Ottelun kaksi ensimmäistä erää toimivat oivana kiekkoviihteenä runsaslukuiselle yleisölle, mutta päästyään kahden maalin johtoasemaan Jukurit jäädytti pelin totaalisesti. Kolmannessa erässä vierasjoukkue ei karvannut, eikä muutamaa harvaa kertaa lukuunottamatta hyökännyt lainkaan. Yleisöystävälliseksi sen keskialueen puolustuslinjaa ei voi kutsua, mutta erittäin tehokkaasti se toimii.
- Kun kolmanteen erään pääsee johtoasemassa, niin eihän siinä ole muuta tehtävää kuin säilyttää johto. Saimme runsaasti jäähyjä, mutta alivoimamiehet taistelivat hyvin, kuvaili Risto Dufva voiton saloja.
KooKoo haki kavennusta päätöserässä vimmatusti, mutta onnistui vain aniharvoin läpäisemään keskialueen Mannerheim-linjan.
- Jukurit on johtoasemassa todella hyvä. Kyllä siellä kaverit yrittivät ihan täysillä, kotijoukkueen Reijo Mansikka kommentoi.
Isännät pääsivät viimeisen kaksikymppisen aikana yrittämään miesylivoimalla neljästi, mutta kovin lähelle maalia joukkue ei päässyt kertaakaan. Viimeiset puolitoista minuuttia KooKoo pelasi jopa kahden miehen ylivoimalla, kun Jaakko Suomalainen oli vaihdettu kenttäpelaajaan. Jukuripuolustus sai kuitenkin selvittää tilanteet suhteellisen rauhassa. Timo Nurmbergia kaipailtiin kapellimestariksi eri puolilla hallia.
- Ylivoimapelimme oli hakemista. Meillä ei ole siihen selvää ykkösnyrkkiä. Pelaajista vain Mäkelän Janne saa jotain aikaan, kun muut vain suunnittelevat ja höpöttävät. Ei se hirveän monimutkaista ole: tarpeeksi vaan liikettä maalille ja vetoja. Meiltä puuttuu ylivoimapyörittäjä, Mansikka myönsi.
Laakso upottaa rankkarin
Ottelun ensimmäiset vedot lähtivät KooKoo-pakki Simo Mälkiän lavasta. Antti Karhula voitti kaksi peräkkäistä hyökkäyspään aloitusta, ja Mälkiä laukoi heti hyvän maskin takaa. Jukurien maalia vartioinut Mikko Strömberg selvisi kuitenkin kunnialla. Avausmaalista vastasi sen sijaan Jukurit, ensimmäisestä paikastaan. Kouvolalaisten kakkosketju ei pärjännyt kulmaväännössä, ja Jukurit rakensi mylläkän maalin eteen. Lopulta Aku Joki-Erkkilä sivalsi kiekon ohi Jaakko Suomalaisen.
KooKoo lisäsi takaiskun jälkeen vauhtia entisestään. Ensin ykköskenttä järjesti melkoisen pommituksen kohti Strömbergiä ja muutamaa vaihtoa myöhemmin numerot olivat tasoissa. Antti Huuhka ja Joose Lipponen järjestivät hienosti loistopaikan Janne Mäkelälle, joka tälläsi kauden neljännen maalinsa parhaasta laukaisupaikasta.
Jussi Pertun vihellettyä lyhyen ajan sisään kolme jäähyä, pääsi Jukurit jopa lähes minuutiksi kahden miehen ylivoimalle. Maalia se ei saanut aikaan, mutta ote siirtyi sille koko loppueräksi. Aivan erän loppuhetkillä johtomaalia tarjottiin kummallekin joukkueelle. Ensin Antti Laakso pääsi nokikkain Suomalaisen kanssa, muttei onnistunut ohittamaan molaria, vaikka aikaa riitti. Hetkeä ennen summeria Ossi Louhivaara ja Teemu Timoskainen puolestaan karkasivat 2-1-hyökkäykseen, mutta tuloksetta.
- Ensimmäinen erä oli meiltä heikoin, mutta toinen jo huomattavasti tasapainoisempaa, Dufva kertoi.
Toisen erän alku oli kuitenkin melkoista KooKoon pyöritystä. Ensin Reino Soijärvi pääsi onnekkaan pomppukiekon jälkeen läpi, mutta kuin ihmeen kaupalla maali varjeltui. Vähän myöhemmin Kattelus kampesi väkisin maalin eteen, mutta Karhula ei osunut takatolpalle tulleeseen syöttöön. Heti sen jälkeen Jukurit oli iskeä salaman lailla, kun Joki-Erkkilä lähetti omalta alueelta pitkän vapauttavan syötön kohti KooKoo-maalia. Tomi Lindfors ei kuitenkaan saanut kiekkoa haltuunsa.
Kotiyleisön kannalta hyvältä näytti vielä hetkeä myöhemminkin. Teppo Tuomanen, joka vaihtoa aiemmin oli jäänyt todella pahasti Ossi Louhivaaran puhtaan jyräyksen alle, joutui rikkomaan jäähyn arvoisesti Louhivaaran tuotua kiekon maalille vahvasti. Ylivoimalla kävi kuitenkin nolosti. Janne Mäkelä antoi harhasyötön siniviivalla, ja Kaakon Kulman Kiitäjäksi kutsuttu Olli Sipiläinen polki vastustamattomasti karkuun. Läpiajon katkaisi vasta jalkoihin syöksynyt puolustaja. Jussi Perttu risti oikeutetusti kätensä ja Antti Laakso asettui laukomaan rankkaria. Viime kaudella 24 kertaa osunut Laakso veti kiekon ammattimiehen varmuudella sisään.
- Laakson tekemä harvinainen rangaistuslaukausmaali oli todella tärkeä, Dufva kiitteli luottomiestään.
KooKoon vaikeudet jatkuivat, kun Reino Soijärvi sai päähän kohdistuneesta taklauksesta 2+10 minuuttia ja ketjuja jouduttiin rukkaamaan. Paikkoja se loi edelleen. Ennen pelin puoltaväliä Antti Huuhka laukoi hyvästä paikkaa veskarin räpylää hipoen yli ja vähän myöhemmin Joose Lipponen ylärimaan. Jukureiden paras paikka avautui Samuli Piiroiselle, joka pääsi laukomaan avopaikasta purkukiekon pompittua lapaan. Suomalainen torjui kuitenkin vahvasti.
Markku Erholzin jäähyn aikana Olli Sipiläinen oli karata toistamiseen alivoimalla. Mies ajautui kuitenkin laitaan ja yritti tehdä ruuhkaa. Tasapuolisesti viheltänyt Perttu vihelsi katsojia kummastuttaen tilanteesta KooKoolle rangaistuksen. Aivan ylivoiman viime sekunneilla Esa Hämäläisen tarkka ja tulinen veto ohitti Suomalaisen.
- Tasakentällisin pelatessa meillä ei ollut hätää, mutta toisen erän erikoistilanteet käänsivät pelin Jukureille, myönsi Mansikka.
Kahden maalin johtoasemassa Jukurit luovutti suosiolla pelinhallinnan KooKoolle, joka oli pakotettu iskemään kiekon keskialueelta päätyyn kerta toisensa jälkeen. Viimeiset tekopaikkansa se sai ylivoimalla toisen erän lopussa, kun Mäkelä ja Huuhka pääsivät kokeilemaan Strömbergin virettä.
Jukurit eurokentille
Kaukalossa nähtiin tänään kaksi hyvää joukkuetta. Ensimmäisten 35 minuutin ajan katsojilla riitti ihasteltavaa taklauksissa ja vauhdikkaissa hyökkäyksissä, mutta loppu oli kieltämättä melkoista puuroa. Jukurit pelasi riskitöntä peliä, ja teki sen hyvin. Tuomanen-Erholz -paria lukuunottamatta vierasjoukkueen puolustus oli virheetön. Erityisen vahvasti esiintyi kaksikko Hämäläinen-Kallioinen. Joukkueen hyökkääjistä ahkerin oli yhdeksän kertaa laukonut Laakso, jolle ei tärkeästä rankkumaalista huolimatta aivan paras päivä kohdalle osunut. Kouvolalaisille tuttu Tomi Lindfors oli yhä nopea, muttei päässyt maalipaikkoihin.
Mikkeliläismaalivahti Strömberg pelasi varman pelin. Varsinkin toisessa erässä mies teki muutaman loistotorjunnan, jotka osoittautuivat yhdeksi ottelun ratkaisevaksi tekijäksi. Myös toisessa päässä pelannut Suomalainen onnistui hyvin, vaikka joutuikin antautumaan kolmesti. KooKoon puolustajista erottui parhaiten kaksikko Mälkiä-Lindström. Pakkipari laukoi yhteensä yksitoista vetoa, tosin tuloksetta. Kolmoskentän ohella hyökkääjistä ahkerimmin yrittivät Tatu Kattelus ja Ossi Louhivaara. Louhivaaran ohella myös Mikko Mattila ansaitsee kehut kovista taklauksistaan.
Jukurit lähtee huomenna kohti Continental Cupin pelejä.
- Kouvolaan ei tarvitse passia tai vaihtaa rahaa. Sovimme, että keskitymme täysillä tähän matsiin. Pieni kysymysmerkkihän toki ennen ottelua oli se, että meiltä on tärkeitä miehiä sivussa, Dufva valotti.
- Petri Lehtosella on sivusiteen venähdys. Toivon mukaan mies palaa kehiin tuen kanssa kahden-kolmen viikon kuluttua. Matti Kuusisto kokeilee vielä huomen aamulla, mutta todennäköisesti mies joutuu jännäämään viikonlopun teksti-tv:n äärellä.
KooKoolta olivat sivussa loukkaantuneet Jussi Onnela, Eemeli Koskelainen ja Jari Keltanen. Jari Raattamalla oli työeste. Onnela palaa jäälle perjantaina, ja pelikunnossa puolustaja on Mansikan arvion mukaan noin parin viikon päästä.
- Pelissämme on vielä paljon korjattavaa, mutta ei tässä vielä kannata verkkareita repiä, päätti Mansikka kauden ensimmäisen kotitappion ruotimisen.
Jukurien seuraava Mestis-peli on reilun viikon päästä torstaina, jolloin se kohtaa kotonaan Hermeksen. Myös KooKoo pelaa seuraavaksi kokkolalaisjoukkuetta vastaan, vieraissa ensi lauantaina. Kotiin se saa reilun viikon päästä vieraakseen Haukat.
Ketjut
KooKoo:
Kattelus - Karhula - Soijärvi
Lajunen - Timoskainen - Louhivaara
Huuhka - Lipponen - Mäkelä
Anttila - Sinkkonen - Mattila
Haapalainen - Tikkanen
Mälkiä - Lindström
Rissanen - Laine
Gärdström
Jukurit:
Piiroinen - Koponen - Sipiläinen
Lindfors - Saarinen - Joki-Erkkilä
Jormakka - Laitinen - Siren
Laakso - Väänänen - Tourunen
Erholz - Tuomanen
Vaarasuo - Saksinen
Hämäläinen - Kallioinen