Teurastus telkkarissa

MESTIS / Raportti
Voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä, kun KalPa ja Sport kohtasivat torstaina Niiralassa. Latautunut ja nälkäinen kotijoukkue tuuletteli helpon 7-2(4-0,1-2,2-0) -voiton tv-kameroiden läsnäollessa.

Torstai-illan huumaa ja kiihkeää kaksintaistelua ei koettu, kun suurimmat liigakandidaatit kohtasivat neljännen kerran tällä kaudella. Ottelulla oli molemmille suuri merkitys; Sport janoaa kotietua ja KalPa runkosarjan voittoa. Sportin tahto ja taistelutila näyttivät kuitenkin olleen totaalisesti kateissa. Kotijoukkue puolestaan pelasi yhden kauden parhaimmista otteluistaan.

Jo ottelun alkuhetket näyttivät, mitä tulevan pitää. Ensimmäistä maalia ei tarvinnut odottaa kuin 42 sekuntia. Ville Hämäläinen voitti aloituksen, Aki Keinänen siirsi viivaan Juho Kuroselle, joka laukoi maalille. Piristyneitä otteita esittänyt Marko Ahosilta ohjasi hienosti kiekon maaliin, ja peli oli 1-0. Seuraava maali syntyi vain pari minuuttia myöhemmin. Markus Jämsä otti keskialueella turhan kampitusjäähyn. Mustapaitojen ylivoima pyöri puoli minuuttia ennen kuin punalamppu paloi toistamiseen Marko Härkösen selän takana. Upean kuvion jälkeen Juha Alastalo pääsi maalin kulmalta lyömään irtokiekon lähes tyhjään Sport-maaliin.

2-0-maalin jälkeen oli vierasjoukkueella mahdollisuus nousta peliin mukaan, kun Aki Keinänen sai kahden minuutin rangaistuksen. Kotkapaitojen ylivoima oli kuitenkin huonoa, ainoan laukauksen kohti maalia sai aikaan Olli Hällförs. Seuraavat minuutit jatkettiin kotijoukkueen komennossa, Sport tuntui olevan valovuoden jäljessä jokaisella osa-alueella.

3-0-maali syntyi hieman avauserän puolen välin jälkeen. Vierasjoukkueen Kim Nabb otti turhan ja helpon jäähyn törmättyään mustapaitojen maalivahti Ari Luostariseen. Tälläkin kertaa mustapaitojen ylivoimaviisikko jauhoi puolisen minuuttia, ja kiekko oli jälleen Sportin maalissa. Aki Korhonen tarjosi maalin takaa, ja Saku Kekäläinen siirsi suoraan syötöstä KalPan jo kolmen maalin johtoon. Kotijoukkue iski ensimmäisen erän lopussa vielä kertaalleen. Pienen pyörityksen jälkeen Aki Keinänen pääsi käsiksi irtokiekkoon ja siirsi varmasti KalPan jo 4-0-johtoon.

Avauserä oli yksi parhaista, mitä Kuopiossa on tällä kaudella nähty. Kotijoukkue kerta kaikkiaan tyrmäsi vaasalaiset aktiivisella pelaamisellaan. KalPan päävalmentaja Mika Pieniniemi jakoi kiitosta kotijoukkueen pelaamiselle avauserässä. Pieniniemi oli tyytyväinen niin kiekolliseen kuin kiekottomaan pelaamiseen.

- Erä oli yhteisen historiamme paras. Kiekko liikkui, miehet liikkui, kaikki tuntui toimivan. Tehtiin hyvin töitä ja saatiin Sportin kärkimies ulos tilanteista. Pieniniemi kommentoi avauserää.

- Eka erä oli meiltä todella huono. Ei oltu alkuunkaan hereillä. Jotenkin oli tyhjä olo jo otteluun lähdettäessä, Sportin käskyttäjä Mikko Manner kommentoi.

Sport vaihtovirheellä maalin makuun

Avauserän jälkeen Sport vaihtoi maalivahtia, kahden viimeisen erän ajan torjuntavastuun kantoi Håkan Danielsson. Marko Härköstä on turha avauserän osumista syyttää, vaikka Härköselläkään ei aivan paras päivä ollut.

Toinen erä lähti hieman tahmeasti liikkeelle. Sekä kaukalossa että katsomossa ottelun uskottiin jo ratkenneen kotijoukkueen hyväksi. KalPan hallinta kuitenkin jatkui läpi toisen erän. Ensimmäisten minuuttien paras maalipaikka siunaantui ylivoimalla Tatu Miettiselle, jonka laukauksen 3-1-hyökkäyksessä Danielsson kuitenkin selvitti helposti.

Sportin otteista loisti pitkin ottelua kurittomuus. Joukkue otti ottelun aikana tukuttain turhia jäähyjä. Kotkapaidat päästivät kotijoukkueen 5-3-ylivoimalle, kun toista erää oli pelattu noin viisi minuuttia. Ensiksi Pete Suonpää sai jäähyn poikittaisesta mailasta, ja minuuttia myöhemmin Juha Salmu otti turhan kampitusjäähyn KalPan ylivoiman jauhaessa kuvioitaan. Kotijoukkue ei tälläkään kertaa jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä. Aki Keinänen ja Ville Hämäläinen juonivat poikittaisyötöillään KalPan jo 5-0-johtoon, maalintekijä oli jälleen Keinänen. Pirteästi pelanneella Keinäsellä oli hetkeä myöhemmin tilaisuus hattutemppuun, mutta puolittainen läpiajo epäonnistui Sport-puolustajan ehtiessä häiritsemään laukausta.

Toisen erän ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat selvää kotijoukkueen hallintaa. Vaasalaiset eivät tahtoneet saada aikaan ainuttakaan kontrolloitua hyökkäystä. Erän puolivälin jälkeen Sport kuitenkin hetkellisesti piristyi. Ensiksi Vesa Myllyaholla oli loistopaikka avata joukkueensa maalitili, mutta Ari Luostarinen torjui upeasti. Hetkeä myöhemmin Sport onnistui. Vesa Myllyahon syötöstä Kasper Kenig polki läpiajoon ja ujutti varmasti kiekon Ari Luostarisen selän taakse. 5-1-kavennusmaali herätti paljon vastarintaa kuopiolaisissa.

- Meidän silmälasiemme läpi tilanne oli selkeä vaihtovirhe, kommentoi Mika Pieniniemi.

- Selvältä vaihtovirheeltä haiskahti, Mikko Manner myönsi.

- Pillin olisi pitänyt soida, totesi erotuomaritarkkailija Piiroinen.

Vaihtovirhehän tilanne kieltämättä oli. Kasper Kenig hyppäsi kaukaloon kuopiolaispuolustuksen selän taakse, kun Kenigin vaihtomies oli vielä kaukana vaihtoalueesta. Myös kuopiolaispuolustaja Pekka Parviainen voi ottaa osan maalista harteilleen, Parviainen viiletteli alivoimatilanteessa lähes vastustajan siniviivalla, kun Kenig luisteli karkuun.

Vierasjoukkueen seuraavaa maalia ei tarvinnut odottaa kuin pari minuuttia. Teemu Somppi otti laidassa erittäin tyhmän estämisjäähyn, ja vierasjoukkue teki näyttävän ylivoimamaalin. Pete Suonpää ja Teemu Kuusisto alustivat, kun puolustaja Juha Salmu ampui komeasti yläkulmaan. Seuraavat minuutit mentiinkin tasatahtia, Sport jopa hienokseltaan hallitsi peliä. Yhtään vaarallista maalipaikkaa vierasjoukkue ei kuitenkaan loppuerän aikana pystynyt luomaan.

Sport luokkaretkellä

Kolmanteen erään lähdettiin hieman sekavissa tunnelmissa. Kotijoukkue oli hallinnut ensimmäistä kolmeakymmentä minuuttia mielin määrin ja latoi viiden maalin johdon. Toisen erän lopussa Sport kuitenkin käytti vähät maalipaikkansa hyödyksi ja nousi kolmen maalin taka-ajoasemaan.

KalPa kuitenkin näytti heti kolmannen erän alussa epäilijöilleen. Ville Hämäläinen heitti upean lättysyötön omalta siniviivalta aina hyökkäyssiniselle asti. Marko Ahosilta käytti nopeuttaan hyväksi ja karkasi läpiajoon. Ahosilta ujutti kiekon Danielssonin jalkojen välistä maalin, ja peli oli ratkaisevan tuntuisesti jo 6-2.

Seuraavat minuutit pelattiin sekavaa keskialueen kiekkoa joukkueiden odotellessa päätössummeria. Molempien joukkueiden liike tuntui loppuvan. KalPa kuitenkin iski päätöserässä vielä kertaalleen. Aki Korhonen syötti maalin takaa Tatu Miettiselle, joka siniviivan tuntumasta laukoi helpohkosti kuopiolaiset jo 7-2-johtoon.

Viimeiset minuutit surffailtiin päädystä päätyyn. Kotijoukkue loi edelleen parhaat maalipaikat. Aki Korhonen kilautti kiekon ylärimaan ja Aki Keinänen veti viime sekunneilla kiekon täpärästi ohi Sport-maalin. Pisteet siis jäivät Kuopioon murskalukemin 7-2.

Voittajasta ei ollut tänään epäselvyyttä. KalPa suorastaan nöyryytti vaasalaisvieraitaan, jotka olivat yllättävän vaisuja. KalPa kontrolloi kiekollista pelaamista lähes koko ottelun ajan, vain toisen erän puolivälissä kotijoukkueelle tuli pienoinen taantuminen.

Myöskään loukkaantumisilta ei ottelussa vältytty. Kotijoukkueesta keskushyökkääjät Sami Salonen ja Vesa Reinikainen joutuivat jättämään pelin kesken. Vammojen vakavuudesta ei ole vielä varmaa tietoa. Salonen itse vähätteli loukkaantumistaan ottelun jälkeen, mutta kuopiolaisten lääkäri Olavi Airaksinen kertoi Salosen torstaisen playoff-avauksen olevan vaarassa. Reinikaisen vamman vakavuudesta ei ole tietoa, mutta Reinikainen saatetaan nähdä jo lauantain Hokki-ottelussa. Vierasjoukkueesta Kristian Hjerppe ja Pete Suonpää poistuivat kesken ottelun pukuhuoneen puolelle, myöskään vaasalaiskaksikon loukkaantumisten ei pitäisi olla vakavia.

Lehdistötilaisuudessa nähtiin tyytyväinen kotijoukkueen valmentaja. Sportin päävalmentaja Mikko Manner puolestaan ihmetteli omiensa lepsua pelaamista.

- Ensimmäinen erä oli meiltä loistava. Toisessa erässä pelaaminen vähän hyytyi. Otettiin pari turhaa jäähyä ja päästettiin vastustaja osittain peliin mukaan, KalPan valmentaja Mika Pieniniemi kommentoi.

- Kolmanteen erään haluttiin saada ensimmäisen erän liike ja osittain siinä onnistuttiin. Kolmatta erää hieman sotki se, että jouduttiin pelaamaan kahdella sentterillä, Pieniniemi jatkoi.

- Esitettiin tänään kypsää kiekkoa, olen joukkueeseen erittäin tyytyväinen, Pieniniemi jakoi kiitosta.

- Oltiin tänään kuin luokkaretkellä, Manner hauskuutti lehdistötilaisuudessa.

- Meillä oli pari hienoa voittoa alla Hermeksestä ja Jukureista. Jätkät vaan luuli, että Härkönen taas pelastaa meidät, mutta ei se aina niin mene, Manner jatkoi.

- Tässä oli viikon tauko alla, alkuviikon harjoittelu oli huonoa. Jo harjoituksissa asenne huono. KalPan tasoisen joukkueen pitäisi sytyttää, Manner kertoi.

- Ensimmäinen erä oli surkea, toisessa erässä pieni toivo heräsi, mutta kolmannen erän merkkausvirheet sammutti toivon lopullisesti, loppu oli silkkaa kosmetiikkaa. KalPa oli tänään kaikessa parempi, Manner tunnusti.

Joukkueet jatkavat urakointiaan lauantaina sekä maanantaina. KalPa kohtaa lauantaina kotikentällään Kajaanin Hokin sekä maanantaina päätöskierroksella Vantaalla Kiekko-Vantaan. Sport puolestaan matkustaa lauantaina Turkuun, jossa vastaan asettuu karsintoihin valmistautuva TuTo. Päätöskierroksella Sport kohtaa kotiareenallaan Kirkkonummen Salamat.

» Lähetä palautetta toimitukselle