KalPalle pisteet vauhdikkaassa kamppailussa

MESTIS / Raportti
KalPa ja vierasjoukkue KJT tarjosivat kuopiolaisyleisölle ja paikalle saapuneelle maajoukkueen päävalmentaja Hannu Aravirralle vauhdikkaan ja edustavan näytöksen Mestis-kiekkoa. Ottelua hienokseltaan hallinnut KalPa oli maalien viimeistelyssä maalivahtiongelmista kärsivää vierastaan himpun verran terävämpi ja niinpä loppunumerot kirjattiin KalPalle 4-2 (1-2,1-0,2-0). Ottelun voittomaalin laukoi KalPan tehopakkaus Jarno Niinimäki.

Kotijoukkue tuli ensimmäiseen erään kovalla sykkeellä ja peli pyörikin ensimmäisten minuuttien ajan lähinnä KJT:n puolustuspäässä. Varsinkin KalPan ykkös- ja kakkoskentälliset, eli Antti Riekkisen ja Tatu Miettisen johtamat viisikot, loivat hyvät mylläkät Mika Nymanin vartioimalle maalille. Erän edetessä myös vieraat nostivat luisteluaan ja pääsivät hyvin peliin mukaan KalPan kuitenkin hallitessa erää.

Erän puolen välin tienoilla KalPa loi edelleen vaarallisia paikkoja KJT-maalille, mutta Nyman esti kuitenkin mm. röyhkeästi maalille nousseen Matti Tiihosen yrityksen. 12 minuutin kohdalla kotijoukkue onnistui kuitenkin yllättämään Nymanin, kun KalPa-pakki Antti Hintikka laukoi kiekon suoraan Antti Riekkisen b-pisteen aloitusvoitosta KJT-maalin alanurkkaan. KalPan riemua kesti vain 45 sekuntia, kun KJT rankaisi KalPan oman pään sekoilusta. Viimeistelijänä toimi siniviivalta tyhjään maaliin osunut Ossi-Petteri Grönholm, jolle tilanteen loppuun saakka seurannut Iippo Suutarinen tarjoili syötön.

KJT:n maalin jälkeen kumpikin joukkue pääsi koittamaan ylivoimansa tehokkuutta. Ensin vielä viime kaudella KalPan A-junioreita edustanut Toni Hälinen otti kaksiminuuttisen korkeasta mailasta. KalPan ylivoima kuitenkin yskähteli ja niinpä KJT:n Miikka Lindholm oli päästä kokeilemaan KalPan maalivahti Juha Kauhasen torjuntataitoja läpiajossa. KalPan onneksi hyökkääjäkaksikko Antti Riekkinen-Jani Väänänen saivat viime hetkellä koukittua Lindholmia sen verran, että mies ei saanut kunnon laukausta aikaan.

Myöskään KJT ei ihmeitä ylivoimallaan esittänyt, mikä varmasti osaksi johtui KalPan koko kauden hyvin toimineesta alivoimapelaamisesta. Heti KalPan jäähyn loppumisen jälkeen vieraiden terävästi esiintynyt Iippo Suutarinen hassutti KalPa-puolustuksen ja maalivahti Juha Kauhasen komean nousunsa päätteksi ja vei näin vieraat maalin johtoon vajaa minuutti ennen erätaukoa.

Pekkarinen nostaa KalPan tasoihin

Toisen erän alussa vuorostaan KJT tuli terävämmin peliin halliten ensimmäisiä minuutteja. Lähimmäksi maalia pääsi Miikka Lindholm, joka täräytti hyvin rakennetun hyökkäyksen päätteeksi tulisen vetonsa tolppaan. KJT sai vielä mahdollisuutensa erän puolivälin molemmin puolin, kun se pääsi kahdesti pelaamaan yhden miehen ylivoimaa. Ennen jäähyjä peliin mukaan nousseen KalPan alivoimanelikko ja viimeisenä lenkkinä Kauhanen kesti kuitenkin helposti KJT:n painostuksen. KJT:n jälkimmäinen ylivoima keskeytyi Jani Taanosen estämisestä ottamaan jäähyyn 33 sekuntia ennen aikojaan.

KalPa pääsi siis pelaaman ottelussa toisen kerran ylivoimaa, joka tällä kertaa tuotti tulosta. Kotijoukkueen tasoitusosuman laukoi siniviivalta Veli-Pekka Pekkarinen. Oivaan iskuun kauden edetessä päässeen Pekkarisen maalin syöttäjäksi merkattiin Antti Riekkinen ja hetkeä aiemmin jäähyboksista kentälle palannut Jarno Niinimäki. Maalia seurasi KJT:n vahva jakso, joka ei tuottanut tulosta kuten ei myöskään KalPan erän loppupuolella pelaama ylivoima. Kolmanteen erään mentiin siis tasatilanteessa 2-2.

KalPa karkaa vierailta

Kolmannessa erässä ei enää edellisten erien kaltaista vauhtia nähty, mutta vastapainoksi kiekko pysyi, ainakin kotijoukkueen osalta, napakammin pelaajien lavassa ja myös harhasyöttöjä nähtiin vähemmän. Erän kolmannella minuutilla KalPan kolmos- ja nelosketjun "yhdistelmä" pyöritteli seisovien järvenpääläisten keskellä 3-2 -osuman, jonka laukoi KalPan sinistä kypärää Marko Ahosillan loukkaantumisen takia kantanut Jarno Niinimäki. Neljä minuuttia myöhemmin hyvän otteen pelistä saanut KalPa siirtyi kahden maalin johtoon, kun Saku Kekäläinen tarjoili maalin takaa näyttävän syötön Tuomo Litmaselle, joka laukoi helpon näköisesti kiekon ohi Nymanin.

Erän puolen välin jälkeen kotijoukkue pelasi sekavan ylivoiman, joka keskeytyi Jani Väänäsen korkeasta mailasta saamaan 2+2 minuuttiseen ajassa 55.18. KJT pääsi siis pelaamaan 3 minuuttia ja 40 sekuntia ylivoimaa. Järvenpääläiset onnistuivatkin luomaan useita vaarallisia paikkoja Kauhasen maalille, mutta viimeistelyn ontuessa hyvin taistellut KalPa vältti takaiskut. Yleisö odotti, että järvenpääläisten valmentaja Seppo Repo olisi vetänyt Mika Nymanin pois maalilta hyvin pyörineen ylivoiman aikana, mutta näin ei syystä tai toisesta tapahtunut. Nyman pysyi maalillaan ottelun viimeiselläkin minuutilla KalPan puolustuspäässä olleesta aloituksesta huolimatta.

Lopuksi

Pirteästi esiintyneessä kotijoukkueessa riitti onnistujia. Hyökkääjistä vahvinta peliä esittivät alati KJT-pakkien riesana ollut Jarno Niinimäki (1+1), hyviä "pommeja" jaellut Sami Simonen sekä kokonaisuudessaan ykkösketju Jani Väänänen - Antti Riekkinen - Saku Kekäläinen, josta varsinkin alakanttiin kauden aloittaneen Väänäsen otteet olivat varsin lupaavia. Puolustuksessa yli muiden oli kokenut pakkipari Antti Hintikka - Veli-Pekka Pekkarinen, josta molemmat onnistuivat maalinteossakin. Maalissa Kauhanen pelasi KJT:n ensimmäisen osuman "seikkailusta" huolimatta varman ja hyvän pelin.

KalPan kokoonpanosta puuttuivat hyökkääjät Vesa Reinikainen (olkapää), Marko Ahosilta (kylki), Ville Luoma (reisi) ja armeijakiireiden vuoksi puolustaja Juho Kuronen. Ahosilta ja Luoma saatetaan nähdä jo lauantain vierasottelussa, joiden lisäksi myös KalPaan paluun tehnyt Mikko Honkonen saattaa palata tositoimiin lähiaikoina.

Vierasjoukkueesta maininnan arvoisia ovat ykkösketjun Jaska Vilen ja Miikka Lindholm sekä kakkosketjun Iippo Suutarinen ja Matti Luoma. KJT:n maalia vartioinut Mika Nyman selvisi vähintäänkin tyydyttävästi iltapuhteestaan. Nyman on tuli maanantaina paikkaamaan KJT:n kovia kokenutta maalivahtiosastoa. Alkukauden Suomi-sarjaa Heinolassa pelannut Nyman vahvistaa joukkuetta ainakin lauantain Jukurit-pelissä, jonka jälkeen hänen jatkoa tarkastellaan uudelleen. KJT:n valmentaja Seppo Revon mukaan tieto "ykkösmaalivahti" Jaakko Suomalaisen olkapäävamman vakavuudesta saadaan todennäköisesti torstaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle