Titaanit törmäsi jäävuoreen

MESTIS / Raportti
Rovaniemellä nähtiin lauantai-iltana todellinen pohjoinen puhuri parhaimmillaan. Kotkasta saapunut Titaanit oli koko 60 minuuttisen sillassa, ja joukkueen ajautumista karsintaan ei tarvitse enää sen kummemmin ihmetellä. Olisi voinut kuvitella Titaaneilla olevan todellista nälkää taistella voitosta, mutta voitontahtoa ei tänään juuri näkynyt.

2200-päinen rovaniemeläisyleisö sai makeaa mahan täydeltä, kun kotijoukkue rymisteli Kotkasta saapuneen vieraan yli neljän ketjun voimin. Lappi-areenalla oli läpi ottelun todella hienon urheilutapahtuman tunnelma ja mikäs yleisöllä on omiaan kannustaessa, kun peli kulkee. Sanotaan yleisön tuen olevan se ylimääräinen kenttäpelaaja, ja tuon väitteen taakse on helppo mennä tämäniltaisen perusteella.

Ensimmäisen erän 10 minuuttia oli varmaankin sitä parasta vierasjoukkuetta, jolloin saatiin kotijoukkueen ilmeisen hermostuneisuuden takia painetta RoKi-päätyyn. Tuomas Tikkasen jäähyn myötä sai kotijoukkue luotua jo kolme maalintekopaikkaa, mutta vasta Jaakko Niemensivun jäähyn aikana alkoi punalamppu Titaanit-vahti Kai Tillasen selän takana palamaan, ansaitusti.

Sainio sai Vimparin ja Haipuksen syöttömyllyn jälkeen nakata limpun tyhjiin. Erän lopussa Titaanit iski tasoituksen 2-1-hyökkäyksen jälkeen, ja Heikkilä pisti Tikkasen hyvästä syötöstä pelin tasoihin. Tässä vaiheessa oli Areenan lehtereillä aika epävarma olo pelin kääntymisen suhteen. Erittäin kovaääniseen kannustukseen syttynyt rovaniemeläisyleisö hiljeni kuin taikaiskusta. Titaanit pisteli ensimmäisen erän aikana terävästi RoKi-puolustukseen aukkoja, mutta todelliset maalintekopaikat jäivät muutamaan.

Totaalinen näytös

Toinen erä oli vihaisen kotijoukkueen totaalinen näytös, jonka jo torjunnat (9-25) kertovat. RoKi vei ja Titaanit vikisi. Erä ehti vanheta kuusi minuuttia, kun Tillasen takana soi toisen kerran. Jari Rautakoski pisti kiekon sisään Vesa Inkeröisen sekä Teemu Lahden toimiessa syöttäjinä. Erän ensimmäisen puoliskon aikana Titaanien osaksi jäi heittää kiekkoa omalta alueelta pois. Joukkue ei pystynyt muodostamaan kontrolloituja hyökkäyksiä ankaran prässin alla. Tillasen paraatitorjuntojen myötä luvut säilyivät kuitenkin tasaisina.

Teemu Lahti iski isännät jo helpottavan tuntuisesti 3-1-johtoon, kun erää oli pelattu 12 minuuttia. Lahden maaliin syöttäjiksi merkittiin hienon ottelun pelannut Inkeröinen ja Hannu Haipus.

Vierailijoiden parhaimmistoon kuuluneet Pietari Kolhosen 3-2-kavennusmaali oli osoitus miehen armottomasta asenteesta. Maalia edelsi oiva näyte miehen fyysisestä osaamisesta, kun RoKi-pakit Kokkonen ja Raattama keräilivät kamppeita vuoron perään Kolhosen taklauksen jälkeen.

RoKi pääsi kuittamaan kuitenkin reilun minuutin kuluttua tilanteeksi 4-2, kun Vesa Inkeröinen taituroi rangaistuslaukauksen erittäin viileästi Tillasen maalin vasempaan yläkulmaan. Rangaistuslaukauksen RoKille hankki Kimmo Tuunala, jonka puolittaista läpiajoa titaanipuolustuksen ei onnistunut rehellisin keinoin selvittää.

Viimeinen naula

Kolmatta erää oli pelattu hieman reilut kolme minuuttia, kun Kolhonen pääsi iskemään illan toisen osumansa. Kolhonen polki oikealta puolittaiseen läpiajoon, ja lirutti kiekon helpon näköisesti ohi muuten hyvin torjuneen Vehviläisen. RoKi pääsi kuitenkin kuittaamaan välittömästi Kolhosen maalin jälkeen, kun Jaakko Järvitalo iski Vimparin ja Rautakosken esityöstä kotijoukkueen jälleen kahden maalin karkumatkalle. Tomi Lindfors väläytteli nopeita jalkojaan muutamaan otteeseen, ja toi todella tehokkaasti kiekkoa hyökkäysalueelle.

Viimeisen naulan titaaniarkkuun iski Teemu Lahti, kun kolmatta erää oli pelattu vajaat kymmenen minuuttia. Esityön Lahden maaliin tekivät Inkeröinen sekä Kylmämaa. Titaaneille tarjottiin vielä ylivoimalla mahdollisuutta tulla mukaan peliin, mutta kunnollista kirivaihdetta maalien muodossa ei enää nähty.

Kotijoukkue RoKi esitti tänään kenties kauden parasta peliään, ja otti täysin ansaitut kolme pistettä. Päätösluvut olisivat voineet muovautua vierasjoukkueen kannalta ikävämmiksi, mikäli viimeistely olisi ollut hieman terävämpää.

Titaanien runkopuolustajien poissaolo näkyi tänään selvästi, ja joukkue oli välillä todella pahassa pulassa omalla alueellaan. Hyökkäysalueella joukkue oli odotetun vaarallinen, ja varsinkin ylivoimalla pelaajien rutiini sekä kokemus näkyi rauhallisena tilanteiden rakenteluna.

» Lähetä palautetta toimitukselle