Pisteet jäivät Kymijoen yläjuoksulle

MESTIS / Raportti
Roland Hofer aloitti Peliittojen maalinteon.
Kuva © Anette Naroma
Maalinteon kanssa alkukauden tuskailleet Peliitat ja KooKoo kohtasivat keskiviikkoiltana toisensa ”Kymijoen derbynäkin” mainostetussa Mestis-pelissä Heinolassa. Kotijoukkue Peliitat käytti tänään maalipaikkansa paremmin hyväkseen ja oli naapurikaupungin vastustajaa parempi maalein 5-2 (2-1, 0-1, 3-0).

Heinola ei ole koskaan ollut KooKoolle helpoin paikka pelata. KooKoo on toiminut Peliitoille tunnetusti ärsykkeenä, joka saa joukkueen yrittämään parastaan. Kouvolalaisten päänahka on aina ollut erityisen haluttua riistaa heinolalaisjoukkueen keskuudessa.

Peliittojen päävalmentaja Petri Karjalaisen murheena on koko alkukauden ollut huono otteluun valmistautuminen. Tällä kertaa oli kuitenkin toisin. KooKoo oli ottelun ensimmäiset minuutit aivan unessa ja Peliitat iski kaksi maalia alle viidessä minuutissa.

KooKoo ryhdistäytyi takaiskujen jälkeisen aikalisän jälkeen ja tämän jälkeen peliä pelattiin aina toisen erän loppuun asti käytännössä vain ja ainoastaan heinolalaisten kenttäpäädyssä. KooKoon nousi tasoihin työn ja tuskan jälkeen toisen erän viimeisellä minuutilla. Peliittojen loistavasti ja uhrautuvasti pelanneen puolustuksen ja uskomatonta maalivahtipeliä esittäneen Rasmus Rinteen ohittaminen ei ollut missään nimessä helppoa. Hieman omintakeisellakin tyylillä välillä torjunut maalivahti pysäytti ottelussa peräti 38 laukausta.

Peliitat ratkaisi kolmannessa erässä, jonka ratkaisu kulminoitui pitkälti Iiro Sopasen 3-2 maaliin erän seitsemännellä peliminuutilla. KooKoon paukut eivät enää riittäneet kääntämään peliä vahvasti pelanneen heinolalaispuolustuksen edessä. Peliittoja onnisti sen sijaan vielä kahdesti.

- Maistuvat pisteet. Nyt saatiin hyvä lähtö peliin. Siitä eteenpäin pelin painopiste vastustajalla. Toinen erä oltiin sillassa. Mielestäni kuitenkin aika sitkeästi puolustettiin. Löytyi sydäntä. Kolmanteen erään pystyttiin peliä vielä parantamaan, kertaili Karjalainen ottelun kulkua.

Vierasjoukkueen valmentaja Juha Juujärvi oli pettynyt omiensa kehnoon viimeistelyyn.

-  Kaveri käytti tehokkaasti paikkansa hyväkseen. Me emme pystyneet omia paikkojamme hyödyntämään ja lopputulos on tämä ja pisteet sillä tavalla ansaitusti kotijoukkueelle, Juujärvi tunnusti.

Peliitat jyräsi

Tuskin on kouvolalaisjoukkue koskaan aloittanut ottelua yhtä vaisusti Heinolassa kuin tänään. Ajatus ja jalat tuntuivat vielä harhailevan jossain Jaalan Kelopirtin tuolla puolen. Jäällä näytti kurvailevan joukko vasta puistosta heränneitä rantojen miehiä. Peliitat sai osittain vierasjoukkueen kehnon alun avustamana pelin hallinnan itselleen ja pommitti Mikko Rämön vartioimaa KooKoo-maalia kohti herkeämättä.

Ottelun avausmaali oli italialaista käsialaa. Harvemmin maalintekijänä kunnostautunut puolustaja Roland Hofer tälläsi ottelun avausmaalin jo puolentoista minuutin jälkeen. Lisää oli luvassa kolmisen minuuttia myöhemmin. Hoferin maalin alustanut Marko Rairama sai kunnian viimeistellä kotijoukkueen toisen maalin.

Rairaman maalista kuvastui koko KooKoon tähänastinen peli. Puolustajat jäivät jalkoihin ja olivat tilanteessa täysin hukassa. Jopa joukkueen viimeinen lukko, maalivahti Rämö petti. Kiekon pelaamista kulmaan yrittänyt Rämö seisoi hölmistyneenä ulkona maaliltaan, samalla kun kiekko pelattiin typötyhjän maalin eteen Rairamalle, jolle kiekon lätkäiseminen tyhjään rysään ei tuottanut vaivaa eikä vaikeuksia.

KooKoo nousi tasoihin

Takaiskut pakottivat vierasjoukkueen valmentaja Juujärven käyttämään aikalisänsä jo varsin varhaisessa vaiheessa. Ripitys ja saarnapuheet näyttivät joka tapauksessa tepsivän ja herättävän joukkueen hiljalleen uuteen iskuun.

Peliitat pääsi johtoasemassa pelaamaan peliä haluamallaan tavalla. Kiekkoa pelattiin järkevästi alaspäin, eikä joukkue sortunut summittaisiin roiskimisiin. Ajan myötä liika johtoaseman varmistelu kuitenkin kostautui ja ote siirtyi hetki hetkeltä enemmän KooKoolle, kunnes vieraat kontrolloivat peliä kokonaan.

Pelin hallinnasta huolimatta kunnon maalipaikoille pääsy osoittautui vaikeaksi Peliittojen tiukan puolustuspelin vuoksi. Kotijoukkueen puolustus kunnostautui erityisesti loistavilla syötönkatkoilla. Niin vain jostain aina ilmestyi heinolalaismaila hyvänkin poikittaissyötön väliin.

Kouvolalaisten painostus tuotti kuitenkin lopulta tulosta. Sekaisen kiekkoflipperituokion seurauksena kiekko oli hetken kadoksissa Peliittojen puolustukselta ja maalivahti Rinteeltä, jonka auki jättämästä maalin puolikkaasta onnistui kultakypärä Jan-Mikael Juutilainen survaisemaan 1-2 kavennuksen ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla.

Toinen erä mentiin edelleen KooKoon tahtiin. Rinne piti heinolalaisia pystyssä torjunnoillaan. Vaikka Rinne sylki kiekkoja jatkuvasti eteensä, oli puolustus asianmukaisesti aina paikalla siivoamassa irtokiekot väljemmille vesille.

Peliitat sortui kovan paineen alla kolmeen jäähyyn toisessa erässä. Tuomaripari Marko Vepsäläisen ja Kimmo Laakkosen vihellyksiin ei tunnuttu olevan missään vaiheessa tyytyväisiä. Jäähyt saivat pelaajat ja valmentajat pyörittämään päitään kerta kerran jälkeen. Välillä tyytymättömyyttä ilmaistiin KooKoon penkiltä, vaikka Peliittojen mies jäähypenkille komennettiinkin.

- Pakko hieman kritisoida tuomaritoimintaa. Kaksi kertaa vietiin 5-3-ylivoimamahdollisuus. Tuomareilla ei ollut rohkeutta viheltää toista jäähyä, tilitti kouvolalaisjoukkueen valmentaja Juujärvi.

- Varmaan parempi etten kommentoi... Jos ne kaksi virhettä oli ainoat mitä jäi näkemättä niin tuomareilta oli h-vetin hyvä peli, kommentoi virkaveli Karjalainen raitapaitojen toimintaa.

KooKoon ylivoimamylly tuotti tulosta lopulta toisen erän viimeisellä minuutilla. 2-2 -tasoituksesta vastasi jälleen Juutilainen, joka ohjasi komeasti Olli Julkusen ampuman siniviivavedon Rinteen längistä sisään.

- Pelin rakenne oli aika vaikea. Alun jälkeen hallinta oli aika totaalisesti meidän hyökkäyspäässä. Tehokkaammalla ylivoimapelillä olisimme voineet mennä toisessa erässä edellekin, Juujärvi tuumi.

Sopanen ratkaisi

Kotijoukkue löysi taas pelirohkeutensa kolmanteen erään ja heinolalaiset uskalsivat tasatilanteessa hyökätäkin. Seuraavan maalin tekevän joukkueen tiedettiin olevan vahvoilla ja sen tekemisessä onnistui Peliitat ajassa 47.10. Vasta hiljattain pelikuntoon toipunut Iiro Sopanen pääsi rouhimaan 3-2 maalin aivan maalivahti Rämön nenän edestä, laukoen kiekon patjojen alta häkkiin.

Vieraiden peli tuskastui takaiskusta ja virheiden määrä kasvoi sitä mukaa kun pelikello täyttä aikaa läheni. Yhden näistä virheistä Peliitat onnistui hyödyntämään päästen 2-1-hyökkäykseen. Lopullisen ratkaisun tälläsi HIFK:n lainapuolustaja Christian Silfver Marko Rairaman syötöstä reilut pari minuuttia ennen täyttä aikaa. Kotijoukkueen illan kruunasi puolustaja Ville-Veikko Väkeväisen osuma omasta päästä tyhjään maaliin sekunti ennen loppua KooKoon yrittäessä vielä kavennusta kuuden kenttäpelaajan voimin.

Voiton tärkeys näkyi kotijoukkueen pelaajien kasvoilla ottelun jälkeen. Vaikeuksia kokeneelle joukkueelle toinen perättäinen kotivoitto oli erittäin tärkeä, ei pelkästään pisteiden vaan myös joukkueen uskottavuuden kannalta kotiyleisön silmissä.

Joukkueet pelaavat seuraavat ottelunsa jo perjantaina. KooKoo saa kotonaan vastaan sarjanousija HCK:n. Peliitat jatkaa kovien kotiotteluidensa sarjaa, sillä seuraavaksi vastaan asettuu viime kauden mestari Vaasan Sport. Voitosta huolimatta Peliittojen leirissä riittää vielä mietittävää perjantaiksi.

- Meillä on vaikeuksia välillä maalipaikkojen tuottamisen kanssa. Hyökkääminen menee välillä näpräämiseksi. Sen kanssa opetellaan, virkkoi Karjalainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle