Ottelun kauhun hetket nähtiin toisessa erässä, kun Kimmo Timonen törmäsi tasapainonsa menetettyään päätylaitaan. Timonen oli kontaktissa Haukka-pelaajan kanssa ja loukkasi tilanteessa nilkkansa.
- Tahaton tilannehan se oli. Ammuin rystyltä, ja siinä meni sitten vastustajan maila luistimieni alle ja nilkka väännähti. Uskon että tässä menee ennemminkin vain päiviä kuin viikkoja toipuessa. Ainakin toivottavasti niin, Timonen harmitteli taiston tauottua.
KalPan peli hermostunutta
Haukat teki ottelun alusta asti pelin kuopiolaisille vaikeaksi. Joukkue ei nöyristellyt kentällä viliseviä NHL-tähtiä. Toki kotijoukkueen lievässä hallinnassa mentiin, mutta myös järvenpääläisten hyökkäyspeli kulki.
Haukat pääsi todelliseen yllätyssaumaan ajassa 11.40, kun kuopiolaisista sekä Aki Keinänen että Juha Alastalo istuivat jäähypenkillä. Vierailija ei kuitenkaan kyennyt maalipaikkoihin kahden miehen ylivoimalla.
Kohta perään oli KalPan vuoro yrittää viidellä kolmea vastaan. Tulos oli vielä onnettomampi kuin Haukkojen, vaikka jäällä oli samaan aikaan Nashvillen Timonen ja Adam Hall sekä Philadelphian Sami Kapanen. Yksi laukaus ylivoimalla sentään syntyi, kun Timonen ampui napakasti ranteella pääypleksiin.
- Olin todella hermostunut ennen peliä, vaikka yleensä en juuri edes hermoile. En saanut ollenkaan parastani irti, ja sitten vielä tuo loukkaantuminen, Timonen tuskaili.
Aivan ponneton ei Timosen panos missään nimessä ollut. Ottelun avausmaali oli tyystin World Cupin all stars -miehen pelinluvun tyylinäyte. Timonen oli noussut vastustajan hyökkäyskulmaukseen, ja antoi siitä kovan syötön maalin eteen. Kapteeni Aki Korhosen ei tarvinnut kuin pitää lapa jäässä, ja kiekko lipui ohi hölmistyneen Blues-laina Jere Myllyniemen ohi.
- Oma suoritukseni siihen maaliin on laiha lohtu. Tärkeintä on että joukkue voitti, jääkiekkoammattilainen selvitti.
Haukoillakin oli ensierässä paikkansa. Ari Luostarinen joutui venymään yhdeksän kiekon eteen. Paras paikka siunaantui puolustaja Joni Öhbergille, mutta hänen virityksensä oli niin voimakas, että maila meni poikki. Myllyniemi torjui Haukkojen päädyssä kahdeksan kertaa pysäyttäen muun muassa Sami Kapasen kovan tykityksen alanurkasta.
Paljon ylivoimapeliä
Haukkojen ylivoimapeli toimi jo paljon paremmin toisen erän alussa, kun joukkue haki kiivasti tasoitusta Kimmo Timosen ensierän lopulla saamasta jäähystä. Aluksi Puolustaja Timo Ahonen ampui ylärimaan, mutta syntyneestä hässäkästä Marko Sakko survoi väkisin kiekon verkkoon.
Haukkojen tasoituksen jälkeen KalPa innostui esittämään ottelun parastaan. Mylläkkä oli vierailijoiden päässä melkoinen.
Ajassa 4.51 Myllyniemi oli liki mahdottoman edessä, kun Max Kenig pelasi Tomi Mustosen täysin vapaaseen tekopaikkaan. Mustonen katsoi pitkään ja hartaasti ennen kuin laukoi kiekon maalin ylänurkkaan: 2-1.
Pyöritys jatkui, ja Adam Hallin voitokkaasta aloituksesta Sami Kapanen laukoi, mutta Myllyniemi torjui mailanvarrellaan. Seuraavaksi Aki Korhonen pääsi läpiajoon, mutta Myllyniemi pelasti jälleen komeasti.
Ajassa 35.57 Haukat pääsi viiden minuutin ylivoimaan, kun KalPan hyökkääjä Tomi Mustonen osui mailallaan vastustajaa kasvoihin. Mustonen sai automaattisen pelirangaistuksen.
Mustosen jäähyn aikana syntyi tilanteita molemmissa päädyissä. Aluksi Tatu Miettinen oli vähällä siirtää Luostarisen torjuman kiekon omaan maaliin, sitten Sami Kapanen ampui vastahyökkäyksestä ylärimaan. Haukkojen Petja Pietiläinen pääsi yksin läpi, mutta ampui yli. Myös Jaska Vilen pääsi nokikkain Luostarisen kanssa mutta hän kaatui kesken yrityksensä.
Toisessa erässä ei enempää maaleja syntynyt, ja näin erätauolle lähdettiin 2-1-lukemista.
Jännittävä kolmas erä
Kolmannessa erässä maaliverkot pöllysivät ahkerasti. Pelaaminen oli huolimatonta puolin ja toisin, ja maalipaikkoja syntyi.
Hanakasti syöttöjä puolustuksen selustassa läpi ottelun kärkkynyt Jaska Vilen pääsi täysin vapaaseen läpiajoon ja ampui harkiten ylänurkkaan ajassa 46.04. KalPa-puolustuksessa Jermu Pisto ja Matti Kuusisto oli yllätetty täydellisesti kuin myös maalivahti Ari Luostarinen. Vilenille komean syötön tarjoili puolustaja Fredrik Vara.
KalPan toiveita nostatti uudestaan Kasper Kenig, joka löysi kiekon mentävän aukon Myllyniemen suojuksista hillittömässä maalinedushässäkässä. Adam Hall siirsi ylivoimalla KalPan jo ratkaisevan tuntuiseen 4-2-johtoon, mutta Haukka-pelaajien päät eivät painuneet.
KalPa keskittyi yleisön mieliksi hyökkäyspeliin, ja Haukoille avautui maalipaikkoja. Kiekko menetettiin hyökkäyspäässä, ja vierailijat karkasivat ylivoimahyökkäykseen. Yhdistelmän päätti Jussi Salmi Harri Alakotilan ja jo toistamiseen maalitilannetta tekemässä olleen Timo Ahosen syötöistä.
Vain kaksi minuuttia edellisestä ja Juha Jussilin toi Haukat tasoihin Luostarisen torjumasta paluukiekosta. Yllätys velloi ilmassa.
Tähtien varjossa vähälle peliajalle jäänyt KalPan nelosketju kuitenkin päästi kuopiolaiset piinasta. Aki Korhonen sai toisen tehopisteensä syöttämällä Saku Kekäläisen vetopaikkaan. Kekäläinen laukoi totutun kovasti, ja yläputken kautta kiekko löysi tiensä Myllyniemen selän taakse.
Ottelun viimeisellä minuutilla Haukoilla oli vielä hyvä paikka tasoittaa, kun sekä Samuli Suhonen että Sami Kaartinen saivat kakkoset mieheen. Haukat tahkosi kuudella kolmea vastaan ilman Myllyniemeä, mutta KalPan johto kesti.
Jälkitunnelmia
KalPan ja Haukkojen väilinen kamppailu oli rikkonainen – tai erityisen rikkonaisena ottelun näki ainakin päätuomari Marko Virolainen. Ensimmäiset kymmenen minuuttia mentiin ilman jäähyn jäähyä, vaikka rumiakin otteita nähtiin. Tämän jälkeen pienimmistäkin rikkeistä tuomittiin vähintään pikkukakkonen. Lauantai-illan väännössä jaetut 59 jäähyminuuttia olivat jokaisen paikallaolijan mielestä liikaa.
Kuopiossa otteluvalvojat ovat puolustaneet miehekkäästi tuomarityöskentelyä tähän asti, mutta nyt erotuomaritarkkailija Rauno Piiroinen ei hänkään enää kyennyt tuomarin otteita kehumaan.
- Jaa-a. No ottelun alku oli kaiken kaikkiaan hankala. Näytti siltä että tuomari ei saanut arvostusta pelaajilta. Virolainen lähti tuomitsemaan tiukalla linjalla, mutta se ei sitten pitänytkään, Piiroinen nöyrtyi.
Joukkueiden valmentajat eivät lähteneet tuomarilinjaa arvioimaan. Haukkojen Jan Lehti oli varsin murtunut ja vaitonainen mies.
- Ei pysty oikein vielä tässä kohtaa hirveästi analysoimaan. Vitutus on niin suuri, Lehti tuskaili.
- Lähtöasetelma oli jo loukkaantumistenkin vuoksi huono tulla suurta KalPaa vastaan. Ennen peliä oli pelonsekaisia tunteita. Mutta pojat taistelivat hienosti. Mielestäni olisimme ansainneet vähintään yhden pisteen, Lehti päätti.
KalPan Mika Pieniniemi heittäytyi myös tunteikkaaksi.
- Yleisö näki kaikki draamaan kaaret. Yleisö oli ehkä suurin syy siihen, että me jännitimme. Tehtiin paljon töitä, mutta herää kysymys, että oliko tekeminen järkevää.
- 4-2-tilanteessa aikalisä, jossa todettiin ettei mitään hätää. Sitten heti 4-4 ja tuntui että se on siinä. Tämä saattaa tuntua Janista pahalta, mutta minusta tuntui Kekäläisen maalin syntyessä, että oikeus voitti, Pieniniemi sanoi.