Ottelun voittomaali nähtiin ensimmäisessä erässä ajassa 2.09. RoKi pelasi ylivoimaa ja Vesa Inkeröinen sai lauottua kiekon maaliin b-pisteeltä Henri Joki-Erkkilän syötöstä.
Toinen kulminaatiopiste nähtiin toisen erän loppupuolella, kun PYRYn fyysinen pelitapa kostautui pienikokoista rovaniemeläisjoukkuetta vastaan. Kotijoukkueen isokokoinen Jani Leino ajettiin ulos päähän kohdistuneesta taklauksesta miehen jyrättyä Inkeröisen laidassa.
Ylivoimaa seurasi vielä yksi rangaistuslaukaus sekä kaksi peräkkäistä kotijoukkueen jäähyä ja tämä sai nokialaisten veren kiehumaan. Vaikutus oli aistittavissa koko loppupelin ajan.
Kotijoukkueen päävalmentaja Jukka Kerisalmi kävi todella kuumana pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
- Olimme koko ajan tuomareiden hampaissa ja näin on ollut aiemminkin. Naurettavaa paskaa tällainen! Emme kuitenkaan kaatuneet pelkästään tuomareihin, raivosi Kerisalmi.
Vieraiden päävalmentaja Ari Kokkonen ei suostunut kommentoimaan tuomareita.
Alkulöylyt
RoKi aloitti vahvasti ja rankaisi jo reilun kahden minuutin jälkeen Inkeröisen maalilla. PYRYn peliä vaivasi ajoittainen kurittomuus ja vieraiden korkealta alkanut karvaus aiheutti välillä ongelmia.
Erän edetessä puoliväliin peli kuitenkin tasaantui ja nokialaisetkin saivat peliään kulkemaan. Viimeistely oli kuitenkin tervanjuontia ja vieraiden erinomainen maalivahti Tuukka Huumonen piti joukkuettaan pystyssä. Samaa voi sanoa myös PYRYn Niklas Nallista.
Tauolle lähdettäessä lukemat olivat 0-1, eikä jännitystä todellakaan puuttunut.
Toisen erän kiivasta kamppailua ja tuomarifarssi
Toinen erä alkoi kiivaissa tunnelmissa ja tuomarinelikko oli alusta alkaen helisemässä. Keskinäistä nahistelua ja jälkipeliä riitti, eivätkä tuomarit saaneet siihen juurikaan tolkkua.
Maalipaikkojen laatu ja määrä jäi vähäiseksi. Tuomarilinja herätti suuria tunteita ja tämä näkyi. PYRY turhautui totaalisesti tilanteeseen ja tuomarit lähettivät vielä kaksi miestä jäähylle sekä tuomitsivat rangaistuslaukauksen mailanheitosta erän lopulla. RoKin ylivoima oli kuitenkin laadutonta ja lukemat säilyivät 0-1:nä.
Kovaa kirimistä
PYRY löi kovan kirivaihteen silmään heti kolmannen erän alussa ja hallitsi. Vieraat joutuivat puolestaan rikkomaan, mutta nokialaisten ylivoima ei tuottanut hyvistä yrityksistä huolimatta tulosta.
Erän lopulla kotijoukkue otti vielä aikalisän ja maalivahdin pois. Lisäjännitystä toi vielä aivan lopussa saatu ylivoima, jota ei kuitenkaan pystytty hyödyntämään. Ajassa 59.56 vieraat hieroivat vielä hieman lisää suolaa haavoihin kotijoukkueen sählättyä kiekon omassa päässä Jussi Koskelalle, joka löi sen tyhjiin.
Peli päättyi siis lukemiin 0-2 ja PYRY sai haudata viimeisetkin toivonsa sarjanousun suhteen. RoKi sen sijaan porskuttaa karsinnan kärjessä ja uhkaa toden teolla HCK:n sarjapaikkaa.
Kuuma lehdistötilaisuus
Kotijoukkueen päävalmentaja Kerisalmi kävi kuumana lehdistötilaisuudessa ja kunniansa saivat kuulla niin RoKi, kuin tuomaristokin.
- Tämä oli vauhdikas peli. Tämä todisti myös taas sen, että aina ei parempi joukkue voita. Mielestäni olimme nimittäin parempia. Paikkoja kyllä riitti, mutta emme tehneet niistä. Tuomaritoiminnasta sanon vielä sen verran, että tämä on miesten peli ja sitä pitää pystyä pelaamaan sen mukaisesti, Kerisalmi kommentoi vihaisesti.
Vieraiden päävalmentaja Kokkonen oli paremmalla tuulella.
- Keskinäiset pelimme ovat olleet tasaisia. Lisähankaluuksia meille toi vain neljän pelikuntoisen puolustajan mukanaolo, joten jouduimme peluuttamaan hyökkääjiä puolustajina. Näissä peleissä ei jaeta tyylipisteitä ja haimme voittomme iskemällä paikoistamme. Maalivahtimme oli hyvä, mutta ylivoimamme huono. Vastustaja tuli myös lujaa ja olimme vaikeuksissa, mutta pystyimme parantamaan.
- Unelmamme elää edelleen ja arvostan poikia ja heidän tekemäänsä isoa työtä. Joukkueestamme useampi pelaaja sai osumia tänäänkin, päätti Kokkonen.
Otteluvalvoja Miikka Mäkelä seurasi tyynesti valmentajien kommentointia ja kommentoi lyhyesti tilanteita.
- Viiden minuutin jäähyssä oli selkeä jäähyn paikka, sillä taklattava oli kiekoton ja kädet nousivat päähän. Myös rangaistuslaukaus oli selkeä. Nämä ovat aina vaikeita paikkoja, totesi Mäkelä.