Vantaalle voitto huonollakin pelillä

MESTIS / Raportti
Villeimmissä unelmissaan jopa runkosarjan viidennelle sijalle tähyävä Kiekko-Vantaa otti jälleen askeleen lähemmäksi unelmaansa kaatamalla kotonaan Forssan Palloseuran numeroin 4-1 (1-0, 2-0, 2-1). Kotijoukkueen hienosta voitosta huolimatta ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa nähtiin kaksi pettynyttä valmentajaa, sillä oman joukkueen esitykset eivät tyydyttäneet kumpaakaan käskyttäjää.

Kiekko-Vantaa aloitti ottelun vieraitaan vahvemmin ja sai hyvän liikkeensä ansiosta illan ensimmäinen ylivoiman jo reilun puolentoista minuutin pelin jälkeen. Vantaalaisten ylivoimakuviot olivat kuitenkin ottelun alussa pahasti hakusessa, ja niinpä vieraiden Joni Sarkakallion istuessa kiinnipitämisjäähyään pääsivät FPS-pelurit yrittämään parikin kertaa maalintekoa alivoimalla. Tuomas Suomisen ja Pekka Raution yritykset jäivät kuitenkin tuloksettomiksi.

Kotijoukkueen ensimmäinen kunnon maalintekopaikka nähtiin viiden ja puolen minuutin pelin jälkeen, kun Marco Poulsen yritti syöksymällä tökätä kiekon maaliin. Kyljellään maannut forssalaismaalivahti Janne Kurikka venytti kätensä kiekon tielle, ja näin maali jäi syntymättä.

Vantaalaiset hukkasivat toisenkin ylivoimansa totaalisesti, mutta kolmas kerta toden sanoi. Ajassa 10.16 vieraiden Janne Jokila sai kaksiminuuttisen koukkaamisesta ja isäntien Jukka Hakkarainen kymmenminuuttisen sukeltamisesta. Kotijoukkue pääsi pelaamaan ylivoimaa, ja 37 sekunnin jälkeen verkko heilui. Ottelussa ahkerasti laukonut Jussi-Mikko Makkonen sai maalin takaa syötön Tuomas Tikkaselta, ja pamautti kiekon ohi Kurikan. Toinen syöttöpiste Janne Lehtiselle.

- Ajatuksissa oli pelata aktiivista kiekkoilua, mutta meidän liike ei ollut vastustajan tasolla. Kolme niin lapsellista jäähyä kuin voi olla. Ihan ok alivoimaa pelattiin, mutta sitten oli huonoa tuuria siinä, kun pakilta meni maila poikki ja hyökkääjä antoi mailan pakille. Hyökkääjän tontilta ei sitten millään pystynyt estämään laukausta, harmitteli ottelun jälkeen FPS-luotsi Mikko Sokka.

Maalin jälkeen peliin tuli lisää sykettä, mutta järkeäkin olisi saanut tulla lisää samassa suhteessa. Pääosin peli oli sekavaa ja harhasyöttöjä nähtiin turhan paljon.

- Mun mielestä oli enemmän vauhtia kuin järkeä tässä pelissä, ainakin meidän pelissä. Tuolla pelaajien pääkopassa täytyy alkaa arvostamaan helppoja pieniä asioita, helppoja pieniä syöttöjä. Tänään oli vissiin joka miehellä sellainen käsitys pelistä, että aina kun saat kiekon, niin pitää yksi tai kaksi vastustajaa harhauttaa ennen kuin voit antaa pitkän läpisyötön, ihmetteli Kiekko-Vantaan päävalmentaja Petteri Hirvonen ottelun jälkeen.

Erän loppuakin hallitsi kotijoukkue, mutta aivan loistokkaita maalipaikkoja ei nähty. Marko From ja Jussi-Mikko Makkonen kovasti yrittivät tilanteita saada aikaiseksi, mutta Janne Kurikka oli mies paikallaan. FPS pääsi erän lopussa pelaamaan kertaalleen ylivoimaa, mutta ei saanut juuri mitään aikaiseksi. Kerran huippuvireinen vantaalaismaalivahti Aku Limnell hukkasi kiekon, mutta onnistui kuitenkin sulkemaan sen alleen.

Hakkaraisen kauden ensimmäinen

Erän toisen minuutin alkusekunneilla Kiekko-Vantaa juhli hetken aikaa illan toista osumaansa, jota ei kuitenkaan hyväksytty. Juha Koivisto laukoi kiekon pömpeliin, mutta toisen vantaalaishyökkääjän seisoskeltua maalivahdin alueella maali hylättiin.

Toisen erän alussa kotijoukkue pääsi kahdesti pelaamaan miesylivoimalla, mutta tuloksetta. Avauserän tapaan Tuomas Tikkanen tarjoili jälleen maalin eteen Jussi-Mikko Makkoselle, jonka laukauksen tielle Janne Kurikka tällä kertaa ehti. Toisen ylivoiman aikana Juha Koivisto ja Jussi Erkkilä yrittivät vastaavaa kuviota, mutta tuolloinkin Kurikka oli kiekon tiellä. Vaikka Kiekko-Vantaan ylivoimapeli pyörikin ajoittain näyttävästi, pääsi FPS jälleen alivoimalla yrittämään maalintekoa. Markus Leppänen ja Jaakko Kolari eivät kumpikaan onnistuneet laukomaan kiekkoa ohi Limnellin.

Ajassa 27.11 alkoi vuorostaan kotijoukkueen jäähyily. Makkosen istuessa huitomisjäähyään sai forssalaishyökkääjä Pekka Rautio mailansa Antti Uiton laukauksen tielle, mutta epäonnekseen ohjasi kiekon päätyverkkoihin. Nelisen minuuttia myöhemmin vieraat pääsivät pelaamaan peräti kahden miehen ylivoimaa, kun 29 sekunnin välein jäähyaitioon luistelivat sekä Timo Ahonen että Jukka Hakkarainen. FPS-laukauksia sateli kohti vantaalaismaalia, mutta Aku Limnell oli kuin muuri. Uiton kovan laukauksen hän koppasi näyttävästi hanskaansa ja sai vähälukuiselta yleisöltä ansaitut aplodit.

Ajassa 34.33 Kiekko-Vantaan Petteri Hirvonen sai tarpeekseen joukkueensa esityksestä, ja otti pelaajat aikalisän ajaksi puhutteluun.

- Ennen kaikkea mä pyysin heittämään oman egon helvettiin ja ottamaan joukkueen edun huomioon. Ei sitä, että pääset taas näyttämään tyttöystävälle yhden harhautuksen ja pitkän syötön. Oli monta sellaista tilannetta, että pakki seisoo päädyssä kiekon kanssa, sillä on kahden metrin päässä sininen paita siinä lähellä ja voisi antaa helpon syötön, mutta ei! Haetaan punaviivalta joku mies, joka menee kolmen vastustajan keskellä eikä varmasti saa ikinä sitä kiekkoa haltuun. Näistä asioista puhuttiin, selvensi Hirvonen ottelun jälkeen.

Vajaa minuutti aikalisän jälkeen taululla komeilivat numerot 2-0. Jani Södö katkaisi forssalaisten huonon purkukiekon, otti tyhjät pois ja laukoi kiekon maaliin. Reilut kaksi minuuttia myöhemmin pääsi puolustaja Jukka Hakkarainen laukomaan sekavan häslingin keskeltä lukemiksi jo 3-0. Maali oli loukkaantumisten takia koko syksyn sivussa olleelle Hakkaraiselle kauden ensimmäinen.

- Toiseen erään tultiin hiukan paremmin mukaan. Tietysti jäähyjenkin myötä peli oli siihen (Vantaan) aikalisään asti meidän. Sitten kaksi niin saatanan lapsellista virhettä. Ennen kaikkea ottaa päähän, että niitä tekee sen kaliiperin miehet, joiden pitäisi ratkaista pelejä meille. Jos nyt katsoo 3-4 viimeistä peliä, niin ne on saatana samat jätkät, jotka mokailee. Niin lapsellisia virheitä ja kiekko niistä omiin. Mutta minkäs teet, kun ei ole äijiä vaihtaa, niin kaikkia on perkele peluutettava. Sille ei mitään voi. Sitten se peli olikin melkein ohi. Vastustajan on paljon helpompi pelata 3-0-tilanteessa kuin 1-0-tilanteessa, Sokka elämöi.

Kujala pilaa Limnellin illan

Päätöserän alkuminuutteja hallitsi FPS, eikä Kiekko-Vantaa päässyt kuin satunnaisiin vastahyökkäyksiin. Heti erän alussa Janne Jokila oli päästä läpiajoon, mutta päättikin viime hetkellä pysähtyä ja syöttää Toni Ronkaiselle. Kiekon kanssa maalille noussut Ronkainen ei pystynyt ohittamaan Limnelliä.

Kolmannessa erässä tunteetkin hieman kuumenivat. Siitä osoituksena Rami Hovisen ja Antti Uiton tappelunpoikanen, jonka seurauksena molemmat saivat kaksiminuuttiset väkivaltaisuudesta.

Erän jälkimmäisellä kymmenminuuttisella nähtiin parhaat maalipaikat. Kotijoukkueen Tuomas Tikkasen syötöstä Janne Lehtinen ohjasi kiekon maalin etutolppaan, ja vieraiden Tuomas Suominen laukoi läpiajonsa päätteeksi kiekon ohi yläkulman. Ajassa 54.27 FPS otti aikalisän ja maalivahdin pois. Upporikkaan ja rutiköyhän pelaaminen kostautui, sillä reilua minuuttia myöhemmin vantaalaiset juhlivat neljättä osumaansa. Janne Lehtinen otti puolustuspäässä 100-0-aloitusvoiton ja Tuomas Tikkanen kiskaisi kiekon välittömästi toisessa päädyssä tyhjänä komeilevaan maaliin. Maalista saatu syöttöpiste oli Lehtiselle jo illan kolmas.

Pitkään näytti siltä, että Kiekko-Vantaan Aku Limnell pelaa kauden toisen nollapelinsä, mutta viimeisellä minuutilla puolustaja Joni Kujala synkensi maalivahdin illan onnistumalla rikkomaan kuparisen.

- Iso asia oli, että oltiin 100-0 häviöllä maalitilanteiden hyödyntämisessä. Aika lapsellisia rääpäisyjä ne meidän maalintekoyritykset. Vastustaja voitti meidät myös maalivahtipelissä puhtaasti, kommentoi ottelun jälkeen Mikko Sokka.

- Tänään me jaksettiin puolustaa nöyrästi ja tehdä sitä kiekotonta työtä, mutta kiekollinen pelaaminen oli tänään se mikä teki tämän pelin meille vaikeaksi. Kerjättiin verta nenästämme, mutta onneksi Limnell otti koppeja niin pysyttiin hengissä, kommentoi puolestaan Petteri Hirvonen.

Kiekko-Vantaa yrittää jatkaa nousuaan ensi torstaina isännöimällä TuToa. FPS isännöi tuolloin Salamoita.

» Lähetä palautetta toimitukselle