Blombergin paluu Heinolaan

MESTIS / Raportti
Heinolan Kiekon ja Kotkan Titaanien välisessä harjoitusottelussa oli mukana tavanomaista harjoitusottelua enemmän jännitettä, sillä vielä viime kaudella heinolalaisia valmentanut Jari Blomberg luotsasi nyt vanhaa arkkivihollista Titaaneita. Ottelu päättyi lopulta kotijoukkue HeKin hyväksi 4-3 (2-0, 0-1, 1-2) rangaistuslaukauskisan jälkeen. Normaalikäytännöstä poiketen rangaistuslaukauskilpailu käytiin ilman jatkoaikaa heti varsinaisen peliajan jälkeen.

- Outo tilanne tulla bussilla jäähallin pihaan. Tilanne tuntui lähinnä koomiselta, Titaanien valmentaja Jari Blomberg kuvaili tuntojaan saapuessaan vielä viime kaudelta tutun työpaikkansa pihaan.

Ottelun alku näytti kulkevan vanhan kaavan mukaisesti, HeKi vei ja Titaanit vikisi. Kotkalaiset ovat olleet kautta aikain vaikeuksissa Heinolassa. Vasta viime kaudella Titaanit onnistuivat katkaisemaan seitsemän vuotta kestäneen Heinolan tappioputkensa.

HeKi jatkoi samalla otteella ja asenteella johon se viime tiistain Pelicans-pelissä jäi. Vieraat puolestaan olivat liikkeellä huonolla jalalla ja täysin pihalla kenttätapahtumista. Sanalla sanoen vieraiden peli oli koko avauserän ajan varsinaista läpsyttelyä.

Kotijoukkueen maalitili aukesi ottelun kuudennella minuutilla Pelicans-laina Miikka Sirenin lirauttaessa kiekon kotkalaisvahti Kai Tillasen jalkojen välistä sisään. Sireni oli HeKissä lainalla yhden ottelun ajan puolustajapulaa paikkaamassa, sillä avainpuolustajat Adam Meyer ja Janne Ruohola olivat sivussa loukkaantumisten vuoksi.

- Sireniltä hyvä peli. Harmi vain, että viimeinen maali meni hänen piikkiinsä. Hän oli lainalla meillä vain tämän pelin, mutta hyvin pelasikin, totesi kotijoukkueen valmentaja Kari Eloranta Pelicans-laina Sirenistä.

2-0 maali syntyi vain hieman yli minuutti edellisestä. Maalivahti Tillanen hukkasi kiekon torjuntansa jälkeen ja Teemu Rinkinen kävi huitaisemassa irtokiekon jäässä makaavan Tillasen vierestä maaliin.

Koko avauserä mentiin täysin heinolalaiskomennossa. Titaanit pääsivät pariin maukkaaseen maalipaikkaan, mutta ensimmäistä kertaa sairaudesta toipumisen jälkeen kotiyleisönsä edessä torjunut Mikko Kapanen torjui näyttävästi kaikki vieraiden yritykset.

Toisessa erässä pelin kuva muuttui tyystin. Valmentaja Blomberg sai herätettyä kotkalaispoppoon taistelemaan ja tulostakin alkoi tulla. Kaksi minuuttia toista erää oli pelattuna, kun Pietari Kolhonen onnistui alivoimalla puijaamaan HeKi-vahti Kapasen ja laukomaan kavennusmaalin 2-1.

Titaanit sai paremmin otetta peliin ja hallitsi pitkälti toista erää. Mahdollisuus tasoitusmaaliin tuli toisen erän kuudennella minuutilla rangaistuslaukauksen muodossa, mutta Lasse Lintulan yritys kilpistyi maalivahti Kapasen suojuksiin.

Kolmas erä jatkui Titaanit-painostuksella. Ossi Häkkisen sähäkkä ranneveto yläkulmaan toi vierasjoukkueen tasoihin ajassa 45.58. Unessa ollut kotijoukkue heräsi pelaamaan päätöserän puolivälissä kotkalaisjäähyjen myötä. Ajassa 50.43 syntyi johtomaali 3-2 ensimmäistä otteluaan HeKi-paidassa pelanneen Tim Velemirovichin lavasta. Velemirovichilla oli helppo työ laittaa Mikko Niinikosken ja Ville Kiiskisen järjestämä herkkupala asiaan kuuluvaan paikkaan.

- Hän on taitava kaveri. Hän vasta totutteli pelaamaan rankan matkustelun jälkeen, mutta jo nyt uskon hänestä olevan paljon apua meille, kertoi Eloranta joukkueensa kanadalaisvahvistus Tim Velemirovichista.

Peli näytti jo hetken ratkenneen heinolalaisten hyväksi, mutta Jesse Pehu toi maalillaan vieraat vielä mukaan voittotaisteluun. Pelikellon raksuttaessa aikaa 54.47. Pelin varsinainen peliaika ei kuitenkaan tuonut ratkaisua puoleen jos toiseen.

Kaavoista poiketen varsinaisen peliajan jälkeen siirryttiin suoraan rangaistuslaukauskilpailuun. Rankkarikisassa kotijoukkueen sankarivahti Mikko Kapanen oli virkaveli Tillasta vahvempi ja jätti kotkalaiset jälleen kerran nuolemaan näppejään. Kapasen paluuta kotihalliin muistettiin ennen pelin alkua kukkapuskalla ja raikuvilla aplodeilla ja Kapanen kiitti kotiyleisöään torjumalla joukkueensa voittoon.

Titaaneilla vielä parantamista

Entinen HeKi-valmentaja ja nykyinen Titaani-mies Jari Blomberg ei tappiosta huolimatta ollut erityisen pettynyt joukkueeseensa.

- Harjoituspelit ovat opettelua. Olimme alussa sivustaseuraajia, mutta tultiin kuitenkin kahdessa jälkimmäisessä erässä tasoihin. Luistimella alettiin pärjätä paremmin ja paremmin. Ykkösketjua ei saatu tänään kasaan käytännössä lainkaan. Töitä on vielä vino pino edessä ennen sarjan alkua, Blomberg kertoi.

Kotijoukkueen valmentaja Kari Eloranta oli tyytyväinen ottelun ensimmäiseen erään, mutta harmitteli syntyneitä virheitä.

- Alku oli ihan hyvä, mutta sitten meiltä peli katosi. Tehtiin aika ajoin virheitä, ja osasta niistä vastustaja rankaisi. Peli oli kyllä sitä minä ounasteltiinkin. Opettavainen tilanne. Naapuri taisteli kovaa pelin joka osa-alueella, Eloranta pohti.

- 2-0 tilanteessa tuntui pelaajilla varmaan iltapuhteen ollut suoritettu, mutta toisin kävi. Vastustaja liikkui viisikkona paremmin. Meidän maalivahti Mikko Kapanen oli tänään hyvä ja myös Petteri Laine pelasi puolustajana hyvin, Eloranta lopetti.

» Lähetä palautetta toimitukselle