Isäntäjoukkueella oli alla kahden ottelun tappioputki, eikä tämänkertainenkaan kamppailu alkanut vantaalaisten kannalta ruusuisesti. Runsaan kahdentoista peliminuutin jälkeen oululaisjoukkue oli karannut jo kahden maalin karkumatkalle Jari Löfmanin ja Tomi Peltosen maaleilla. Molemmissa osumissa kotkapaidat pääsivät melko vapaasti iskemään aivan Mika Norjan nenän edestä kiekot sisään.
– Kaksi maalia iskettiin aivan maaliviivalta. Oman maalinedustan pelaamista ja maalivahdin rauhan varjelemista pitää parantaa, totesi vantaalaisten päävalmentaja Samu Kuitunen.
Vuodenvaihteen jälkeen ylivoimapelinsä paremmin toimimaan saanut K-Vantaa nousi kuitenkin avauserän loppupuolella maalin päähän, kun aloitusvoiton jälkeen kiekon napannut Toni Mäkiaho veti b-pisteiden välistä lähteneellä rannelaukauksella lohipaitojen avausmaalin.
Vantaalaisten parantunut ylivoima tuotti seuraavaksi tulosta hieman ennen ottelun puoliväliä, kun Olavi Vauhkosen vapaaksi pelaama puolustaja Antti Nyrhinen pääsi laukomaan ja Henrik Juntunen iski paluukiekosta kotijoukkueen tasoihin.
– Hivenen on selkeytetty ja pyritty selväpiirteisemmin ja nopeammin ratkaisuille ja maalia kohti. Alkukaudella kokoonpanot selvisivät vasta muutama tunti ennen peliä, eikä ylivoimaa voitu paljoa viisikkona harjoitella, Kuitunen selvitti parantuneen ylivoiman syitä.
Lohipaidat jatkoaikavoittoon Nyrhisen maalilla
Ottelun kolmannessa erässä kumpikin joukkue onnistui maalinteossa kerran. Riku Toivo siirsi oululaiset 3-2-johtoon erän alkupuoliskolla, survottuaan Norjan patjoihin jääneen kiekon vantaalaisten maaliin. Muutama minuutti myöhemmin Olavi Vauhkonen nosti hienolla yksilösuorituksellaan kotijoukkueen jälleen tasoihin.
Varsinaisella peliajalla ei nähty enempää maaleja ja näin ollen ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalla, jonka aikana Vantaalle paluun tehnyt Nyrhinen kruunasi iltansa iskemällä ottelun voittomaalin. Tilannetta edelsi Olavi Vauhkosen tolppaan päätynyt laukaus ja Nyrhinen onnistui sivaltamaan irtokiekon oululaisten verkkoon ja palauttamaan lohipaidat takaisin voittojen tielle.
Vantaalaisten valmentaja oli syystäkin tyytyväinen joukkueensa nousuun.
– Pitää kiittää joukkuetta, että noustiin 2-0-tilanteesta tasaan ja vielä 3-2-tilanteestakin uudestaan tasaan ja jatkoajalla voittoon. Tosi hyvä suoritus. Jos haluaa sarjassa vielä keväällä pärjätä, niin tämmöisiä nousuja pitää pystyä tekemään.
Vastaavasti K-Laserin valmentaja Mikko Manner oli varsin pettynyt joukkueensa esitykseen.
– Meidän yksi teema oli kurinalainen viisikkopeli ja muutenkin kurinalaisuus pelaamisessa. Ne pelaajat, joiden pitäisi kantaa vastuuta, niin kurinalaisuus ei säilynyt ja sitten otettiin hölmöjä jäähyjä, joista vastustaja pääsi nostamaan pelin tasoihin, totesi pettynyt Manner.
– Ehkä tämä jatkoaikamaali kuvasi hyvin meidän suoritusta tänään. Yritetään seisovin jaloin vuorotellen mennä pelaajista läpi keskialueella ja eiköhän siinä tule kiekonmenetys. Rautiola otti muutaman hyvän torjunnan ja kaikki muut vaan ihmettelevät, että ottaisiko se Rautiola vielä yhden kiinni ja äijät jätetään merkkaamatta. Olen tosi pettynyt joukkueeni suoritukseen, Manner jatkoi joukkueensa ruotimista.
Sarja jatkuu molempien joukkueiden osalta huomenna lauantaina 16. tammikuuta, kun K-Laser matkustaa Heinolaan HeKin vieraaksi ja K-Vantaan suuntaa LeKin vieraaksi Lempäälään.