Lohipaitojen ottelu Hokkia vastaan alkoi vantaalaisten kannalta hienosti, kun Jesse Juntheikki onnistui sivaltamaan joukkueensa avausmaalin vajaan neljän peliminuutin jälkeen. Tilannetta edelsi onnistunut kiekonriisto kajaanilaisten puolustusalueen kulmauksessa.
Kamppailun avauserä sujui pääosin melko tasaisesti. Ensimmäinen jäähy vihellettiin vantaalaisten Henrik Juntuselle, joka törmäsi hyökkäysalueella Hokkiveskari Petteri Similään. Tuomaristo tulkitsti yhteentörmäyksen estämisjäähyn arvoisesti. Linnapaidat onnistuivat ylivoiman aikana punnertamaan pelin tasoihin Veikko Karppisen iskiessä Frans Tuohimaan torjunnan jälkeen irtokiekon vantaalaisten rysään.
Ensimmäiselle erätauolle mentiin tasatilanteessa.
Kokenut kaarti ratkaisee
Toinen erä oli vierasjoukkueen hienoista hallintaa, vaikka kotijoukkuekin sai aikaiseksi muutaman tekopaikan. Erän ainoasta maalista vastasi kainuulaisten Teemu Virtala, joka onnistui läpiajotilanteen päätteeksi tintaamaan irtokiekon tolppien väliin.
Ottelun päätöserän alussa kotijoukkue punnersi pelin tasoihin Marko Tuomaisen osumalla. Vantaalaiset onnistuivat nousemaan laidasta hyökkäysalueelle ja päättämään hyökkäyksen laukaukseen. Tuomainen voitti tilanteessa Hokki-puolustajan, ehti ensimmäisenä irtokiekkoon ja sivalsi pelivälineen ohi Similän.
Ratkaisuosuma nähtiin ennen erän puoliväliä, kun Juntunen nousi b-pisteeltä lähemmäs maalia ja iski rannelaukauksella kiekon kajaanilaisten maalin etukulmaan. Hokki otti tilanteen jälkeen aikalisän. Ylärimaa lähemmäs eivät kajaanilaiset kuitenkaan onnistuneet kiekkoa toimittamaan ja näin Kiekko-Vantaa kykeni pitämään playoff-toiveen edelleen elossa.
– Kaksi erää hyviä. Maalihanat tuntuu menneen kiinni. Vantaan toinen ja kolmas maali olivat henkisesti raskaita. Onnetar ei ollut puolella, Hokki-valmentaja Petri Mattila harmitteli.
– Kokeneet miehet nousi kuvaan mukaan ja tekivät maalin mieheen, vantaalaisluotsi Samu Kuitunen kiitteli.
Vantaalaisten kausi jatkuu keskiviikkona 25.1. kotiottelulla JYP-Akatemiaa vastaan. Kajaanilaiset ovat seuraavan kerran tulessa vasta viikon päästä lauantaina, kun Peliitat matkaa Kainuuseen.