K-Laserin hyökkäyksellä sihti kohdallaan

MESTIS / Raportti
Oulun K-Laser haki Heinolasta tärkeän 2-5 (1-3, 0-1, 1-1) –voiton. Vieraat hyödynsivät omat maalipaikkansa tänään tehokkaasti. HeKillä oli puolestaan vaikeuksia maalinteon kanssa, eikä kiekkokaan tahtonut tänä iltana pomppia heinolalaisille.

Ottelu ratkesi käytännössä ottelun ensimmäisessä erässä. HeKi aloitti vahvasti ja siirtyi Joni Häppölän ylivoimamaalilla 1-0-johtoon kun ottelua oli pelattua vajaat neljä minuuttia. K-Laser tuli tasoihin ja ohi ottelun kuudennella peliminuutilla. Oskari Hakomäki ja Matias Perkkiö iskivät maalit mieheen parinkymmenen sekunnin sisään.

Mikko Alikoski heilutti vielä kerran heinolalaismaalin ylänurkkaa ennen erätaukoa. HeKillä oli myös mahdollisuudet iskeä useampikin maali, mutta kiekko pomppi K-Laserin veräjää ansiokkaasti varjelleen Antti Rautiolan onneksi yleensä joko suojuksien uumeniin tai oululaispuolustuksen hyppysiin.

HeKin puolustajat jättivät maalivahti Tuukka Huumosen turhan yksin maalilleen. Orvoksi jääneellä Huumosella ei ollut mahdollisuuksia vieraiden ensimmäiselle ja kolmannelle ylänurkkavedolle. Toista osumaa avitti maalin edessä kontanneet omat puolustajat. Muutenkin puolustuksen merkkauspeli oli pahasti hukassa juonikkaasti luistelleen vierasjoukkueen hyökkäyksen kanssa.

K-Laserin hyökkääjät jatkoivat kaarteluaan syvällä HeKin päässä myös toisessa erässä ja matkaan tarttui muutama maukas riistokiekko. Toisen erän ainoasta maalista vastasi vierasjoukkue heti erän alussa. Jari Löfman vapautti Jussi Nättisen maalintekoon kesken HeKin ylivoimapelin.HeKi sai peliä haltuunsa erää eteenpäin mentäessä, mutta maalinteko oli vaikeaa. Iiro Sopasella oli pari erinomaista maalipaikkaa, mutta mies laukoi kiekon ohi jopa tyhjästä maalista.


K-Laserin Matias Perkkiö oli pelipäällä.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Rautiola pysäytti HeKin kirin

Ottelun kolmas erä oli kotijoukkueen näytöstä. Maalivahti Rautiolan olo oli kuin pongorummulla heinolalaisten paukutellessa vetoja joka puolelta. HeKin ansaittu 2-4-kavennus tuli puolustaja Antti Kauppilan toimesta. Aiemmassa erässä maalinteossa epäonnistunut Sopanen päätti olla tällä kertaa laukomatta hyvästä paikasta huolimatta ja tarjosi kiekon vielä poikittais-syötöllä maalin edestä sivussa olleelle Kauppilalle.

Rautiola ja K-laserin puolustus kuitenkin kestivät enemmittä takaiskuitta. HeKin loppuminuuttien kiri meni sörsseliksi kahden samaan aikaan otetun jäähyn myötä. Aikaa jäi jäähyjen tapon jälkeen vielä puolisentoista minuuttia, mutta uhkapeli kuudella kenttäpelaajalla kostautui ja tehokkaan paluun Ouluun viime viikolla tehnyt Jari Löfman sai kunnian viimeistellä 2-5-numerot tyhjään maaliin. Löfmanin kokonaistehot päivän ottelusta olivat 1+2.

– Vaikeaan paikkaan erittäin tärkeät kolme pistettä. Eilen menetettiin kahden maalin johto ja sama kipsi näkyi nyt kolmannessa erässä. Maalivahtimme Rautiola on torjunut meille monta pistettä tällä kaudella ja hän piti meitä pystyssä kolmannessa erässä, selosti K-Laserin luotsi Mikko Manner huojentuneena.

Heinolalaisten päävalmentaja Janne Sinkkonen harmitteli tappiota, mutta oli kokonaisuudessaan tyytyväinen viikon antiin.

– Tulos on pettymys. Ensimmäisessä erässä ei oltu pelillisesti jäljessä. Henkilökohtaiset virheet ratkaisivat. Hävittiin maalivahti Rautiolaan tai omaan viimeistelyymme. Maalipaikkoja oli kolmannessa erässä vaikka tulla tasoihinkin. Viimeinen puristus jäi lopun jäähyfarssin takia saamatta. Siellä vastustajan pelaaja esitti kuolevaa joutsenta ja muuta… Ei silti huonompi viikko. Viisi pistettä yhdeksästä mahdollisesta, Sinkkonen ynnäili.

Häppölän taitoja hämmästeltiin

HeKissä yksitoista ottelua piste/peli tahtiin pelannut Pelicansin A-ikäinen hyökkääjä Joni Häppölä herätti ihastusta myös vastapuolen valmennuksessa. Häppölä on ollut nuorten SM-liigan pistepörssin kärkinimiä, mutta Mestis-peleissä esiin tulleet taidot ovat hämmästyttäneet.

– Vähän vaikeuksissa oltiin pari erää Joni Häppölän kanssa, ei oikeastaan muiden, Manner sanoi ja jatkoi:

– Poikkeuksellista taitoa suomalaisessa nykyjääkiekossa. Taitoa löytyy eikä tiedä mitä mies milloinkin aikoo tehdä. Tällaiset pelaajat ovat Suomi-kiekosta puuttuneet. Hänestä kuullaan vielä, jos vain kehitys jatkuu samanlaisena.

– Hyvinhän poika osaa pelata, hykerteli Sinkkonen ja kiitti varmasti mielessään sitä, että Pelicans on antanut pelaajatimantin hiottavaksi juuri hänen joukkueeseensa.

Seuraava pelipäivä joukkueilla on ensi keskiviikko. Tuolloin on HeKin vuoro reissata ja K-Laserin pelata taas kotijäällään. K-Laserin vastustajaksi saapuu Kajaanin Hokki. HeKin isäntänä vieraspelissä toimii puolestaan K-Vantaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle