja. On tässä erilaisiakin fiiliksiä ollut tämän syksyn aikana, vierasjoukkueen luotsi Petri Niukkanen sanaili.

Ottelun alku oli dramaattinen, sillä jo ensimmäisen kymmenen sekunnin sisällä Kiekko-Laserissa toisen ottelunsa pelannut Antti Aarnio ei saanut kiekkoa tyhjään TuTo-maaliin. Sen sijaan vieraat käyttivät paikkansa tehokkaammin, sillä alle minuutin pelin jälkeen TuTon hyökkääjä Ossipekka Lehtonen ohjasi kapteeni Matti-Pekka Pelkosen laukauksen verkkoon.

Isännät eivät takaiskusta hätkähtäneet ja peli pyörikin enimmäkseen vieraiden kenttäpäädyssä. TuTo käytti kuitenkin paikkansa todella tehokkaasti ensimmäisessä erässä ja illan komeimmasta maalista vastasikin edellisen syöttänyt Pelkonen. Pelkonen harhautti isäntien puolustajat ja nosti tarkalla rystylaukauksella kiekon maalin kattoon ohi Kiekko-Laserin maalia vartioineen Antti Rautiolan.

Kiekko-Laser pääsi pian vieraiden toisen maalin jälkeen vihdoin peliin mukaan maalienkin muodossa, kun Jyri Junnila sai kunnian lyödä kiekon tyhjään maaliin Iiro Memosen ja Ville-Matti Koposen hienosta esityöstä. Ensimmäinen erä ei enempiä tilanteita tarjonnut, joten erätauolle mentiin isäntien hallitessa hienokseltaan kenttätapahtumia mutta vieraiden johtaessa.

– Meillä on ollut vaikeaa ja koskaan ei tiedä mitä illan aikana tulee tapahtumaan. Tänäänkin oli pelattu varmaan vain kahdeksan sekuntia, kun Kiekko-Laser loi meidän puolustuksen ja maalivahdin sohlaamisesta maalintekopaikan. Tästä 50 sekuntia ja me johdimmekin 1-0, Niukkanen kertasi ottelun alun tapahtumia.


Reunanen palkittiin ottelun parhaana pelaajana.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Yhden minuutin uinahdus

Kiekko-Laserin kapteeni puolustaja Toni Kirén sai kunnian ihastella aitiopaikalta vieraiden karkaamista tavoittamattomiin. Puolustaja hukkasi miehensä läpiajoon erän ensi minuuteilla ja Lasse Lintulan harhautukselle ei Rautiola voinut mitään. Maalia seuranneessa vaihdossa Kirén antoi Aki Keinäselle tilaa päästä virittämään hurjan pyssynsä, eikä laitahyökääjä jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä vaan laukoi tarkasti takanurkkaan.

Kiekko-Laserin otettua aikalisänsä neljännen takaiskun jälkeen isännät alkoivat jälleen saada hieman otetta pelitapahtumiin. TuTo rankaisi kuitenkin ottelun puolivälin tienoilla, kun Markus Kankaanrannan laukaus meni helposti sisään Rautiolan torjunnasta. Rautiolan urakka maalin suulla päättyi tähän ja Pekka Kankaanranta vaihdettiin veräjän suulle.

Toisen erän loppu tarjosi enää vain lukuisia jäähyjä, sillä hetken ajan molemmat joukkueet pelasivat vain kolmella kenttäpelaajalla. Lisämaaleja ei nähty isäntien hienoisesta painostuksesta huolimatta, joten toiselle erätauolle suunnattiinkin vieraiden selvässä 1-5-johdossa.

– Meidän kiekollinen peli oli niin dramaattista luokkaa ja huonoa, etten ole valovuosiin nähnyt, Manner antoi palaa omiensa otteista.

Pelailun makua

TuTo avasi muuten vaisuksi jääneen kolmannen erän jälleen maalinteolla. Sloveniasta TuToon ottelukohtaisella sopimuksella hälytetty Tommi Hannus pääsi Kiekko-Laserin puolustuksen hölmöiltyä ylivoimahyökkäykseen Lintulan kanssa ja Hannus tarjoili tyhjän maalin hienolla syötöllä, joten vieraat johtivat jo viidellä maalilla.

Erä ei suuria tunteita tai kiekollisia hienouksia tarjonnut, sillä isäntäjoukkue oli selvästi jo luovuttanut, eikä vieraillekaan lisämaalien teko enää näyttänyt maittavan. Loppulukemiksi kirjattiin kuitenkin 1-7, kun Tommi Laine pääsi erän viimeisillä sekunneilla yksin läpi ja laukoi kiekon tarkasti maaliin.

– TuTo vei kiekollista peliä ja hyökkäyspelaamista miljoona nolla. Jos tällä tavalla hyökkää miten me tänään hyökättiin niin sillä pelillä häviää joka joukkueelle aivan pystyyn. Sitä ensimmäistä helppoa syöttöäkään ei saada haltuun ja siitä vastustaja kiekottelee itsensä ylivoimahyökkäyksiin tai läpiajoihin, Manner sadatteli omiensa otteita.

– Me olemme pelanneet hyvin osan aikaa peleistä, mutta aiemmissa peleissä olemme hukanneet otteemme ja silloin peli on aina lähtenyt lapasesta. Tänään pysyimme jollakin tavalla kasassa, vaikka kaverilla olikin valtava määrä paikkoja ja vain yksi omiin on kyllä aika hurja lukema, Niukkanen summasi.

– Kaikki kunnia TuTolle, sillä he liikuttivat kiekkoa ja käyttivät isoa kaukaloa hyväksi. He pelasivat sellaista hyökkäävää kiekkoa mihin tämä laji on menossa. Meillä on näemmä siihen vielä hyvin hyvin pitkä matka, Manner lopetti jakaen kunniaa vastustajalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle